Koira - uhka vai mahdollisuus

Hoi koiraihmiset!

Eli siis. Meillä on nyt isompi (oma) talo ja se avaa monia mahdollisuuksia. Meillä on myös pieniä lapsia (olen hoitovapaalla).

Mies on reissutöissä, joten vetovastuu arjessa on minulla.

No, asiaan. Miehen lapsuudessa heillä on ollut koiria ja mies on haaveillutkin koirasta pitkään, mutta ei luonnollisestikaan ole voinut työnsä vuoksi sellaista ottaa. Nyt kuitenkin niin sanotusti työtä lukuunottamatta puitteet sallisivat koiran ylläpidon ja mies onkin sen ottamista toiveikkaasti ehdotellut.

Miten teillä jakautuu hoitovastuu koirasta? Kumpi on halunnut koiraa enemmän? Onko koira tullut taloon yhteisellä päätöksellä vai onko koira selkeästi ollut enemmän toisen toive (ja velvollisuus)?

Minulla ei ole mitään koiraa vastaan, mutta rehellisesti tiedän jo että koulutus ja ulkoilutus kaatuvat sitten minun niskaan, vaikka en koirasta nyt varsinaisesti haaveilekaan. Meillä on myös eri toiveet rodusta. Itse haluaisin helppohoitoisen, pienen koirarodun, mikä on helppo kouluttaa, sopii lapsiperheeseen jne. Mies haluaa taas vaativan rodun, joka vaatii jämäkän koulutuksen (niin sanotusti että jos sössit sen niin koirasta tulee ihan mahdoton).

Sitten se ulkoilu. Mies haluaa nukkua pitkään eikä viihdy ulkona ollenkaan. Mielestäni koira ei taas ansaitse sellaista kotia, missä se viskataan takapihalle tai jaksetaan mennä kodinnurkalle ja sitten äkkiä sisälle.

Siinäpä sitä sitten ollaan kun miehelle jää ne rapsutukset sohvalla köllötellessä ja minä rämmin 4x päivässä koiran kanssa ulkona satoi taikka paistoi.

Huoh. Taitaa pysyä koiraton koti jatkossakin meillä.