Suomi on päättänyt leikata maan sosiaaliturvaa seuraavista syistä:
1. pandemian aika on Suomessa ohi, eikä yhteiskunnan tuella vähäosaisille ole enää Suomessa niin suuri kuin mitä sille oli tarve vähäosaisilla pandemian aikana
2. ihmisiä tulee kannustaa pitämään enemmän huolta omista läheisistään ja sukulaisistaan, esimerkiksi niin että vanhemmat auttavat opiskelevaa nuorta ostamaan oman ensiasunnon sen sijaan että yhteiskunta maksaa asumistukea vuokralla asumista varten
3. ihmisiä tulee kannustaa valitsemaan työ kotiin jäämisen sijaan siten, että työnteko on kannattavampaa, jopa matalapalkka aloilla, kuin yhteiskunnan tukien varassa eläminen ja siksi tarvitaan porkkana
4. ihmisiä tulee kannustaa menemään töihin tarjoamalla heille pätevä kannustin tehdä töitä ja ansaita omaa palkkaa yhteiskunnan tukien sijaan
5. Suomessa on valtava pula työntekijöistä ja yritysten on vaikeaa löytää heitä, minkä takia sadat ja tuhannet yritykset jäävät vaille osaavia ja ammattitaitoisia tekijöitä
6. Suomen yhteiskunnan on pyrittävä vähentämään kaikkia valtion menoja budjetin hillitsemiseksi tai Euroopan keskuspankilta ja EU:lta tulee Suomelle seuraamuksia ja sanktioita siitä että Suomi ei ole onnistunut lopettamaan velanottoa ja maksamaan valtionvelkaa pois
7. monia erilaisia tukia on Suomessa aivan liikaa ja monet tuista on kooltaan liian suuria nähden siihen paljonko Suomessa saa tuloja veroista ja liikevaihdosta
8. inflaatio ja hintojen nousu ei ole vaikuttanut eläkkeiden ja tukien varassa elävien arkeen eikä heikentänyt heidän ostovoimaansa ja elintasoaan, sillä esim. toimeentulotukea ja kansaneläkettä on korotettu tasaisesti inflaation ja hintojen nousun mukana.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempi sukupolvi suututetaan niin ei hoideta eläkeläisiä. Onnea sosiaaliohjaajille jotka hoidatte 1600000 eläkeläistä.
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi osallistua eläkeläisten hoitoon niin mä hoidan vain itseni ja oman kodin pidän luxus puhtaana.
Eläkeläiset saavat asua paskaisissa kodeissaan ilman apua.
Tänä vuonna tuli uusi hyvinvointialue ja moni kunta ja kaupunki ei myönnä enää palveluseteliä eläkeläisille kodin siivouksen ostoon esim. Tampere ja jos eläke on 1000 euroa niin ei saa verovähennystä, koska ei mene veroa.
Koittakaa nyt eläkeläiset jaksaa 97-vuotiaana siivota kotinne.
Jos ei maksa veroa niin ei saa verovähennystä palveluista.
1000 euron eläkkeestä ei mene veroa.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/elakkeensaa…
Omaiset on suututettu, he ei auta.
Hyvä Kokoomus, hyvä Kokoomus
Kun eläkeläinen saa aivoinfarktin niin hän joutuu ostamaan kodin siivouksen.
Osalla eläkeläisistä on vaipat kotona ja he joutuvat ostamaan kodin siivouksen.
Että mahdollisimman moni hyvin koulutettu muuttaa Suomesta pois.
Vierailija kirjoitti:
-Voidaan lähettää rahat Italian ja afrikan köyhille
Tärkein motiivi unohtui
Siis Italian ja Afrikan "köyhille". Oikeisiin kohteisiinhan ne rahat eivät mene. Eikä niiden rahojen vastaanottajilta vaadita vastikkeellisuutta. Kuten ei yritystukia vastaanottavilta firmoiltakaan.
ENSIN on luotava pohja muutoksille, esim. Pätevä kannustin:
palkka millä tosiasiallisesti tulee toimeen.
Miten tän langan saa poistettua tai ilmoitettua sääntöjen vastaiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempi sukupolvi suututetaan niin ei hoideta eläkeläisiä. Onnea sosiaaliohjaajille jotka hoidatte 1600000 eläkeläistä.
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi osallistua eläkeläisten hoitoon niin mä hoidan vain itseni ja oman kodin pidän luxus puhtaana.
Eläkeläiset saavat asua paskaisissa kodeissaan ilman apua.
Meillä ainakin on siistiä 😂 ja siivousapua voi aina tilata. Pidä sinä huoli omasta siisteydestä.
