Oletko koskaan päätynyt ns. tyytymään YSTÄVYYSsuhteessa?

Olen joutunut. Samoin kuin parisuhteissa, nuo tyytymissuhteet kaverisuhteissa ei yleensä toimi ollenkaan.

Harva ihminen on täydellinen - tuskin sinäkään. Jokaisella meistä on tapija, jotka voivat olla muiden silmissä vähän hassuja tai pikkusen etiketin vierestä, ja huonona päivänä sellaiset ärsyttävät.

Hyvässä ystävyyssuhteessa pitäisi kuitenkin olla yhteisymmärryksen tunnetta, jonka voimin ihmissuhde säilyy. Kohtaamisestahan siinä on kyse, joskus syvällistä ja joskus kevyempää tuttavuutta. Joskus ystävyys muodostuu tietyn elämänvaiheen ympärille, kuten opinnot, työpaikka, armeija tai äitiysryhmät.

Toisen elämän tyly kommentointi ei oikein sovi minkäänlaiseen ystävyyteen. En suosittele tyytymään sellaisiin ihmissuhteisiin.

Olen. Olen myös todennut, ettei sellainen edes ole rehellistä ystävyyttä. Varsinkin nuorempana ajauduin sellaisten ihmisten ystäväksi, joiden kanssa en olisi halunnut olla. Esimerkiksi yksi valitti kokoajan ja kaatoi kaikki elämänsä ongelmat päälleni, mutta ei kuunnellut minua ja tuskin edes tunsi minua ihmisenä. Yksi pariskunta piti minua ja miestäni uskottuinaan, mutta kuitenkin säännöllisesti myös ilkeilivät meille, pyytämättä koskaan suoraan anteeksi, mutta lahjoen aineellisesti. Nousivat heti vastaan, jos sanoimme jonkin eriävän mielipiteen heidän toiminnastaan tai käytöksestään. On ollut myös näitä, jotka käyttäytyvät töksähtävästi julkisilla paikoilla. Elämänkokemuksen myötä olen jättänyt tuttavapiiristäni pois ilkeät ja muuten raskaat ihmiset.

No itseasiassa vissiin aina. Joskus/joihinkin enemmän, joihinkin sitten vähemmän ja joidenkin kanssa ne eroavaisuudet ei niinkään haittaa vaan on ainoastaan rikkaus vaikka heistäkään ei saisi ihmeemmin seuraa vapaa-ajalle. Siis niin, että tehtäisiin yhdessä sellaisia asioita jotka on minulle mieluisia vaan se olen minä joka joustaa ja lähtee kaveriksi vaikka shoppailemaan tai baariin.

Muutenkin kyllä olen aina ollut sellainen epäsuosittu johon juurikaan kukaan ei koskaan tahdo omatoimisesti tutustua vaan ihan itse olen aina saanut olla se aloitteellinen. Eikä pahemmin ole varaa ollut nirsoilla vaikkakin näin keski-iässä jo ymmärtääkin, että parempi se olisi ollut olla yksinäinen kuin omata itselle vääränlaisia kavereita itselle epäsopivine tapoineen ja ajatuksineen.

Sama juttu siis kuin huonon parisuhteenkin osalta, että yksinolo voittaa sen aina. 

Vierailija kirjoitti:

Harva ihminen on täydellinen - tuskin sinäkään. Jokaisella meistä on tapija, jotka voivat olla muiden silmissä vähän hassuja tai pikkusen etiketin vierestä, ja huonona päivänä sellaiset ärsyttävät.

Hyvässä ystävyyssuhteessa pitäisi kuitenkin olla yhteisymmärryksen tunnetta, jonka voimin ihmissuhde säilyy. Kohtaamisestahan siinä on kyse, joskus syvällistä ja joskus kevyempää tuttavuutta. Joskus ystävyys muodostuu tietyn elämänvaiheen ympärille, kuten opinnot, työpaikka, armeija tai äitiysryhmät.

Toisen elämän tyly kommentointi ei oikein sovi minkäänlaiseen ystävyyteen. En suosittele tyytymään sellaisiin ihmissuhteisiin.

Tämä on ihan totta vaikkakin se ainakin omalla kohdallani on tarkoittanut sitä, että olen yksinäinen.

Kaikissa ystävyyssuhteissani olen päätynyt aina sellaisten ihmisten kaveriksi joille ne "kelpaa" ihan omana itsenäni ja jotka jossain vaiheessa sitten avautuu (usein vielä yhtäkkiä töksäyttäen) kuinka viallinen olen jossain asiassa ja kuinka pitäisi olla sellainen ja tuollainen, mutta ei missään tapauksessa tällainen. Välillä tämä tylytyksen syy on ulkonäköön liittyvä, välillä johonkin mielipiteeseen tai kiinnostuksenkohteeseen ja välillä johonkin aiempaan elämäntilanteeseen liittyvä jossa luonnollisesti ole valinnut väärin ja tyhmästi.

Ilmeisesti myös nämä ihmiset on tyytyneet ja se sitten puretaan äyskimisenä.

En olisi yhteydessä henkilöiden kanssa, jotka aiheuttavat pahaa oloa.

En tyydy missään ihmissuhteissa.

Mitä tarkoitat tahdittomuudella?

Onko ystäväsi tahditon, vai onko kyseessä oma tulkintasi. Paljon ymmärtetään väärin nykyisin.

Ei silloin ole kyse ystävyydestä, jos kokee joutuvansa tyytymään.