Miksi sinusta suomi on maailman onnellisin maa?
Kommentit (38)
Sehän riippuu ihan keneltä kysytään. Jos kysytään köyhältä joka saa vaikka 2000e käteen palkkaa niin tuskin se on onnellinen mutta jos kysytään kuka saa käteen 3000e palkkaa niin se luultavasti on onnellinen.
Meillä ei kuole nälkään, eikä joudu ulos asumaan, vaikka ei kykenisikään elantoaan itse hankkimaan.
Ja tähän asti ilman suurempia sisäisiä ristiriitojakin on ratkaistu ihan demokraattisesti.
Tuosta onnellisuustutkimuksestahan varsin suuri osa on ihmisten tukijärjestelmiä, eli kyselyllä tyytyväisyydestä ei ole ihan niin suurta merkitystä kuin luullaan.
Ja Suomessa on edelleen esim. maailman parhaat tuet lapsiperheille.
Muihin maihinhan ja niiden yhteiskuntaan siinä "onnellisuudessa" verrataan maita.
Ja oikeasti on siis kysymys tyytyväisyydestä, ei mistään onnelisuudesta, koska suomalaiset oikeasti eivät uskalla olla onnellisia.
Moni asia on omasta asenteestakin kiinni.
Ei pidä keskittyä koko ajan siihen mitä puuttuu, täytyy myös tyytyä ja nauttia elämästään, ei siihen tarvita mitään rikkauksia.
Pääasia, että on missä asua ja joka päivä saa leipääkin syödäkseen. Kyllä se siitä.
Yhdet saa onneliseksi vaan valtaa, seksi, rahaa. Toisia saa onnelliseksi rehellisyys, ystävällisyys, henkinen hyvinvointi. Ensimmäiset ovaat katellisia jälkimäisille. Tehdään kaikki, että tässä maassa ei olisi enää onnellisia. Tekijät ovat he, ketkä kuuluvat ensimmäisen ryhmän joukkoon. Olet onneton- ja yhteiskuntaa antaa sinulla omassa rauhasa. Mutta kokeile olla hyvinvoivaa, onnellinen henkisistä syitä- heti kiusaajat ja elämmä uhmaavat ivat paikalla. Että mitää se kenellekään kuuluu, miten onnellinen joku on ja mistä syystä? Miksi sekannuttaan ihmistem yksittyiselämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Suomi on vielä (toistaiseksi) korkean luottamuksen yhteiskunta, joka tarkoittaa sitä että asiat oikeasti toimivat täällä. Voit vaikka hukata lompakkosi, ja on kohtalinen todennäköisyys, että saat sen takaisin rahojen kanssa. Joissain maissa et voi kääntää omaisuudellesi selkääsi hetkeksikään, ja saat pelätä henkesi edestä. Joudut lahjomaan korruptuneita viranomaisia ja mitä kaikkea.
Mikähän tässäkin suuttutti muutamaa?
Muutamaa. Taitaa tämä yksi sama negatyyppi osata peukuttaa ja alapeukuttaa enemmän, kuin on luvallista. No ollaan onnellisia, kun hän saa vaikuttaa ja huomiota.
Koska täällä asuu vielä myös rehellisiä ihmisiä, ketkä toinentoisistamme välittävät. He tuntevat iloa autaksemme toisia. Oon ystävälliset.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei kuole nälkään, eikä joudu ulos asumaan, vaikka ei kykenisikään elantoaan itse hankkimaan.
Ja tähän asti ilman suurempia sisäisiä ristiriitojakin on ratkaistu ihan demokraattisesti.
Tuosta onnellisuustutkimuksestahan varsin suuri osa on ihmisten tukijärjestelmiä, eli kyselyllä tyytyväisyydestä ei ole ihan niin suurta merkitystä kuin luullaan.
Ja Suomessa on edelleen esim. maailman parhaat tuet lapsiperheille.
Muihin maihinhan ja niiden yhteiskuntaan siinä "onnellisuudessa" verrataan maita.
Ja oikeasti on siis kysymys tyytyväisyydestä, ei mistään onnelisuudesta, koska suomalaiset oikeasti eivät uskalla olla onnellisia.
Todellakin joudun ulos asumaan tai kuolen nälkään tämän nykyisen hallituksen päätöksellä. Onhan siinä ihan kivat valinnat.
ei yhtään hyvää syytä. Täällä ei terveydenhoito toimi, paitsi jos on rahaa. Mutta kun sitä rahaa ei ole sen takia kun on sairas, niin kusessa olet.
