Laitoin toiveen erityisruokavaliosta juhliin, mutta pelkään ettei isäntäväki kuitenkaan kykene noudattamaan näitä ohjeita ja saan taas allergisen reaktion.
Laitoin viestin jossa allergioistani minulle ei siis käy, tomaatti missään muodossa, ei edes mausteen tai aromina, sama paprikan ja chilejen kanssa.
Olen myös allerginen sitrushedelmille, mereneläville, kalalle ja nilviäisille.
En kärsi käyttää ollenkaan maitoa enkä viljoja.
Lihaakaan en syö sillä se pistää elimistöni sekaisin.
En myöskään siedä väriaineita ollenkaan enkä lisäaineita, mutta ongelma katoaa sillä, kun ruoka on valmistettu tuoreista aineksista.
Toivon siis vähä mausteista, vähäsuolaista kasvisruokaa.
Mutta pahoin pelkään, ettei monenkaan älykkyys riitä tämän toteutukseen.
Jossain kuitenkin mokataan.
Kommentit (36)
Omat eväät mukaan. Sinulla on jo niin paljon rajoitteita, että olisi jo kohteliastakin, että huolehdit itse ruoistasi. Isäntäväellä on varmasti puuhaa riittämiin jo muutenkin.
No katsos minä ainakin juhlia järjestäessä osaan ottaa yhteyttä erikoisruokavalioiseen ja kysyä mitä voi sitten ostaa/tehdä/tilata. Jos ei mitään osaa sanoa/toivoa, sitten ei mitään tule. Muuta kun hanavettä. Siis jos rajoituslista on liian pitkä, niin kysyn mielummin vinkkiä, kun alan stressaamaan 60 eri rajoituksen kanssa. Yks tai kaks vielä menee..
On myös tullut vieras joka ei mitään ole etukäteen sanonut. On kenties vain olettanut, että kaikki taloudet on laktoosittomia. No ruokapöytään istuessa sit ihmettelee kun mitään ei voi ottaa. Olisko kannattanu ilmottaa, olisin varautunut.
Minusta aloitus kuulostaa provolta. Ne joilla noin laajat allergiat ottavat automaattisesti omat eväät mukaan. Ja syövät tarjoilusta jotain jos siellä on itselle sopivaa. Niin meidänkin perheessä on toimittu.
Ap vain koittaa suututtaa muita valituksellaan.
Meidän viikonlopun tarjoiluista olisi sinulle sopinut monet kasvikset salaattibuffasta. Ehkä keitetty kanamunakin. En tiedä mitä tarkoitat viljattomuudella (jotkut tarkoittavat etteivät syö vehnää, ohraa, kauraa tai ruista ja jotkut taas tarkoittavat kaikkia viljoja). Meillä olisi löytynyt durra jauhoista tehtyjä leivonnaisia. Ehkä olisit voinut syödä.
Vierailija kirjoitti:
No katsos minä ainakin juhlia järjestäessä osaan ottaa yhteyttä erikoisruokavalioiseen ja kysyä mitä voi sitten ostaa/tehdä/tilata. Jos ei mitään osaa sanoa/toivoa, sitten ei mitään tule. Muuta kun hanavettä. Siis jos rajoituslista on liian pitkä, niin kysyn mielummin vinkkiä, kun alan stressaamaan 60 eri rajoituksen kanssa. Yks tai kaks vielä menee..
On myös tullut vieras joka ei mitään ole etukäteen sanonut. On kenties vain olettanut, että kaikki taloudet on laktoosittomia. No ruokapöytään istuessa sit ihmettelee kun mitään ei voi ottaa. Olisko kannattanu ilmottaa, olisin varautunut.
Oikeastiko olet niin moukka ja jälkeenjäänyt, että olet juhlissa tarjonnut maitotuotteita, jotka eivät ole laktoosittomia? Kyllä on ihan kysymättäkin selvää ollutjo yli 15 vuoden ajan, että KAIKKI, siis IHAN KAIKKI yleinen tarjoiltava on laktoositonta ja sitten on erillisellä lautasella ja merkinnällä ne muut rajoitukset, esim. gluteenittomat, joista tulee ilmoittaa etukäteen järjestäjälle. EI laktoosittomuutta enää ole todellakaan enää nykyaikana tarvinnut erikseen ilmoittaa, kun se on selviö. Siitä kärsiviä on niin paljon, että on suorastaan typeryyttä ja kiusantekoa tarjota tavallisesta maidosta tehtyjä tuotteita.
Muut vielä menee, mutta liha on paha. Ilman sitä eivät ainakaan palstatrollit kykene tekemään mitään.
