Puolison masennus

Ero. Masennus ei oikeuta mulkkuuteen. Mies on oikeasti tota mieltä ettet ole mitään.

Kaiken se kestää...

Paitsi MT-ongelmat.

Masennukseen kuuluu toki ärtyisyyskin, mutta jos ei sinua kohtele sekuntiakaan nätisti niin heippa vaan. Sen verran pystyisi jos haluaisi. Älä taivu veemäisen käytöksen alle.

Jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä, paljon vaikuttaisi se, onko miehellä itsellään mitään toiveita tai tavoitteita oman toipumisen eteen. Olisiko hän valmis terapiaan kanssasi? Usein masentuneet jätetään vähän oman onnensa nojaan, mutta pariterapiaan voisi päästä hieman helpommin. Siellä voi käydä sekä yksin että kaksin.

Hän on käpertynyt sisäänpäin ja suhteenne ei tällä hetkellä ole hänelle merkityksellinen. Hän saattaa nähdä sinut vaativana, eikä kykene vastaamaan sinun yhteyden kaipuuseen.

Joskus hyvä ihmissuhde voi edistää toipumista, mutta ilmeisesti miehesi ei vielä ole sellaisessa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Kaiken se kestää...

Paitsi MT-ongelmat.

Mulkku on mulkku oli masentunut tai terve. Varsinkin naisen odotetaan sietävän kaikkea sontaa mitä miehen puolelta tulee koska normit. Mies kuitenkin ihan tilastojenkin valossa hylkää naisensa, mikäli tähän ilmaantuu vikoja.

Masennukseen on aina joku syy tai syitä. Mieti nyt ensin sitä ja miettikää yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä, paljon vaikuttaisi se, onko miehellä itsellään mitään toiveita tai tavoitteita oman toipumisen eteen. Olisiko hän valmis terapiaan kanssasi? Usein masentuneet jätetään vähän oman onnensa nojaan, mutta pariterapiaan voisi päästä hieman helpommin. Siellä voi käydä sekä yksin että kaksin.

Hän on käpertynyt sisäänpäin ja suhteenne ei tällä hetkellä ole hänelle merkityksellinen. Hän saattaa nähdä sinut vaativana, eikä kykene vastaamaan sinun yhteyden kaipuuseen.

Joskus hyvä ihmissuhde voi edistää toipumista, mutta ilmeisesti miehesi ei vielä ole sellaisessa vaiheessa.

Mä ymmärsin ettei tällä parilla ole yhteisiä lapsia. Miehen täytyy itse haluta hakeutua hoidon piiriin. Aapeeta ei voida velvoittaa hoitamaan halutonta partneria.

Vierailija kirjoitti:

Masennukseen on aina joku syy tai syitä. Mieti nyt ensin sitä ja miettikää yhdessä.

Miehen pitäisi mennä lääkäriin vaikka sitten yksityiselle. Masentuneella voi mennä hyvä tovi löytää oikea lääkitys.

Sinä olet se läheisin, jolle voi olla täysin oma itsensä. Muille jaksaa ehkä esittää. Masennus on todellakin sairaus. Valittaisitko samoista asioista, jos hänellä olisi fyysinen vakava sairaus, että miksi ei vaan parane? Tie toipumiseen voi olla pitkä.

Vierailija kirjoitti:

Masennukseen on aina joku syy tai syitä. Mieti nyt ensin sitä ja miettikää yhdessä.

Niin on: häiriö aivokemioissa. Kliininen depressio on eri asia kuin suru, pettymys tai muu tunnepuolen juttu. Ihan kuten kilpirauhasen vajaatoimintakaan ei synny siitä, että joku asia painaa mieltä tai harmittaa, niin kliininen masennuskaan ei edellytä, että on tapahtunut jotain.

Sairastuin itse masennukseen vaiheessa, jolloin elämäni oli kaikin puolin hyvää. Ei ollut suruja, ei traumoja, ei ongelmia. Nautin työstäni, lapseni oli jo iso, oli melko tuore parisuhde ja yhtäkkiä, kesken ulkomaanmatkan, alkoi huimaus. Sitten tulivat näkö- ja kuulohäiriöt ja erilaiset kivut ja kiristykset kropassa. Tutkittiin korvat, ei löytynyt syytä huimaukseen, ei ollut kyse myöskään hartioiden jumituksesta. Työpaikalla työsuojelu kävi mittaamassa desibelit, kun en pystynyt keskittymään työhöni yläpuolelta tulevan äänen takia, eivät olleet ollenkaan liian kovat.

