Asia mitä en asumistuessa ymmärrä
Ymmärrän sen, että jos on pieni palkka, mutta työn vuoksi pitää voida olla mahdollisuus käydä töissä, pitää jotenkin subventoida ihmistä. Että Meilahden siivooja vaikka pääsee aamukuudeksi töihin. Ei se voi asua Tikkakoskella, jossa sillä olisi varaa asua. Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi sellaisia ihmisiä, jotka eivät aamuisin minnekään lähde, tuetaan asumisessa. Tai miksi ei tuettaisi edes vähemmän kuin nyt. Onko niiden pakko asua keskustoissa? Jossain Kruununhaassakin asutaan tuilla. Miksi ihmeessä?
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ne, joilla ei ole mitään motiivia auttaa ja tukea tätä yhteiskuntaa rahallisesti, voisi työntää johonkin lähiöön. Sinne missä tilaa on. Ei kuitenkaan taivasalle täällä hyvinvointivaltiossa.
Ihan hyvin voisivat asua jossain Tikkakoskella. Miksi pitää asua Helsingissä?
koska kuka vaan voi jäädä työttämäksi milloin vain, eikö korona sen jo opettanut?
Miksi sitten minut kiusattiin ulos työpaikalta? Olen ujo ja herkkä ja ottivat silmätikuksi ja syyttivät varkaaksi, vaikka en tehnyt mitää. En mene enää ikinä narsistien työpaikoille.
Kaikki m@mut voi sitten logiikkasi mukaan tunkea perä Lappiin. Toki aloituksesi tuensaajat koskevat ainoastaan suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki m@mut voi sitten logiikkasi mukaan tunkea perä Lappiin. Toki aloituksesi tuensaajat koskevat ainoastaan suomalaisia.
Eiköhän niitä Meilahdenkin käytöviä nykyisin luuttua muualla syntynyt.
Jospa tikkakoskelainen työtön pääsisi töihin siivoamaan Meilahteen, mutta ei voi kulkea siellä töissä, koska asuu Tikkakoskella eikä hänellä ole varaa Meilahden vuokriin? Tai entä jos Meilahdessa työskentelevä siivooja jää työttömäksi, millä aikataululla hänen pitäisi muuttaa Tikkakoskelle? Entä jos hän saisi vaikka kolmen kuukauden päästä uuden työpaikan, pitääkö silti muuttaa välillä Tikkakoskelle ja kuka maksaa muutot?
No ainakaan nikotiini -korvaus- pusseja ei voi laittaa laskuks tai vähentää. Vaik ne aika hyviä kyl.
En lähde aamuisin mihinkään mutta teen kyllä kotona töitä 24\7. Olen lapseni omaishoitaja mutta naapurit varmaan luulee että olen vaan työtön laiskottelija. Asumistukea saan melkein 900e, toki palkkani on alle 500e bruttona.
Työttömänä olen ja kyllä pienestä peruspäivärahastakin osallistun veronmaksuun. Veroprosentti peruspäivärahasta on 20%.
Isompia veroprosentteja olen maksanut 30 vuotta työurallani. Ilman asumistukea en selviäisi. Miksi aina sanotaan ettei tuilla eläjät maksa veroja?
Mielestäni ne, joilla ei ole mitään motiivia auttaa ja tukea tätä yhteiskuntaa rahallisesti, voisi työntää johonkin lähiöön. Sinne missä tilaa on. Ei kuitenkaan taivasalle täällä hyvinvointivaltiossa.