Missä niitä ukkosia oikein on? Luvataan nykyään kesäisin joka päivä mutta ei näy missään.
Nykyään jostain syystä säätiedotuksissa ennustetaan kesäisin ja välillä muinakin vuodenaikoina ukkosia. Ilmeisesti lisääntynyt huomiohakuisuus on johtanut siihen, että nykyään on "tapahtumia" säätiedotuksissakin, vaikka sää ei sen kummempia olisi kuin koskaan muulloinkaan.
Kommentit (25)
Maz kirjoitti:
Hämeenlinnassa jyrähteli eilen.
Ei ollut ukkosta.
Helsingissä yritti eilen meren yli tulla siis etelä-Helsinkiin, muttei vaan päässyt. Nyt tuulee mereltä, taivas on osittain paksujen pilvien peitossa. Kauhea ilmankosteus, muttei sada eikä jyrise. Hiki on vaikkei tee mitään.
Nyt on ja sadettakin, monta päivää painostava ilma.
Säätiedotuksen menneet hullumpaan suuntaan. Jatkuvasti ennustetaan jotain hurjaa.
Nyt, kello 16.48, jyrisi ekan kerran tänään Hämeessä, joten täällä sitä nyt on.
Tänään on ukkostanut monta tuntia. Niinkun eilenkin.
Riittäis että säätiedotuksissa olisi vain kartta. Telkkarin meteorologit voisivat etsiä muita töitä, ainakaan eivät tarvitsisi olla kartan edessä esiintymässä ja korostamassa itseään. Huutonen saisi jatkaa, koska ammattilainen, mutta muut joutaisivat syrjään.
Turusss ukkostaa, sadetta odotellessa.
En tiedä missä asut, mutta Nummelassa ( länsi-uusimaa) ainakin jyrähdellyt harva se päivä.
Tuolla ukkostaa.
Ne ovat lähinnä varoituksia. Eli ukkosen riski on korkea eikä kannata ehkä venereissua suunnitella. Ei ukkosta voi täysin ennustaa. Salamat iskevät minne iskevät.
Vierailija kirjoitti:
Turusss ukkostaa, sadetta odotellessa.
Ja tulihan se sade.
Älä edes kysy, vaan seuraa ukkosen liikkeitä suorassa lähetyksessä
https://www.lightningmaps.org/?lang=en#m=oss;t=3;s=0;o=0;b=;ts=0;z=4;y=…;
vaikka keskellä talvea jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Ne ovat lähinnä varoituksia. Eli ukkosen riski on korkea eikä kannata ehkä venereissua suunnitella. Ei ukkosta voi täysin ennustaa. Salamat iskevät minne iskevät.
Kyllä ennustetaan ukkosia.
Tampereella jyrisi eilen, mutta ei toiveistani huolimatta satanut. Tänään ei ole edes jyrissyt. Taitaa olla Suomen kuivin paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turusss ukkostaa, sadetta odotellessa.
Ja tulihan se sade.
Ja loppui jo, lyhyeksi jäi
No esimerkiksi siellä ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta säätiedotuksenkin löydät, on myös säätutka, josta voit ihan omin silmin katsoa, missä niitä ukkosia on ollut ja missä niitä on tällä hetkellä.
Sosialistien syytä sekin. Kohta jyrisee kun Perskokkarehallitus on selvinnyt lähtötelineistä ja ohittanut ehjällä suorituksella alkumatkan. Saattavat jopa tehdä Suomenennätyksenkin perillepääsyssä. Nyt vain kärsivällisyyttä niin alkavat rytinät purra ! Kohta voi olla monellakin orpo olo kun oikein kunnolla ryskää...
Vierailija kirjoitti:
Tampereella jyrisi eilen, mutta ei toiveistani huolimatta satanut. Tänään ei ole edes jyrissyt. Taitaa olla Suomen kuivin paikka.
Juupajoki on kuivin. Siellä ei ole mitään.
Hämeenlinnassa jyrähteli eilen.