Pikkuhiljaa lähes jatkuva huimaus ja epämääräiset kivut ja fyysiset ahdistuskohtaukset (vasempaan rintaan, ei siis sydämeen vaan rintaan alkoi pistää ja valahdin hiestä läpimäräksi) alkoivat kaventaa elämää. Alkoholi auttoi, kun joi, ei huimannut eikä pistellyt. Siitä kuitenkin seurasi omat ongelmansa.

Lopulta yksi lääkäri ehdotti mielialalääkettä ja pari kuukautta sen aloittamisen jälkeen huomasin yllätyksekseni, ettei minua enää huimaa eikä tule yllättäviä kipuja eri paikkoihin. Kuulo ei enää ollut yliherkistynyt eikä ollut näköhäiriöitä.

AP:n kysymykseen en osaa vastata muuta kuin että itselläni siinä vaiheessa, kun somaattiset oireet olivat pahoja (meni noin kolme vuotta ennen kuin sain lääkityksen) ei ollut parisuhdetta, en olisi jaksanut, riitti että pystyin huolehtimaan lapsestani ja töistäni.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se läheisin, jolle voi olla täysin oma itsensä. Muille jaksaa ehkä esittää. Masennus on todellakin sairaus. Valittaisitko samoista asioista, jos hänellä olisi fyysinen vakava sairaus, että miksi ei vaan parane? Tie toipumiseen voi olla pitkä.

Niin eli mies on vaan mulkku. Masennus ei poista sairauden alle jäävää persoonaa. Masentunut voi yhtälailla olla oikeesti kuspää.

Ihan tärkeintä on se, että pidät huolta itsestäsi. Teet mieluisia asioita, syöt hyvin ja liikut. Sinun oma olosi pitää olla nyt sinulle se tärkein juttu. Puolisosi hyötyisi terapiasta, joko yksin tai yhdessä te molemmat. Tsemppiä, et ole asiassa yksin vaikka varmasti on yksinäinen olo.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tärkeintä on se, että pidät huolta itsestäsi. Teet mieluisia asioita, syöt hyvin ja liikut. Sinun oma olosi pitää olla nyt sinulle se tärkein juttu. Puolisosi hyötyisi terapiasta, joko yksin tai yhdessä te molemmat. Tsemppiä, et ole asiassa yksin vaikka varmasti on yksinäinen olo.

Miksi muutkin naiset promoaa henkisesti pahoinvoivien suhteiden puolesta? Olen pahoillani, jos itse aikanaan päätit jäädä hoitamaan alkoholistunutta/masentunutta puolisoa. Tavallisella tallaaja ei tänä päivänä ole mitään velvoitetta pysyä henkisesti pahoinvoivassa suhteessa. Masentunutkin pystyy olemaan siivosti vaikka kärsii alakuloisuudesta. Mun kaveri kärsi lamauttavasta masennuksesta muttei ikinä vittuilu kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tärkeintä on se, että pidät huolta itsestäsi. Teet mieluisia asioita, syöt hyvin ja liikut. Sinun oma olosi pitää olla nyt sinulle se tärkein juttu. Puolisosi hyötyisi terapiasta, joko yksin tai yhdessä te molemmat. Tsemppiä, et ole asiassa yksin vaikka varmasti on yksinäinen olo.

Miksi muutkin naiset promoaa henkisesti pahoinvoivien suhteiden puolesta? Olen pahoillani, jos itse aikanaan päätit jäädä hoitamaan alkoholistunutta/masentunutta puolisoa. Tavallisella tallaajalla ei tänä päivänä ole mitään velvoitetta pysyä henkisesti pahoinvoivassa suhteessa. Masentunutkin pystyy olemaan siivosti vaikka kärsii alakuloisuudesta. Mun kaveri kärsi lamauttavasta masennuksesta muttei ikinä vittuilu kenellekään.

Oma kokemukseni, hieman erilainen tilanne:

Olen siis mies, seurustellut nyt kaksi vuotta. Kun tapasin naisystäväni, hän eli tyyliin "there is no tomorrow". Läheisen ihmisen kuolema oli vetänyt junan aika raiteilta. Alkuun en asiaa tiedostanut, vaikka alkoholi maistui aika usein (tai tahtotila oli kova). Työpaikkaa ei ollut, rahat tiukassa. 

