Voi v että vtuttaa kun nainen ei osallistu juhlien järjestämiseen mitenkään
Meillä on vkonloppuna mukulan juhlat.
Minä olen siivonnut taloa (pessyt ikkunoita, ovia, järjestellyt), huoltanut pihaa (nurmikon leikkuuta, kesäkukkasia, hioin ja öljysin terassikalusteet), tilasin kakut ja tarjottavat, ja vielä olisi jäljellä siivousta, imuroinnit, lattianpesut, pölyt, pöytäliinojen silitykset, jne mitä nyt juhliin tarvitsee, kyllä te tiedätte.
Naisella alkoi kesäloma yli viikko sitten, että ehtisi kyllä tekemään osan, mutta arvatkaapa mitä oli tänään saanut listasta tehtyä, kun tulin töistä... pessyt yhden koneellisen pyykkiä (omat työvaatteet) jotka nekin olivat vielä koneessa (kone ollut valmis jo tunteja) kun tulin.
Oli kuulemma ollut niiiiiin väsynyt, ottanut päikkärit ja sitten katsellut jotain sarjaa Netflixistä.
Voi helvtin kuustoista!!!
Ja KYLLÄ nainen teki alkuaikoina kotitöitä, jostain syystä on nykyään vaan lusmunnut koko ajan enemmän kotitöistä, ei vaan kiinnosta ja siivous on "turhaa".
Kun selvin sanoin kerron (eilen viimeksi), että tarvitsen oikeasti apua, en ehdi enkä jaksa tehdä kaikkea yksin, nainen vaan istuu hiljaa sohvalla, ei sano mitään. Kun kysyn, kuuliko hän mitään puheestani, tiuskaisee että "ei täällä tarvi mitään siivota". Kuulemma ei tartte järjestää mitään, kahvit pahvimukeista ilman tarjottavia piisaa ja roskat ja pölyt "ei haittaa ketään".
Itselleen hankki uuden mekon juhliin, mitään muuta ei ole tehnyt.
Kun nää juhlat on ohi ja muksu muuttaa omilleen, lähden minäkin. Lojukoon emakko pskassaan ihan keskenään, vttu!
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Mistä tollasia rinsessoja löytää?
Aloittajan mielikuvituksesta. Tai sen puutteesta, kun ei osaa kirjoittaa omaa aloitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatko jotain kiksejä tästä typerästä kopioinnista?
Patalaiska ja itsekeskeinen vätys se on.
Ap
Ja sinä olet aivoton idiootti joka spämmäilee kopioituja aloituksia.
Vierailija kirjoitti:
Alkoipa suututtaa aloittajan puolesta. Tutkimusten mukaanhan avioliitto/parisuhde naisen kanssa nimenomaan tekee miehistä onnettomampia, enkä yhtään ihmettele, tämän kaltaisia aloituksia kun on täälläkin vähintään yksi päivässä ja tosielämässä näitä tilanteita saa todistaa jatkuvasti. Kyllä olisi lapsilla kurjat joulut ja syntymäpäivät elleivät miehet hoitaisi asioita.
Avioeroa vaan vireille ap, sinulla on loppuelämä aikaa olla vapaa ja onnellinen. Kyllä ne lapset aikuisena muistaa kuka niiden eteen on nähnyt vaivaa.
Aloitus on kopioitu provo.
Mutta olishan se tavallaan hauska, jos joskus olisi näinkin päin, että nainen on se laiska paskiainen ja mies raataa.
On se nyt noloa, jos lapselle ei voida järjestää kivoja juhlia sen takia, että nainen ei viitsi panostaa. Minkälaisen viestin lapsi saa äidiltään? Ettei hän ole tärkeä. Kamala äiti tuommoinen.
Näissä juhlien järjestämisessä voi melko huoletta yleistää. Miehet järjestää ja naiset toimivat korkeintaan pikku apureina, joskus eivät sitäkään, kuten ap:n tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Näissä juhlien järjestämisessä voi melko huoletta yleistää. Miehet järjestää ja naiset toimivat korkeintaan pikku apureina, joskus eivät sitäkään, kuten ap:n tapauksessa.
