Meillä piti olla tänä jouluna lapsen ensimmäinen joulu, mutta toisin kävi. Käymme sytyttämässä hänen haudalleen kynttilän.
Tämä joulu piti olla meidän esikoisen ensimmäinen, mutta toisin kävi. Pieni poikamme syntyi kuolleena viime vuoden isänpäivänä. Poika oli täydellinen ja kaunis pieni ihmisen alku, hän oli kuristunut napanuoraansa. Olen nyt uudestaan raskaana ja panikoin koko ajan, että jos tässäkin raskaudessa käy samalla tavalla. Laskettuaikani on ystävänpäivänä. Esikoinen syntyi siis raskausviikoilla 39+5.
Kommentit (5)
Ihan tarkoituksellako? Otan osaa suruunne.
Toinen joulu olisi siis kyseessä.
Tuskin noin harvinainen tapaus toista kertaa sattuu kohdallenne.
Tämä uusi raskaus oli oikeastaan vahinko, itse en ollut valmis uuteen vauvaan näin äkkiä, mutta mies oli toista mieltä. Päätimme pitkän harkinnan tuloksena hankkia toinen lapsi, sitten kun hän on tullakseen.
ap
Täyttäisi jo kolme vuotta. Vaan kuoli alle 1-vuotiaana. :(
osanotto