Vierailija kirjoitti:
En usko että suomi on maailman onnellisin maa ja en usko että suomi on maailman paras maa asua. Täällä on paljon surkeaa ja paljon hyvää, hy ää esimerkiksi vihreä luonto, sosiaalietuudet ja se että täällä saa elää yksin.
Surkeita asioita on paljon kuten liian kallista täällä elää, ihmiset on hölmöjä, päättäjät haluaa kurjistaa kansaa.. jne
Mä olen aina miettinyt tuote termiä "vihreä" luonto.
Metsää. Metsää ja metsää. Järviä. Satojen kilometrien matkalla ei mitään nähtävää. Ja 8kk harmasta.
Liikun ja elän paljon keski- ja etelä-Euroopassa ja se luonto on niin kaunista! Tuhansia vihreän eri sävyjä, on vuoria, viinilehtoja, jalokivien sävyisiä vuoristojärviä, merta, kukkivia puita ja pensaita, äärettömän monimuotoinen kasvusto. Kukkien tuokdu joka leijuu niittyjen yllä. Bonuksena kauniit kylät joita meillä ei ole ollenkaan.
Sosiaalietuudet on pelkkä vitsi ja koske vain pummilla eläviä. Samoin terveydenhuolto.
Jos suomalaiset ovat tosiaan maailman onnellisin kansa, niin kyllä ihmiset ovat todella onnettomassa jamassa muualla.
Miten niin on? Oli, ehkä joskus viime vuosituhannella.
Perustuu itsepetoksen koska sitä onnellisuutta hoetaan jatkuvasti. Lumelääkettä pahoinvoivalle kansalle.
Suomalaiset elävät edelleen siinä omassa kuplassaan. Ennen sanottiin lintukoto. Muun maailman oloista tiedetään hyvin vähän. Jopa Euroopasta ei tiedetä juuri mitään, mutta mututietoa jaetaan tälläkin palstalla päivittäin kun on käyty jossain turistirysässä, niin tiedetään heti koko sen maan olot.
Vierailija kirjoitti:
ei yhtään hyvää syytä. Täällä ei terveydenhoito toimi, paitsi jos on rahaa. Mutta kun sitä rahaa ei ole sen takia kun on sairas, niin kusessa olet.
Kyllä täällä terveydenhuolto tai sanotaanko sairaudenhoitokin toimii. Usean vakavan sairauden kokeneena voin vakuuttaa, että toimii.
Työntekijöillä on lisäksi oma työterveyshuoltonsa.
Ainut mikä takkuaa ikuisesti on hammaslääkäripalvelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että suomi on maailman onnellisin maa ja en usko että suomi on maailman paras maa asua. Täällä on paljon surkeaa ja paljon hyvää, hy ää esimerkiksi vihreä luonto, sosiaalietuudet ja se että täällä saa elää yksin.
Surkeita asioita on paljon kuten liian kallista täällä elää, ihmiset on hölmöjä, päättäjät haluaa kurjistaa kansaa.. jneMä olen aina miettinyt tuote termiä "vihreä" luonto.
Metsää. Metsää ja metsää. Järviä. Satojen kilometrien matkalla ei mitään nähtävää. Ja 8kk harmasta.
Liikun ja elän paljon keski- ja etelä-Euroopassa ja se luonto on niin kaunista! Tuhansia vihreän eri sävyjä, on vuoria, viinilehtoja, jalokivien sävyisiä vuoristojärviä, merta, kukkivia puita ja pensaita, äärettömän monimuotoinen kasvusto. Kukkien tuokdu joka leijuu niittyjen yllä. Bonuksena kauniit kylät joita meillä ei ole ollenkaan.
Sosiaalietuudet on pelkkä vitsi ja koske vain pummilla eläviä. Samoin terveydenhuolto.
Et sinä nyt kuulosta oikein onnelliselta, vaikka saat matkata 'paremmissa maissa'.
Mihin sairauteen et suomalaisena ole saanut haluamaasi hoitoa, jos saan kysyä?
Työterveyshuollon pariin yleensä käännytään, jos töissä ollaan, sieltä tulee jatkohoito julkiselle puolelle, kun on tarvista.
Tietystikään eivät hoida sairauksia, joita ei olekaan.
Aika harva yhteiskunta on,missä voit elää elämäsi tekemättä päivääkään työtä.On jos jonkinlaista etuutta ja oikeuksia,mutta hyvin vähän velvollisuuksia.Tälläinen on joillekkin maailman onnellisin maa.
Tasa-arvoa? Miehillä asevelvollisuus ja vapaaehtoisia naisia kiusataan armeijassa. Kiusaajien paratiisi Suomi.
Itsemurhien määrä maailman huipputasoa. Because I'm Happy!