Kyllä, 1000 euron eläkkeestä maksat 500 vastikkeita ja lääkkeitä 100 euroa, kun omavastuu on 600 vuodessa, loppu 400 voit tilata ruoat kaupasta, kauppa ottaa kotiinkuljetuksen ja lisäksi voit ostaa kodin siivouksen, eläkeläinen saa siivouksesta alv alennuksen. Jos lämmittää puilla niin yksityiseltä yritykseltä voi ostaa puiden kantamisen sisälle jos on esim. vaipat kotona.

Lämmin ruoka maksaa 200 eli 100 euroa jää muihin iltapaloihin kuukaudessa ja tuosta pitää vielä maksaa kotiinkuljetusmaksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempi sukupolvi suututetaan niin ei hoideta eläkeläisiä. Onnea sosiaaliohjaajille jotka hoidatte 1600000 eläkeläistä.
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi osallistua eläkeläisten hoitoon niin mä hoidan vain itseni ja oman kodin pidän luxus puhtaana.
Eläkeläiset saavat asua paskaisissa kodeissaan ilman apua.
Tänä vuonna tuli uusi hyvinvointialue ja moni kunta ja kaupunki ei myönnä enää palveluseteliä eläkeläisille kodin siivouksen ostoon esim. Tampere ja jos eläke on 1000 euroa niin ei saa verovähennystä, koska ei mene veroa.
Koittakaa nyt eläkeläiset jaksaa 97-vuotiaana siivota kotinne.
Jos ei maksa veroa niin ei saa verovähennystä palveluista.
1000 euron eläkkeestä ei mene veroa.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/elakkeensaa…
Omaiset on suututettu, he ei auta.
Hyvä Kokoomus, hyvä Kokoomus
Kun eläkeläinen saa aivoinfarktin niin hän joutuu ostamaan kodin siivouksen.
Osalla eläkeläisistä on vaipat kotona ja he joutuvat ostamaan kodin siivouksen.
Niin, kun sinusta ei enää ole hyötyä yhteiskunnalle, joudat kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempi sukupolvi suututetaan niin ei hoideta eläkeläisiä. Onnea sosiaaliohjaajille jotka hoidatte 1600000 eläkeläistä.
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi osallistua eläkeläisten hoitoon niin mä hoidan vain itseni ja oman kodin pidän luxus puhtaana.
Eläkeläiset saavat asua paskaisissa kodeissaan ilman apua.
Meillä ainakin on siistiä 😂 ja siivousapua voi aina tilata. Pidä sinä huoli omasta siisteydestä.
Kyllä, 1000 euron eläkkeestä maksat 500 vastikkeita ja lääkkeitä 100 euroa, kun omavastuu on 600 vuodessa, loppu 400 voit tilata ruoat kaupasta, kauppa ottaa kotiinkuljetuksen ja lisäksi voit ostaa kodin siivouksen, eläkeläinen saa siivouksesta alv alennuksen. Jos lämmittää puilla niin yksityiseltä yritykseltä voi ostaa puiden kantamisen sisälle jos on esim. vaipat kotona.
Kenties ymmärrät hölmöytesi määrän sitten, kun olet eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Miten tän langan saa poistettua tai ilmoitettua sääntöjen vastaiseksi?
Asia tulee harkittavaksi, kun kirjoitat vetoomuksen valtioneuvoston kansliaan.

Tälle linjallehan Suomen pandemian "torjunta" siirtyi viime vuoden alussa. Kuolleisuus kohosi suurimmaksi sitten sotavuosien, mutta ketään ei kiinnostanut, koska suurin osa kuolleista oli iäkkäitä. Seuraava askel tulee olemaan eutanasian/eutanasiaan painostamisen laillistaminen.
Mistä moinen katkeruus eläkeläisille, outoa? Jokaisella sukupolvella on omat vaikeutensa
ja ne vaan pitää ratkaista. Ja joskus sinäkin olet eläkeläinen, jos elon päiviä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Miten tän langan saa poistettua tai ilmoitettua sääntöjen vastaiseksi?
Miksi haluat kannattaa lueteltuja suunitelmia piilottamalla ne ihmisten tietoudesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempi sukupolvi suututetaan niin ei hoideta eläkeläisiä. Onnea sosiaaliohjaajille jotka hoidatte 1600000 eläkeläistä.
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi osallistua eläkeläisten hoitoon niin mä hoidan vain itseni ja oman kodin pidän luxus puhtaana.
Eläkeläiset saavat asua paskaisissa kodeissaan ilman apua.
Tänä vuonna tuli uusi hyvinvointialue ja moni kunta ja kaupunki ei myönnä enää palveluseteliä eläkeläisille kodin siivouksen ostoon esim. Tampere ja jos eläke on 1000 euroa niin ei saa verovähennystä, koska ei mene veroa.
