Muita kenen vanhempien pitäisi erota koska ovat niin myrkyllisiä toisilleen? Pysyvät kuitenkin ylpeyden takia yhdessä

On hyvä huomata ajoissa ettet voi tuolle asialle yhtään mitään.

Täällä kohtalotoveri. 

Kannattanee pitää asialliset, etäiset välit vanhempiisi. Aikuisia ihmisiä ei voi muuttaa eikä auttaa elleivät itse apua halua. Itsellä meni tämän tajuamiseen aivan liian pitkä aika. Olisin voinut vain antaa olla ja keskittyä omaan elämään, mutta en jotenkin osannut vaan koin että on mun velvollisuus yrittää auttaa, neuvoa ja piristää omia vanhempia.

Vanhempani ovat olleet yhdessä aika tasan 50 vuotta, ja siitä ainakin oman elinikäni (31 v) homma on ollut suurimmaksi osaksi jonkinmoista taistelua. Eivät tule toimeen kuin lyhyitä pätkiä kerrallaan silloin tällöin. Nykyään elävät käytännössä kahta eri elämää; äiti huinii kavereidensa kanssa reissuissa ja isä möllöttää kotona. Kun ovat molemmat paikalla, elävät eri kerroksissa. Kun toinen puhuu, toinen mutristelee suutaan ja huokailee teatraalisesti.

Ovat puhuneet erosta säännöllisesti vuosikaudet, ja ainakin pariin otteeseen on eropaperit viety eteenpäinkin. Mutta ei. Ei saada aikaan. Molemmilla olisi kuitenkin vielä nyt terveenä ja hyväkuntoisena mahdollisuus löytää vaikka uusi onni, tai olla ainakin rauhassa yksinään ilman myrkyllistä ilmapiiriä kotona. Ei jälkeläisiä kotona, ei lemmikkejä, velaton koti, ei mitään syytä sinnitellä väkisin yhdessä. Mutta niin vain sinnittelevät.

En jaksa, vaan olen luovuttanut. Joskus omatunto kolkuttelee, kun en ikinä käy kylässä, mutta muistutan itseäni siitä ettei mulla ole siihen mitään velvollisuutta kun tuo paikka on niin toksinen. He eivät sitä itse ymmärrä tai näe.

Joskus soitan ja kysyn kuulumisia, pidän keskustelut aiheissa sää ja terveys :-D

Vaikeita hetkiä tulee silloin, kun näkee "normaaleja" perheitä ja vanhempia, että noinkin olisi voinut olla...

Vanhempani erosivat 25 vuoden naimisissaolon jälkeen.

Introvertti ja extrovertti yhdessä. Siskoni kanssa opimme tuntemaan isämme paremmin, äitini extroverttinä oli aina puhunut isänkin puolesta. Äidin uusi mies on sosiaalinen, molemmat aina äänessä, eivät kerkeä kuunnella toisiaan.

En tiedä ovatko katuneet eroaan. Hyvät vanhemmat ja isovanhemmat aina olleet sama oliko naimisissa vai erossa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani erosivat 25 vuoden naimisissaolon jälkeen.

Introvertti ja extrovertti yhdessä. Siskoni kanssa opimme tuntemaan isämme paremmin, äitini extroverttinä oli aina puhunut isänkin puolesta. Äidin uusi mies on sosiaalinen, molemmat aina äänessä, eivät kerkeä kuunnella toisiaan.

En tiedä ovatko katuneet eroaan. Hyvät vanhemmat ja isovanhemmat aina olleet sama oliko naimisissa vai erossa.

En nyt ihan saa kiinni, miten tämä tarina liittyy ap:n kysymykseen...

Olen 46-vuotias. Jo lapsuudesta muistan häiriintyneen perhedynamiikan. Isä päätti meillä aivan kaikista asioista. Äidillä ei ollut sananvaltaa yhtään mihinkään. Isä oli äitiä reilusti vanhempi, yli 20 vuotta. Isä tienasi hyvin, hänen nimissään kaikki omaisuus ja avioehto oli. Jos äiti jotain yritti sanoa niin isä käytti taloudellista valtaa (äiti oli matalapalkka-alalla.) äitini eli täysin alisteisessa asemassa. Sitä oli ikävä katsoa.

