Anoppi oli miestäni, eli poikaansa vastassa pitsihepeneissä.
Mieheni oli luvannut käydä auttamassa äitiään nopasti jossain asiassa, ja ajattelin että lähden mukaan jotta voidaan samalla hoitaa muitakin asioita. Anoppi ei minun mukaan tulosta siis tiennyt. Hän tuli avaamaan oven pienissä pitsihepenissä, paljas perse vilkkuen. Siis sellaisessa alusvaatevirityksessä.
Mitähän v#ttua tästä pitäisi ajatella? Onko muiden mielestä vähän erikoista käytöstä? Mies ei ymmärrä nyt minun näkökulmaa tässä yhtään eikä sitä miksi olen vähän pöyristynyt tuosta tilanteesta.
Älkääkä jaksako huudella porvoota, toivon todella itsekin että keksisin tämän päästäni.
Kommentit (58)
Miehen äiti on juoppo, mielenterveysongelmista ja arvioni mukaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä.
Kävimme yhdessä mökillä saunassa appikset ja aikuiset lapset lapsiperheineen. Saunan jälkeen anoppi odotti, että mekin siirryimme pihasaunasta tupaan pukemaan ja alkoi samalla vaihtaa porno-pitsivehkeitä päälleen. Kesken pukemisen huomasi 7-vuotiaan poikani voittaneen kännykkä pelissä tms. ja alkoi villisti tuuleettaa paljaita rintojaan sekä persettä heilutellen ja hihkuen persereikä pitsistringeistä vilkkuen. Loukkaantui ja esitti tietämätöntä kun ärähdin raivostuneena. Epäilen pedofiilisia/insestisiä taipumuksia, enkä halua jättää kahden lasten kanssa.
Anoppi yritti kokoajan muutenkin näyttää olevansa miehelleni ykkönen. Todella oksettava tapaus. Molemmat poikansa kieltävät, että käytöksessä olisi mitään outoa, vaikka molemmilla on äitisuhteesta johtuvia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman perheen seurassa on ihan normaalia olla alusvaatteissa.
No ei todellakaan ole enää siinä vaiheessa kun kaikki perheenjäsenet ovat +40 vuotiaita. Ja tässä ei ole kyse mistään beigen värisistä mummokalsareista ja kauhtuneista liiveistä, vaan ihan kunnon seksihepenistä.
ap:lla on ilmeisesti tapana käyttää kauhtuneita mummokalsareita ja sitten ap on ihmeissään, kun muilla on siistimpiä alusvaatteita
Vierailija kirjoitti:
Miehen äiti on juoppo, mielenterveysongelmista ja arvioni mukaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä.
Kävimme yhdessä mökillä saunassa appikset ja aikuiset lapset lapsiperheineen. Saunan jälkeen anoppi odotti, että mekin siirryimme pihasaunasta tupaan pukemaan ja alkoi samalla vaihtaa porno-pitsivehkeitä päälleen. Kesken pukemisen huomasi 7-vuotiaan poikani voittaneen kännykkä pelissä tms. ja alkoi villisti tuuleettaa paljaita rintojaan sekä persettä heilutellen ja hihkuen persereikä pitsistringeistä vilkkuen. Loukkaantui ja esitti tietämätöntä kun ärähdin raivostuneena. Epäilen pedofiilisia/insestisiä taipumuksia, enkä halua jättää kahden lasten kanssa.
Anoppi yritti kokoajan muutenkin näyttää olevansa miehelleni ykkönen. Todella oksettava tapaus. Molemmat poikansa kieltävät, että käytöksessä olisi mitään outoa, vaikka molemmilla on äitisuhteesta johtuvia ongelmia.
Ensimmäinen lause kertoi riittävästi.
No, ainakaan ei ole tylsää anoppia sulla 😀
Mitä mieheesi tekee, niin säälittää koska on tosiaan voinut niin tottua äitinsä tempauksiin että pitää niitä täysin normaaleina. Ja osaa ehkä laittaa kontekstiin. Tee sinäkin niin.
Tää trollaaja on pakkomielteinen sanasta pitsihepene, ei jaksa näitä enää.
Jokainen saa kotonaan pukeutua juuri niin kuin haluaa enkä ymmärrä, miksi yli 40v ei saisi valita kauniita alusvaatteita. Moni täälläkin kertoo olevansa kotona t-paidassa ja alushousuissa, mutta ne on nyt varmaan sitten maxisloggeja tms.
Vierailija kirjoitti:
Voitko pliis paljastaa että tämä on provo?
miksi olisi? moni on kotonaan perhepiirissä pelkissä alusvaatteissa ja ap:n kaltaisia kaikesta-ahdistujia nykyään riittää.
Tämä se enää puuttui: nyt miniä jo saa sanella, millaiset alusvaatteet anopilla on. Ei siis riitä se, että puhuu vain kysyttäessä, ei neuvo, hoitaa lapsia koska tahansa ja juuri miniän vaatimalla tavalla, ostaa toivotut lahjat eikä muuta jne. Nyt pitää hyväksyttää pöksynsä ja liivinsä miniällä, ettei mene hepeneiden puolelle.
ap taitaa olla erityisherkkä kaikestaloukkaantuja. aika rasittava tapaus.
Tervehtikö pitkällä kielisuudelmalla samaan aikaa kun möreä-ääninen tarkkaili saunassa säikähtäneitä teinityttöjä oven suusta, siitin uimahousun lahkeesta sojottaen?
Vierailija kirjoitti:
Tervehtikö pitkällä kielisuudelmalla samaan aikaa kun möreä-ääninen tarkkaili saunassa säikähtäneitä teinityttöjä oven suusta, siitin uimahousun lahkeesta sojottaen?
Näin se vain on! Tuliko tuttavan sisar yllättäen auttamaan lypsämisessä?
Ap, jos tämä on totta niin pari kysymystä:
- Onko anoppi ennenkin kulkenut perheenjäsenten/sinun nähtrsi alusvaatteista? Ts onko se hänelle luonteva kotiasi tai jotain?
- Miten anoppi reagoi kun näki sinut? Menikö hämilleen vai oliko kuin ei mitään?? Sanooko/selittikö mitään??
Onko äitinsä räväkkä? :D Pukeutuuko yleensä miten?