Muita jotka eivät ole vielä nelikymppisenä löytäneet paikkaansa elämässä?
Oma tilanne on se ettei ole parisuhdetta, edes takana (pitkää) parisuhdetta josta olisi syntynyt lapsia, ei omaa asuntoa vaan asun vuokralla missä moni asia kuten lemmikit on kiellettyä, ei kunnollista työuraa tai edes ammattia vaikka korkeakoulututkinto löytyy, ei mitään omaa ryhmää johon tuntisi kuuluvansa. Sukulaisia on vähän ja asuvat siellä täällä, ei ole mitään lapsuudenkotia tai suvulle kuuluvaa tilaa jonka tuntisi kodikseen. Juurettomuuden ja kuulumattomuuden tunne on ihan jäätävä. Kaikkihan ei noita asioita edes kaipaa mutta minä nyt vaan satun olemaan sellainen joka niitä kaipaisi. En tunne itseäni yhtään seikkailijaksi tai citysinkuksi joka eläisi tyytyväisenä ilman kiintopisteitä ja käyttäisi tilanteen edukseen vaikka matkustelemalla tai lähtemällä vapaaehtoistyöhön kehitysmaihin. Tunne vaan voimistuu vuosi vuodelta.
Kommentit (2)
Olitteko nuoruudessa hyvän perheen j ännätyttöjä?
Täällä. Olen enemmän hukassa elämässäni nyt kun koskaan.