Vakavasti puhuen, minulla on melko tuore keliakiadiagnoosi. Lääkäri vannotti kuten asiaan kuuluu, että gluteenia ei saa syödä pienintäkään hippusta. Kaikki ruoanlaittovälineet, astiat ja ottimet pitää olla ehdottomasti erikseen. Levitettä ei saa ottaa samasta purkista tai samalla veitsellä, millä on voideltu tavallista leipää. Mikään murunen ei saa pudota tai lentää ruoan sekaan. Tämä kaikki on vaatinut totuttelua ihan kotonakin ja siksi en oikein kykene luottamaan toisten toimintaan. Ammattilaisetkin tekevät epähuomiossa virheitä, niin miten tavalliselta isäntäväeltä voi edes odottaa täydellistä tarkkuutta, vaikka sinänsä gluteenitonta tarjottavaa hankkisivatkin.
Pahinta on, kun epäillessään tuntee olevansa epäkohtelias ja loukkaavansa yrittänyttä ja ihan mahdollisesti onnistunuttakin tarjoajaa. Samalla on oma terveys pelissä ja siitä vastuussa ihan itse.
kerrot isäntäväelle että sinulle voi tehdä jotain veteen tehtyä maustamatonta puuroa. etköhän tuollaista pysty syömään.
Kuulostaa niin hankalalta ruokavaliolta, että ottaisin jo omat eväät mukaan.
Ei voida olettaa, että jos ei voi oikeastaan mitään syödä, että isäntäväki tekisi sellaista ja vain yhtä ihmistä varten erikseen. Itse teen kyllä yleensä jotkut tarjoiltavat laktoosittomana, gluteenittomana, pähkinättömänä ja kalattomana. Muuten ottakoot eväät.
Vierailija kirjoitti:
kerrot isäntäväelle että sinulle voi tehdä jotain veteen tehtyä maustamatonta puuroa. etköhän tuollaista pysty syömään.
Ei se voinu syödä viljojakaan.
Saatko oireita myös jos hengität ilmaa, jossa on noiden tuoksu? Mulle pitää olla myös juuri tuuletettu asunto.
Meillä kun pidetään juhlia.Erikois ruoka valiolla olevat tuovat omat ruokansa mukaan.Erikseen ei valmisteta, ei osteta erikoisruoka valoiselle yhtään mitään.Sama emme käytä alkohoolia, emme tupakoi,ei meillä tupakoida edes pihalla.Jos raittiina juhlissamme ei voi olla,tanssia ja iloita? Ei tarvitse tulla.piste
Vierailija kirjoitti:
Saatko oireita myös jos hengität ilmaa, jossa on noiden tuoksu? Mulle pitää olla myös juuri tuuletettu asunto.
Nor funny. Ex mieheni oli niin allerginen kalalle, että kun samassa talossa oli valmistettu ja syöty kalaa aamupäivällä, hänellä turposi huulet ja hengityselimet vaan siitä, että tuli iltapäivällä kylään.
Vierailija kirjoitti:
Muut vielä menee, mutta liha on paha. Ilman sitä eivät ainakaan palstatrollit kykene tekemään mitään.
Vakavasti puhuen, minulla on melko tuore keliakiadiagnoosi. Lääkäri vannotti kuten asiaan kuuluu, että gluteenia ei saa syödä pienintäkään hippusta. Kaikki ruoanlaittovälineet, astiat ja ottimet pitää olla ehdottomasti erikseen. Levitettä ei saa ottaa samasta purkista tai samalla veitsellä, millä on voideltu tavallista leipää. Mikään murunen ei saa pudota tai lentää ruoan sekaan. Tämä kaikki on vaatinut totuttelua ihan kotonakin ja siksi en oikein kykene luottamaan toisten toimintaan. Ammattilaisetkin tekevät epähuomiossa virheitä, niin miten tavalliselta isäntäväeltä voi edes odottaa täydellistä tarkkuutta, vaikka sinänsä gluteenitonta tarjottavaa hankkisivatkin.
Pahinta on, kun epäillessään tuntee olevansa epäkohtelias ja loukkaavansa yrittänyttä ja ihan mahdollisesti onnistunuttakin tarjoajaa. Samalla on oma terveys pelissä ja siitä vastuussa ihan itse.
Tuossakin tapauksessa ottaisin omaat eväät (ja söisin ne syrjässä). Ei voida mitenkään odottaa, että isäntäväki pystyy pitämään kaikki erillään, jos ovat samassa pöydässä. Vaikka tekisi esimerkiksi varmasti gluteenittomat hyvän salaatin ja hedelmäjutun, et voi olla 100% varma, ettei puolen metrin päässä olevalta kakkulautaselta lentäisi murusta sinne suuntaan jonkun mummon kauhastaessa kakkuaan.
Itse en viitsisi edes odottaa tekevän tuollaista ruokaa, vaan ottaisin suoraan eväät mukaan.

kun vieraaksi tulee henkilö jonka syötävissä ei saa olla gluteenia, niin parasta ostaa kaupasta jotain gluteenittomia tuotteita. tuolla tavalla voitaan olla varmoja ettei tule mitään oireita.
