Eka saikkupäivä palkaton, hieno uudistus
Ompa hieno asia, tällä uudituksella päästäisiin eroon kaikista sairaista ja heikko vastutuskykyisistä, luonnon valinta ne selviää jotka ovat terveitä, hyvä kuntoisia, nuoria ja eivät työskentele sosiaalialalla.
Niin ja bonuksena kaikki ne omaa lomaa pitävät henkilöt todennäköisesti lopettavat lomailun tai eivät riippuu tulosta.
Selitän kun eka saikkupäivä on palkaton huono tuloiset menee sairaana töihin, sairaus leviää, ihmisten on kuitenkin jossain vaiheessa pakko jäädä kotiin, koska eivät vain pysty enää tekemään töitä ja masentua. Kaikki tiedämme miten mukavaa on olla masentunut ja epäonnistua kaikissa säästämisen haaveissamme, kuten vaikka ulkomaan matka koko perheelle tai vaikka ne uudet kengät joita et ikinä saa.
Sosiaalialalla ihmislähesessä työssä olevat sairastavat eniten. Esim. Jos tiedät mitään lasten kanssa työskentelystä, tiedät kaikki sairaudet leviää kuin kulo valkea, palkka on huono ja todennäköistä on että sinut palkataan vain osa-aika työntekijäksi eli et saa lomaetuuksia ja olet ilman rahaa esimerkiksi kesän.
Toki onnekseni mikään tässä ei vaikuta minun elämääni joten miksi välittää muista?
Tottakai pitää välittää muista, eikö vaikka lähihoitajia ole jo kiusattu tarpeeksi?
Kommentit (6)
Ookko nää muuten huomannu että työtön voi sairastaa kuinka paljon haluaa, kela ei tuu ovelle katteleen ;)
Höpöhöpö. Koskee vain murto-osaa työntekijöistä.
Vähentää tehokkaasti tiettyjen henkilöiden maanantaisia "nuhaa" ja "pääkipua".
Kuka jaksaa lukee näin pitkiä tekstejä?
Vaan ei päästä. Koskee vain niitä jotka ei ole minkään työehtosopimuksen piirissä. Muut on turvassa sen parisen vuotta. Homma jatkuu entisellään.