Onko nyt niin, että 50 ja yli tulevat parhaiten toimeen asuessaan omissa asunnoissa?

Olen toiminut juuri noin. Vaikka olen seurustellut, en ole enää haunut asua yhdessä miehen kanssa. Mies oli pettynyt, että ei saanut muuttaa tänne vaan vaadin häntä pitämään oman asuntonsa.

Joo en enää muuttaisi yhteen, jos uuden kumppanin löydän. Ehdottomasti molemmilla omat asunnot oltava. 

Ei tuohon mitään 50v ylitetty tarvita. Toimii kaikilla muillakin samalla tavalla.

Viisikymppisillä usein on paremmin varaa tähänkin vaihtoehtoon kuin kaksikymppisillä ja oma asunto ja elämäntapa, joista haluaa ehkä pitää kiinni. t viisikymppinen

Miksi asua yhdessä, jos on varaa asua erillään.

Joo

Meillä toimii hyvin niin, että molemmilla on omat kodit omassa maassaan ja yhteinen koti kolmannessa.

Kumman luona te makaatte?

Meillä ei ole varaa sentään omiin asuntoihin mutta omat huoneet on. Toimii erinomaisesti.

Noin minäkin tekisin, jos joku löytyisi. Huolehdin aikoinaan ihan riittävästi muista.

Ehdottomasti näin.

Suhde pysyy freesinä, eikä sitä.latidta toisen hikiset sukat lattialla ja vieraan kakan haju omassa vessassa.

Ainakin naiset tykkää siitä, että koti pysyy siistinä, eikä taloudenhoitaja-assistentti-siivoajan pesti lankea itselle miehen mukana.

Entä jos jollain vieraallasi tulee iso hätä luonasi, päästätkö häntä istunnolle vessaasi?

Asialla on toinenkin puoli. Olen itse elänyt suurimman osan aikuisvuosistani ilman parisuhdetta ja nyt viitisen vuotta suhteessa, jossa emme asu yhdessä. Se toimii sinänsä hyvin, mutta välillä en voi olla miettimättä, että menetänkö jotain, kun en ole koskaan asunut kumppanin kanssa. Ja tunnen jonkinlaista surua siitä, etten ehkä tule koskaan elämässäni sellaista kokemaan. Vaikka hyvinä hetkinä nautin siitä, että on omaa aikaa ja tilaa. Tällaista mietintää ei ehkä tarvitsisi käydä, jos olisi joskus saanut kokemusta yhdessä asumisesta.

Ei se mitään tapailua ole, vaan ihan kunnon seurustelua ja sitoutumista, vaikka omat kodit onkin. Varmasti joillakin on vain sitä tapailua. Itselläni on vakaa ja hyvin sitoutunut suhde jo kymmenettä vuotta, vaikka eri osoitteissa asummekin.

Vierailija kirjoitti:

Asialla on toinenkin puoli. Olen itse elänyt suurimman osan aikuisvuosistani ilman parisuhdetta ja nyt viitisen vuotta suhteessa, jossa emme asu yhdessä. Se toimii sinänsä hyvin, mutta välillä en voi olla miettimättä, että menetänkö jotain, kun en ole koskaan asunut kumppanin kanssa. Ja tunnen jonkinlaista surua siitä, etten ehkä tule koskaan elämässäni sellaista kokemaan. Vaikka hyvinä hetkinä nautin siitä, että on omaa aikaa ja tilaa. Tällaista mietintää ei ehkä tarvitsisi käydä, jos olisi joskus saanut kokemusta yhdessä asumisesta.

Mikä estää asumasta vaikka viikkoja tai kuukausiakin toisen asunnossa tai vaikka vaihdellen? Työssäkäyntimatkat?

Oikein hyvä ratkaisu. Minä en ainakaan muuta enää kenenkään luokse. Eikä minun kämppääni muuta kukaan.

Eikä siihen kannata odottaa jotain 50v juhlia.

Hyvin on toiminut jo parikymmentä vuotta. Kumpikin ylläpitää omaa asuntoaan, ja huolehtii käytännön asioista. Vuorotellen sitten vietämme aikaa jomman kumman luona. Etenkin korona-aikana tämä oli ihanaa vaihtelua, kun kaikki muut reissut olivat pannassa. Ehkä eläkkeellä muutamme yhteen. Tai sitten ei, saa nähdä.

Joillekin se sopii ja joillekin ei sovi. Ikä ei vaikuta.

Kyllä. Kantasormukset sormissa ja kurttuset ihot. Kirjoja 20000 vähintään ja jalopuusta kaikki kalusteet.

Kokolattiamatot ja rahaa tilillä useita satoja tuhansia ja iso työeläke pöhähtää tilille kerran kuussa.

Seksiä ei ole, mutta silloin tällöin käydään yhdessä voisarvilla lähikorttelin katukahvilassa.

Ainoa semitolkullinen syy muuttaa yhteen olisi yhteisten lasten kasvatus. Mutta senkin projektin mielekkyys on näin jälkiviisaana vähän niin ja näin.

Jos olisin kaksikymppinen siellä ensimmäisessä kaksiossani, näillä vanhemman ihmisen tiedoilla, niin en olisi muuttanut yhteen kenenkään kanssa sitä ensimmäistäkään kertaa.