Koittakaa nyt eläkeläiset jaksaa 97-vuotiaana siivota kotinne.
Jos ei maksa veroa niin ei saa verovähennystä palveluista.
1000 euron eläkkeestä ei mene veroa.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/elakkeensaa…
Omaiset on suututettu, he ei auta.
Hyvä Kokoomus, hyvä Kokoomus
Kun eläkeläinen saa aivoinfarktin niin hän joutuu ostamaan kodin siivouksen.
Osalla eläkeläisistä on vaipat kotona ja he joutuvat ostamaan kodin siivouksen.
Niin, kun sinusta ei enää ole hyötyä yhteiskunnalle, joudat kuolemaan.
Eläkeikään on pitkä aika.
Voi eläkeläisparat, kun uusi hallitus suututtaa nuoremman sukupolven.
Vierailija kirjoitti:
ENSIN on luotava pohja muutoksille, esim. Pätevä kannustin:
palkka millä tosiasiallisesti tulee toimeen.
Tai sitten on osattava jotain että kunnon palkkaa saa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä moinen katkeruus eläkeläisille, outoa? Jokaisella sukupolvella on omat vaikeutensa
ja ne vaan pitää ratkaista. Ja joskus sinäkin olet eläkeläinen, jos elon päiviä riittää.
Kuule, teihin eläkeläisiin menee 62,7 miljardia, että 4,9 miljardin työttömyyskorvaukset on hyttysen paska eläkeläisten menoihin verrattuna ja 90 000 työtöntä on työpaikoilla aktivoituna.
Taas tämä sama palstafantasia. Ei tule tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Oikeisto suunnittelee työntekijöiden verotuksen kiristämistä, mutta pääomatuloilla elävien poikkeukselliset veroedut aiotaan säilyttää jatkossakin. Tavallisilta työntekijöiltä viedään rahaa, jotta rikkaille saadaan lisää omaisuutta.
Oikeistolle kyse ei ole koskaan ollut valtionvelasta ja talouden tasapainottamisesta, vaan omien taustaryhmien eduista.
https://www.ku.fi/artikkeli/4878153-vasemmiston-saramo-kritisoi-hallitu…
Valtio velkaantuu, koska verojärjestelmä on epäreilu. Pääomatuloilla elävillä on liian hyvät veroedut.
Pääomatuloa verotetaan paljon ankarammin kuin työtuloja. Se 30% veroaste on näennäinen. Inflaatio lasketaan tuloksi - jos saat korkoa 4% ja inflaatio on 6%, teet tappiota korkosijoituksedta 2%, mutta veroa menee.
Ja jos teet riskisijoituksia, ja onnistaa, maksat veroa 30% voitosta. Mutta jos käy huonosti, on turha lähettää verottajalle laskua.
Ja jos teetät sijoitusasuntojen ison remontin, sen kulut saa vähentää vasta myyntivoitosta, jota ei saa koskaan, jos vain pitää asunnon. Ja niitä remontteja on ajoittain pakko teettää.
Pääsääntöisesti veroaste pääomatuloista on tosiasiallisesti yli 100%.
Jos tulo on todellisuudessa muuta kuin pääomatuloa, se 30% voi olla todellinenkin veroaste. Ajatellaan vaikka lääkäreiden näennäisfirmoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempi sukupolvi suututetaan niin ei hoideta eläkeläisiä. Onnea sosiaaliohjaajille jotka hoidatte 1600000 eläkeläistä.
Ei ole lakia, että omaisten pitäisi osallistua eläkeläisten hoitoon niin mä hoidan vain itseni ja oman kodin pidän luxus puhtaana.
Eläkeläiset saavat asua paskaisissa kodeissaan ilman apua.
Meillä ainakin on siistiä 😂 ja siivousapua voi aina tilata. Pidä sinä huoli omasta siisteydestä.
Kyllä, 1000 euron eläkkeestä maksat 500 vastikkeita ja lääkkeitä 100 euroa, kun omavastuu on 600 vuodessa, loppu 400 voit tilata ruoat kaupasta, kauppa ottaa kotiinkuljetuksen ja lisäksi voit ostaa kodin siivouksen, eläkeläinen saa siivouksesta alv alennuksen. Jos lämmittää puilla niin yksityiseltä yritykseltä voi ostaa puiden kantamisen sisälle jos on esim. vaipat kotona.
Kenties ymmärrät hölmöytesi määrän sitten, kun olet eläkkeellä.
Kenties te eläkeläiset ymmärrätte hölmöt leikkaukset nuoremmilta, kun saatte aivoinfarktin ja olette avuttomina sen jälkeen.
Ehkä ap on närpiöläinen tomaattiplantaasin omistaja.