Rakastuin tähän ihmiseen palavasti, hän on maailman ihanin ihminen 99% ajasta. Tuin häntä elämässä, olin lähellä ja rakastin. Pikkuhiljaa asiat alkoi onnistumaan, työpaikka, iloisuus arjessa, urheilu jne. Olen tänäpäivänä erittäin kiitollinen, etten jättänyt tätä korttia katsomatta. Olemme onnellisia ja rakastuneita. Parantuminen ottaa aikaa ja on raskasta kumppanille, mutta ainakin joskus se tuottaa tulosta.

Masennuin meidän suhteesta lopulta. En voinut sitää puolisoa enää enkä halunnut mitään läheisyyttä. Kävin terapiassa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että ero on paras ratkaisu. Eron jälkeen olo alkoi parantua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tärkeintä on se, että pidät huolta itsestäsi. Teet mieluisia asioita, syöt hyvin ja liikut. Sinun oma olosi pitää olla nyt sinulle se tärkein juttu. Puolisosi hyötyisi terapiasta, joko yksin tai yhdessä te molemmat. Tsemppiä, et ole asiassa yksin vaikka varmasti on yksinäinen olo.

Miksi muutkin naiset promoaa henkisesti pahoinvoivien suhteiden puolesta? Olen pahoillani, jos itse aikanaan päätit jäädä hoitamaan alkoholistunutta/masentunutta puolisoa. Tavallisella tallaaja ei tänä päivänä ole mitään velvoitetta pysyä henkisesti pahoinvoivassa suhteessa. Masentunutkin pystyy olemaan siivosti vaikka kärsii alakuloisuudesta. Mun kaveri kärsi lamauttavasta masennuksesta muttei ikinä vittuilu kenellekään.

Tarkoituksenani ei ollut antaa ohjetta, pitääkö lähteä vai jäädä. Toisen puolesta en sellaista voi sanoa. Jos itse vaan voi paremmin, on tuokin päätös sitten vankemmalla pohjalla.

Oon ollut toi mies parisuhteessa.

Ongelma oli epävakaa, itsekäs, räjähdysaltis ja vaativa nainen. Poistui kun pääsin myrkyllisestä suhteesta eroon.

Tein tuolloin vaativaa työtä, pyöritin sivussa yritystä ja hoidin huonokuntoista sukulaista. Burnoutin partaalla melkein kokoajan ja parisuhde ei antanut mitään, mutta otti kaiken mitä jäljellä oli ja vielä vähän päälle.

Huomasin etten ollut naiselle ihminen, vaan joku henkinen palvelija, tarpeiden tyydyttäjä ja lompakko. Seksistä tuli työtä. Läheisyys työtä. Kanssaoleminen työtä. Naisen menot työtä. Naisen kulut mun pussista. Siinä syrjässä kuunteli piikittelyä, v-ttuilua, itkukohtauksia, draamailua ja alati vaihtuvia vaatimuksia päivästä toiseen.

Kuulostaa vähän siltä ettei mies voi luottaa sinuun, että olisit tukena, ja se että olet täällä vinkumassa mielestäni puhuu että ajattelet tässäkin tilanteessa itseäsi.

En tiedä teidän tilanteesta, mutta ongelma voi löytyä peilistä.

Luojalle kiitos että pääsin omasta myrkkykäärmeestäni eroon.

Lääkitystä voisi tarkistaa. Oliko tuollainen ennen masentumista?

Tyttäreni erinäisistä syistä masentui ja kyllä kuvaamasi tutulta kuulostaa. Lääkitystä nostettiin puoli vuotta sitten ja nyt hän alkaa olla oma entinen itsensä. Terapeutin saaminen on vaan vaikeaa, mutta hänellä on ystäviä, jotka ovat kokeneet saman ja saa vertaistukea sieltä. 

Mulla kokemusta kaverista, joka käyttäytyi usein samoin. Ei saanut välillä yhtään mitään irti sillä käyttäytyi kuin paikalla ei olisi muita kuin hän (muut olivat kuin ilmaa). En valitettavasti jaksanut tuota enää, masennus ei oikeuta toistuvaan v-mäiseen käytökseen aikuisella ihmisellä.

Myös itselleni on diagnosoitu masennus, vieläpä vakava sellainen. Olen todennut ettei minun kannata ryhtyä parisuhteeseen, sillä minulle on parempi olla yksin. En kuitenkaan hyväksy itseltäni huonoa käytöstä toista kohtaan ja mikäli sellaiseen sorrun, koen aitoa syyllisyyttä.