En tykkää matkustella, muita?
Lapsena käytiin jonkin verran reissussa.
Aikuisena olen käynyt jokusia kertoja, niin kavereiden kuin miehen kanssa. Kaikki kerrat samanlaisia.
Ennen ajattelin, että vain seura ei ole ollut oikeanlaista, mutta mieheni kanssa se on myös yhtä tuskaisaa, vaikka hän onkin paras tyyppi.
Matkustuspäivät on tosi väsyttäviä, olen huono kielissä ja liian tyhmä ja huono suunnistaja. Stressaan kaikkea ja liikaa uutta saa aistini 100-kertaiseksi ylivirittymään. Kaikki päivät on jatkuvaa menemistä paikasta toiseen, illalla on niin puhki, että kaatuu sänkyyn, ei puhetta mistään romantiikasta. Aamullakin on niin väsynyt, kun ylivirittynyisyydessä ei unikaan palauta.
Liikaa stressiä. Vaikka olisi mitä mielenkiintoista tekemistä tai ohjelmaa, mutta kun on liikaa tekemistä, kaikkea säätöä, turisteja, vieras kieli, niin se mielenkiintoinenkin asia muuttuu pelkäksi työksi, eikä ole enää mielenkiintoinen ja uutuuden hohtoinen.
Enemmän tykkään vaikka hotellilomasta kotimaassa ja kirjan kanssa pääsen erinomaisesti irtautumaan arjesta.
Tällainen juntti olen, enkä kiellä sitä yhtään. Se taitaa olla luonteenomaista.
Muita samanlaisia?
Kommentit (7)
Itse tykkään matkustelusta ja se on minulle helppoa ja rentouttavaa, mutta ymmärrän sinua, koska siskoni on samanlainen. Nyt hän on pitkästä aikaa lähdössä ulkomaille miehensä kanssa ja stressaan hänen puolestaan. Halusi itse varata lennot ja hotellin ja nyt huomaa varanneensa ihan älyttömät, huonot yhteydet , ja surkean hotellin. Kieliä ei juurikaan osaa eikä nauti mistään kotioloista poikkeavasta.
Minä 60v en ole koskaan käynyt ulkomailla eikä matkustelu kiinnosta muutenkaan. Mutta tykkään kuunnella muiden matkakokemuksia ja luen paljon matkapäiväkirjoja/elämäkertoja. Että sillä tavalla kuitenkin kiinnostaa.
Täällä yksi. Viihdyn kyllä matkoilla hyvin ja pidän uusista kokemuksista, olen matkustanut elämässäni paljon. Mutta nyt keski-iässä en enää kaipaa sitä, koen että mitta on tullut täyteen. Nautin olostani kotona ja luonnossa.
En tosiaankaan tykkää. On vaivalloista ja viihdyn niin hyvin kotona. Tämän maan ilmastokin on mulle passeli, kun helteet on helvetistä.
Vierailija kirjoitti:
Itse tykkään matkustelusta ja se on minulle helppoa ja rentouttavaa, mutta ymmärrän sinua, koska siskoni on samanlainen. Nyt hän on pitkästä aikaa lähdössä ulkomaille miehensä kanssa ja stressaan hänen puolestaan. Halusi itse varata lennot ja hotellin ja nyt huomaa varanneensa ihan älyttömät, huonot yhteydet , ja surkean hotellin. Kieliä ei juurikaan osaa eikä nauti mistään kotioloista poikkeavasta.
Ihana, siskoni ja mieheni ovat samanlaisia kuin sinä. He nauttivat matkustelusta, pitävät sitä rentona ja rakastavat suunnistamista, uuden oppimista ja sellaista pientä ongelmanratkaisua, mitä usein matkustaminen on. He kokevat sen virkistävänä.
Minä en halua olla enää ilonpilaaja, annan puolisoni mennä reissuun yksin tai kavereidensa kanssa.
Ilmastonmuutoksen kannalta ei ole suotavaa hinkata lentokoneella sinne tänne. Kotimaan matkailua voisin suosia esim. liikkumalla junalla mutta se on jäänyt vähemmälle. Varmasti maailma avartaa mutta koen jotenkin turismin osin kestämättömänä roskaamisen ja juuri esim. lentämisen takia. Ilmastoystävällistä laivaa saattaisin harkita kuten esim. Viking Glory.
En minäkään tykkää matkustella. Äiti ja isä meitä raijasi rantalomille usein Turkkiin tai Bulgariaan. Lukiosta kävin Pariisissa ja Pietarissa reissussa kun opiskelin ranskaa ja venäjää. Viime ulkomaanmatkasta on nyt varmaan joku 12 vuotta. Enkä ole kertaakaan haikaillut, että pääsisipä matkustamaan. En voi sietää sitä. En todellakaan halua lähteä, kaikkein parasta on touhuta kotona. Eikä mielellään hotelleita Suomessakaan. Koti on paras!
T. 30v mummeli