Pidättekö viikossa kasvisruoka päiviä?
Kommentit (38)
Useimmat päivät meillä nykyään on niitä. Pari kertaa viikossa kalaa ja usein sunnuntaina lihaa. Mutta muuten kasvisruoalla (jossa voi kyllä olla maitoa ja munia) mennään.
En. Yksi ja sama ruoka /viikko. Joku viikko voi olla tosiaan pelkkää kasvisruokaa.
t:köyhä
Joo. Ostan sen verran aineksia että syön samaa ruokaa 3 tai 4 päivää, eli kokkaan kaksi kertaa viikossa. Vuorottelen lihan ja kasvisruoan välillä.
Taitaa nykyään olla välillä ihan vegaanipäiviäkin, kun en laita edes leivän päälle mitään levitettä. Lakto-ovo-vege-päiviä on aika paljon, mutta syön silti välillä koko päivän lihaakin: aamupalalla kinkkuleikettä/maksamakkaraa leivän päällä, lounaalla viikonlopun grillilihojen jämät, illalla jauhelihakastiketta spagetin kanssa.
Aika tyypillinen päivä voisi olla sellainen, että aamupalalla leipää, päällä hummusta+kasviksia ja teetä juotavana, lounaalla perunamunakas + uunikasviksia/höyrytettyjä kasviksia, iltaruokana keitettyjä perunoita ja pannulla paistettuja kasviksia, joiden joukossa runsaasti papuja, lapsille tuohon lisäksi kanaa jossain muodossa.. Iltapäivällä välipalana mustikkapiirakkaa tai jäätelöä. Viimeistä viikkoa lomaa lasten kanssa ensi viikolla, niin joka päivä jotain hyvää.
Yritän pitää kaksi kasvisruokapäivää viikossa. Kahtena päivänä kalaa, ja kahtena kanaa. Yhtenä päivänä on punaista lihaa. Tämän päivän kasvisruoka on ratatouille. Maanantaina
syödään texmexhärkistä papujen kanssa eli chili sin carne.
Useimmat päivät on sellaisia. Ei tee mieli joka päivä lihaa tai kalaa.
Loppukuusta ainakin viikon aikana niitä päiviä nykyään tulee, kun on rahat miltei loppu. Taas pitää hakea purkkihernekeittoa ja tälle päivälle on syöty omenaa.
Meillä saattaa 4/7 päivänä toinen ruuista olla kasvisruokaa. Yleensä lounaalla joku keitto, kasviscurry tai salaatti (jossa toki vähän jotain proteiinia mukana). Muutenkin joka aterialla kasviksia jossain muodossa
En miellä niitä muuta kuin maukkaaksi ruoaksi. Lihansyönti vähenee koko ajan.
En pidä erikseen päiviä, mutta syödään kasvisruokaa kyllä. Syön kaksi "lämmintä" ruokaa päivässä. Toinen voi olla kasvis mutta toinen taas liha. Esim. tänään söin lounaaksi bolognesen lopun pakkasesta ja päivälliseksi on tofucurrya, mitä syön myös huomenna lounaalla. Joskus on sattumalta kasvisruokaa molemmat isommat ateriat. En syö yleensä leikkeleitä, maksamakkaraa tmv. eli aamu- ja iltapalat kasvispainotteisesti.
Pidän, mutta en mitenkään säännöllisesti, joskus päivä viikossa, joskus seitsemän. Eilen viimeksi ja taitaa mennä tämäkin päivä kasviksella. Punaista lihaa syön tosi harvoin, mutta broileria vähän useammin. Kalalle olen allerginen.
Ei mikään sääntö. Mutta 3-4 kertaa viikossa.
En tarkoituksella, mutta syön kyllä kasvisruokiakin.