Isäni menehtyi reilu parikymmentä vuotta sitten. Isän kuolinpäivänä äiti sanoi minulle että on vihdoinkin vapaa.

No, äitini saa hyvää leskeneläkettä isästä ja hänellä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus yhteiseen kotiin eli pärjää nyt eläkepäivillään loistavasti.

Olen seurannut 58 vuotta siskoni avioliittoa, joka muuttui myrkylliseksi 2-3 vuoden kuluttua vihkimisestä. Ei ollut sen ajan tyyliin ns.pakkoavioliitto eli lapsi ei ollut tulossa  ennenaikaisesti. Molemmat ovat raittiita, työssäkäyviä ja ulkopuolisten silmin kunnon ihmisiä. Jostain syystä siskoni muuttui pirulliseksi miestään kohtaan. Mies ei osaa siskon mielestä tehdä mitään oikein ja siten on jatkuva Taistelevat Virtaset meininki talossa. Mies kuunteli aika kauan naputusta, kunnes alkoi sanoa vastaan. Hyvää sanaa ei ole sanottu toiselle vuosikymmeniin. En mene mielelläni kylään. Jostain syystä (kulissien ylläpito) eivät ole eronneet. Riitaisa avioliitto aiheutti sen, että mies oli 20 vuotta minun perässä jopa niin, että tuli kerran kosimaan. Siskoni ei tiedä sitä tänäkään päivänä, koska en uskalla kertoa hänen vihansa pelossa. En ole antanut miehelle mitään virikkeitä kyseiseen toimintaan ja se loppui onneksi, kun olin töissä 600 km-n päässä heistä.  Poikani kuuli aikoinaan tuon kosinnan, koska mies ei tajunnut, että hän on omassa huoneessaan. 

Sinulle ap haluan sanoa, että myrkylliset vanhemmat saa unohtaa. Et pysty heitä muuttamaan. Myös siskoni lapset ovat niin tehneet, vain yksi lapsenlapsista on heidän kanssaan tekemisissä. Luulen, ettei siskoni edes tajua, miksi lapset eivät halua tulla heille tai kutsu heitä kylään. Myöskään ystäviä siskollani ei ole, vaikka hän on ilkeä ainostaan miestään kohtaan. Olen tehnyt sellaisen diagnoosin, että sisko meni naimisiin hyvin nuorena ja ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa, pettyi mieheen ja hän itse alunpitäen pilasi liiton. Mikä kahden ihmisen elämien pilaaminen vihan, pettymyksen ja katkeruuden vuoksi. Toisaalta säälin heitä. 

Alle puolet avioliitoista kestää ja kuinkahan suuri osa niistäkin suhteista on tuollaista pakkopullaa, jossa kumpikaan ei voi hyvin?

Anna heidän elää haluamallaan tavalla ja jätä kyläilyt mahdollisimman lyhyiksi käyt vaikka vain kahvilla harvakseltaan. Omassa elämässäsi älä toista heidän malliaan vaan toimi toisin. Alkoholistille voi kertoa että jos saat lapsia he tulevat kylään vain kun korkki on kiinni .

Sanotaan että kakskymppiseksi asti todellakin ihmettelin että mikä piru vanhempiani oikein pitää yhdessä, olisivat eronneet kun ei selvästi jakseta.

Lapsuuteni oli yhtä kauhun täyttämää venaamista kun melkein joka vuosi heillä oli keskenään n. 2-4 viikon mykkäkoulu, "ja nyt me erotaan", "jaaha taas lähti äitis/isäs jonnekin", "paras ku alat pakkaamaan tavaroita/yrität unohtaa äitis/isäs /sanot heipat kavereille" yms.

Joko edellistä tai sitten ylitsevuotavaa yht'äkkistä kiinnostusta minun ja veljeni tekemisistä ja koulunkäynnistä ja jotain väkinäisiä hyväntahdon eleitä.

Ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana rauhoittuneet ja tulevat selvästi toimeen ilman ongelmia.

Olis vaan saanut jäädä tuo lapsuuden henkinen rääkkäys pois. Sen seurauksena en ole koskaan nähnyt ystäviä lähempiä ihmissuhteita millään tavoin kiinnostavina tai haluttavana, ilman kumppania on saanut elää.

Taitaa mennä sinkkuna tämä elämä.