Ja kuitenkin niihin juhliin on mukava myös naisten osallistua. Ja elellä siistissä kodissa vaikka itse ei laita tikkua ristiin.
Vierailija kirjoitti:
Näissä juhlien järjestämisessä voi melko huoletta yleistää. Miehet järjestää ja naiset toimivat korkeintaan pikku apureina, joskus eivät sitäkään, kuten ap:n tapauksessa.
Aloitus on provo.
Kaks aloitusta sukupuoli vaan vaihdettu. Joku luuseri kyseessä

Voi olla, mutta sillä ei ole merkitystä. Suomessa on todella paljon naisia jotka eivät osallistu mitenkään juhlien järjestelyihin, vaan teettävät kaiken miehellä.

Miksi olisi? Tuollaista se juhlien järjestäminen on sadoissa tuhansissa kodeissa. Mies hoitaa, nainen löntystää valmiiseen pöytään.
Onpa omituinen parisuhde, jos ei saada suuta auki ja selkeästi puhuttua siitä, mitä odottaa ja toivoo toisen tekevän. Työnjako alkaa siitä keskustelusta ja selvästä työnjaosta. Sama homma työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Kaks aloitusta sukupuoli vaan vaihdettu. Joku luuseri kyseessä
Ap on patalaiska, ei edes omaa provoa keksi. Seuraava sitten joltain amerikanfoorumilta, jotta palstamammat saa ihmetellä suomalaiselle kulttuuŕille täysin vierasta ongelmaa.
Tsemppiä. Nainen on kuin koira: ei kannata pitää, jos siitä on enemmän vaivaa kun iloa. Harmi että lapsikin näkee tuon mallin, että äiti ei osallistu. Toivottavasti ei kuvittele tuon kuuluvan avioliittoon. Mieti muuttoa. Yksin asuessa saa korjata vain omat jäljet, eikä tarvitse vittuuntua sohvalla lojuvasta ja saamattomasta vätysnaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä juhlien järjestämisessä voi melko huoletta yleistää. Miehet järjestää ja naiset toimivat korkeintaan pikku apureina, joskus eivät sitäkään, kuten ap:n tapauksessa.
Aloitus on provo.
Voi olla, mutta sillä ei ole merkitystä. Suomessa on todella paljon naisia jotka eivät osallistu mitenkään juhlien järjestelyihin, vaan teettävät kaiken miehellä.
Kuinkahan moni muija leipoo niska limassa ja silittää pöytäliinoja YO-juhliin tälläkin hetkellä? Ja fiksu mies imuroi ja pesee vessan.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä. Nainen on kuin koira: ei kannata pitää, jos siitä on enemmän vaivaa kun iloa. Harmi että lapsikin näkee tuon mallin, että äiti ei osallistu. Toivottavasti ei kuvittele tuon kuuluvan avioliittoon. Mieti muuttoa. Yksin asuessa saa korjata vain omat jäljet, eikä tarvitse vittuuntua sohvalla lojuvasta ja saamattomasta vätysnaisesta.
Mikä sua riipii? Kerro huolesi.
Vierailija kirjoitti:
Mutta olishan se tavallaan hauska, jos joskus olisi näinkin päin, että nainen on se laiska paskiainen ja mies raataa.
Jäisi sellainen kiva fiilis, että jes kerrankin näin päin.
Kun se naisesi on lähes lapsen aikuisikään asti juhlia järjestänyt ja sinä kerrankin nyt jotain teet, niin ajatteli, että olet vihdoin ymmärtänyt, että on sinun vuorosi tullut ja hän saa tehdä sitä, mitä sinä olet tehnyt vuosien ajan.
Jos nainen on lomalla eikä viitsi vaivautua vaikka yhtä lomapäivää käyttämään oman lapsen juhlien takia, niin sitten AP tilaa siivoojan ja lasku naisen maksettavaksi. Alkaisikohan siivoaminen myös naista kiinnostaa? Lapsellehan niitä juhlia tehdään ja kai se lapsestakin voi pahalta tuntua, jos ei toista vanhempaa kiinnosta hänen juhlien eteen vaivaa nähdä.
Mistä tollasia rinsessoja löytää?