Mitä mä just luin?!! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No katsos minä ainakin juhlia järjestäessä osaan ottaa yhteyttä erikoisruokavalioiseen ja kysyä mitä voi sitten ostaa/tehdä/tilata. Jos ei mitään osaa sanoa/toivoa, sitten ei mitään tule. Muuta kun hanavettä. Siis jos rajoituslista on liian pitkä, niin kysyn mielummin vinkkiä, kun alan stressaamaan 60 eri rajoituksen kanssa. Yks tai kaks vielä menee..
On myös tullut vieras joka ei mitään ole etukäteen sanonut. On kenties vain olettanut, että kaikki taloudet on laktoosittomia. No ruokapöytään istuessa sit ihmettelee kun mitään ei voi ottaa. Olisko kannattanu ilmottaa, olisin varautunut.Oikeastiko olet niin moukka ja jälkeenjäänyt, että olet juhlissa tarjonnut maitotuotteita, jotka eivät ole laktoosittomia? Kyllä on ihan kysymättäkin selvää ollutjo yli 15 vuoden ajan, että KAIKKI, siis IHAN KAIKKI yleinen tarjoiltava on laktoositonta ja sitten on erillisellä lautasella ja merkinnällä ne muut rajoitukset, esim. gluteenittomat, joista tulee ilmoittaa etukäteen järjestäjälle. EI laktoosittomuutta enää ole todellakaan enää nykyaikana tarvinnut erikseen ilmoittaa, kun se on selviö. Siitä kärsiviä on niin paljon, että on suorastaan typeryyttä ja kiusantekoa tarjota tavallisesta maidosta tehtyjä tuotteita.
Kyllä meillä kuule sairaalassa tarjoillaan tavallista, ellei erikseen ilmoiteta laktoositonta. Itse ehdotin osastolle, että tilataan vain laktoositonta ihan varmuudeksi. Siitä tuli iso haloo ja tavallista tilataan osastolle,,varuilta vain vähän laktoositonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut vielä menee, mutta liha on paha. Ilman sitä eivät ainakaan palstatrollit kykene tekemään mitään.
Vakavasti puhuen, minulla on melko tuore keliakiadiagnoosi. Lääkäri vannotti kuten asiaan kuuluu, että gluteenia ei saa syödä pienintäkään hippusta. Kaikki ruoanlaittovälineet, astiat ja ottimet pitää olla ehdottomasti erikseen. Levitettä ei saa ottaa samasta purkista tai samalla veitsellä, millä on voideltu tavallista leipää. Mikään murunen ei saa pudota tai lentää ruoan sekaan. Tämä kaikki on vaatinut totuttelua ihan kotonakin ja siksi en oikein kykene luottamaan toisten toimintaan. Ammattilaisetkin tekevät epähuomiossa virheitä, niin miten tavalliselta isäntäväeltä voi edes odottaa täydellistä tarkkuutta, vaikka sinänsä gluteenitonta tarjottavaa hankkisivatkin.
Pahinta on, kun epäillessään tuntee olevansa epäkohtelias ja loukkaavansa yrittänyttä ja ihan mahdollisesti onnistunuttakin tarjoajaa. Samalla on oma terveys pelissä ja siitä vastuussa ihan itse.
Tuossakin tapauksessa ottaisin omaat eväät (ja söisin ne syrjässä). Ei voida mitenkään odottaa, että isäntäväki pystyy pitämään kaikki erillään, jos ovat samassa pöydässä. Vaikka tekisi esimerkiksi varmasti gluteenittomat hyvän salaatin ja hedelmäjutun, et voi olla 100% varma, ettei puolen metrin päässä olevalta kakkulautaselta lentäisi murusta sinne suuntaan jonkun mummon kauhastaessa kakkuaan.
Näin tosiaan teenkin. Olen sanonut, etten tässä akuutissa vaiheessa syö mitään mistään yhteisestä tarjoilupöydästä. Kun suolisto on parantunut, voin toivottavasti ottaa pikkuisen rennommin. Kyllähän sen normaalit ihmiset ymmärtävät. Itsellä on vain joskus kurja olo järjestäjän puolesta, joka on kuitenkin saattanut varautua.
Saat ison lautasellisen keitettyjä porkkanoita ja lantturaastetta. Koristeena on muutama salaatinlehti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatko oireita myös jos hengität ilmaa, jossa on noiden tuoksu? Mulle pitää olla myös juuri tuuletettu asunto.
Nor funny. Ex mieheni oli niin allerginen kalalle, että kun samassa talossa oli valmistettu ja syöty kalaa aamupäivällä, hänellä turposi huulet ja hengityselimet vaan siitä, että tuli iltapäivällä kylään.
Lapseni oli allergiapäiväkodissa, jossa ei tarjottu koskaan kalaa tästä syystä. Hän ei itse oireillut, mutta siellä oli monia pahasti allergisia. Ei mikään leikin asia.
Ehkä on parempi että otat omat eväät.