Miten selviän karensista ?
Olen kahden lapsen yh ja sain potkut töistä. Parhaani yritin, mutta niin vain kävi.
Tietääkö kukaan miten sen karensin voisi välttää ?
Olisi kiva saada myös vinkkejä miten välttää, ettei lapset näe nälkää. Toinen saa koulussa ruuan ja toinen päiväkodissa. Tuleeko keitot halvaksi ? Jos niitä joka päivä tekisi. Jos ostaisin jo valmiiksi pakkaseen keittovihanneksia. Kaurapuuroa aamu- ja iltapalaksi. Maito ja leipä pitää varmaan unohtaa 3 kuukaudeksi.
Ottaa niin päähän, kun menetin yhden elämänsä tärkeimistä asioista. Viihdyin työpaikassani.
Kommentit (30)
Jos irtisanominen on syytäsi saat myös karenssin. Jos kyseessä on taloudelliset ja tuotannolliset syyt vältät karenssin.
Eli vielä saan kuukauden tehdä töitä.
En ole vielä ilmoittautunut työkkäriin. Joten en tietenkään varmaksi tiedä tuota karenssia, mutta sitä tulee jos oma syy. Miten tuo syy sitten tulkitaan jää nähtäväksi.
Ap.
Vaikka työpanoksesi on heikentynyt on sinua pitänyt ensin varoittaa = antaa mahdollisuus parantaa tapasi.
Nyt HETI yhteys liittoon ja saat asiaa eteenpäin.
Haiskahtaa vähän laittomalle irtisanomiselle. Jos laiton et todellakaan saa 3 kk karenssia.
Etkä sä välttämättä saa karenssiakaan, joudut varmaan tekemään työkkärille selvityksen. Ne kysyy sitten työnantajaltakin syytä ja arvioi sitten onko oma syy vai ei. Mut mene nyt heti sinne työkkäriin!
on oltava YKSILÖITYNÄ siinä irtisanomispaperissa.
Eli lintsasit töistä = vakava työvelvoitteen laiminlyönti
alkoholiongelma
varastaminen
jne.
Todennäköisesti sinua pitäisi olla myös varoitettu aikaisemmin ennen tätä irtisanomista.
Liittoon heti yhteys, osaavat kertoa paperin nähtyään onko asianmukainen.
Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.
1,5 viikkoa oli aikaa muuttaa toimintaa.
Varoituksessa olevat syyt olivat sellaisia jotka ei mielestäni pitäneet paikkaansa ja en sen vuoksi ymmärtänyt niitä. Eikä sillä ole merkitystä enää. Ei työnantajalla ollut tarkoitustakaan antaa enää mahdoliisuutta varoituksen jälkeen. Potkut oli jo silloin päätetty.
Mielestäni on ihan sama miksi sain potkut. Tosiasia on se että sain ne ja nyt pitää elää sen mukaan.
Jos yh saa karenssin aikana toimeentulotukea, niin ongelmani on ratkaistu. Vaikuttaakohan siihen omaisuus, toivottavasti ei.
Jos jo varoitus oli mielestäsi aiheeton ja 1,5 viikkoa on liian lyhyt aika ennen potkuja niin a) et saa 3 kk karenssia b) liittosi lakimiehet auttavat sinua ja saat parhaassa tapauksessa puolen vuoden palkan vahinkorvauksina ja kipurahoja päälle. Eikä välttämättä edes koko juttu mene oikeuteen vaan sovitaan ennen sitä.
Se että sinut on henkilöstä johtuvista syistä irtisanottu ja se jää vielä ns. voimaan vaikeuttaa jatkossa työnsaantiasi merkittävästi.
Sulla on vastuu lapsistasi itsesi lisäksi ja nyt on todella korkea aika olla aikuinen, omilla aivoilla ajatteleva ihminen.
Tiesitkö että varoituksen saadessasi sinulla on oikeus ottaa mukaan luottamusmies tai kollega kuuntelemaan varoitus ja todistamaan tilannetta. Jos varoitus mielestäsi aiheeton pitää se kiistää. Tarvittaessa tässäkin tilanteessa se liitto auttaa sinua.
etä ainakin nyt kertomasi perusteella työnantajasi käyttää hyväkseen tietämättömyyttäsi ja alistumistasi.