Voiko nelikymppisenä enää saada pitkiä hiuksia?
Vai onko kasvu jo niin hidasta, ettei ehdi kasvaa pitkiksi?
Kommentit (45)
Miksi ei voisi? Onhan monella 80+ ihmiselläkin pitkät hiukset.
Vaikeaa on. 3 vuotta olen kasvattanut ja päälaelta on pidentynyt hiukset 15cm. Edestä hiukset on nyt leukaan asti, osa niistä. Oli siis ihan lyhyet alkujaan. Noin 3cm mittaa.
Lapsena hiukset kasvoivat huonosti. Vuonna 2019 oli long bob, nyt puuttuu 5 cm ristiselästä. Ei ole ollut koskaan näin pitkät. Ikää 48.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu henkilöstä. Yli nelikymppisenäkin ne kasvavat tietyn ajan, jonka jälkeen irtoavat.
Minullakaan ei ole koskaan kasvanut kovin pitkäksi, ja näin vanhemmiten huopaantuvat jo hartiapituudessa nämä onnettomat hiirenhännät.
Se riippuu stressistä ja ravinteista (ja niistä geeneistä). Itsellä lapsena oli kaikkia puutoksia ja alle kymmenvuotiaana eivät kasvaneet hartialle asti. Teininä sitten vähän hartiaa pidempänä alkoi haaroittua ja kasvu loppui. Nyt hyvin ravittuna ja lapsuushelvetistä poistuneena aikuisena hiukset ovat alaselkään.
Minulle ei enää kasvanut. 😭😭😭 Kaikilla muilla tietysti kasvaa. Story of my life.
Minä aloitin kasvattamisen 50 v, ja nyt 4 v myöhemmin ne ovat pitkähköt. Kainaloon asti.
Samalla tavalla kasvaa kuin nuorena. Eli ei koskaan kovin hyvin
Oon mies 58 v. ja hiukset puoleen selkään.
Vierailija kirjoitti:
Oon mies 58 v. ja hiukset puoleen selkään.
Onko päältä kalju...
Vierailija kirjoitti:
Luulin alle 40, että en voi saada pitkiä. Vähänpä tiesin. Nyt kasvaisivat selkään asti, mutta eivät ole mulle hyvä look. Latvojen kuivuminen lakkaa, kunhan poistat tuotteistasi sulfaatit ja silikonit. Curly girl -menetelmä toimii kaikille hiuksille, vaikka ne eivät olisi hiukkaakaan edes laineikkaat. Olen edelleen ihmeissäni, että kukaan ei osannut kertoa tätä minulle jo 20 vuotta sitten... Toisaalta kampaajan koulutus on melko lyhyt, eivätkä kaikki alalla suinkaan hae jatkokoulutusta tms.
Minä lopetin silikonien käytön 1992 ja turhat käsittelyt. Kyllä sitä tietoa on ollut saatavilla. Käytin myös vuosikymmenet luontaistuotekaupan tuotteita mutta nykyisin käytän myös metodiin sopivia markettituotteita jos ovat vegaanisia.
En värjää, en käytä kuumalaitteita, tällä minulla pysyy paksuna tukka ja kasvaa. en ole leikannut hiuksia yli 3 vuoteen sillä kasvatan hiuksia takaisin pitkiksi.
Omille hiuksilleni kasvisruoka on tehnyt hyvää.
Samat pätee kuin nuoremmilla; älä värjää tai ainakaan valkaise päätäsi. Tekee latvoista todella kuivat ja katkeilevat helposti. Älä käytä kihartimia, fööniä, suoristusrautaa ja älä ainakaan ilman mitään lämpösuojaa, tekee myös hiuksista kuivat ja helposti katkeavat.
Monipuolinen ruokavalio, kunnon shampoo, hoitoaine ja säännöllisesti hiusnaamio niin hiuksista tulee terveet ja kasvavat pitkiksi.
Tosin jos määritelmä pitkistä hiuksista on sellainen puoleen selkään yltävä rotanhäntä niin sen nyt saa vaikka tekisi mitä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei kasva enää, olen 46. Tai siis toki kasvaa mutta pituus ei lisäänny.
Kasvaa, mutta pituus ei lisäänny? Juupa juu.
Vierailija kirjoitti:
Samat pätee kuin nuoremmilla; älä värjää tai ainakaan valkaise päätäsi. Tekee latvoista todella kuivat ja katkeilevat helposti. Älä käytä kihartimia, fööniä, suoristusrautaa ja älä ainakaan ilman mitään lämpösuojaa, tekee myös hiuksista kuivat ja helposti katkeavat.
Monipuolinen ruokavalio, kunnon shampoo, hoitoaine ja säännöllisesti hiusnaamio niin hiuksista tulee terveet ja kasvavat pitkiksi.
Tosin jos määritelmä pitkistä hiuksista on sellainen puoleen selkään yltävä rotanhäntä niin sen nyt saa vaikka tekisi mitä.
Lisäisin tähän hiusöljyn (pitkät hiukset). Aivan ehdoton tuote pitkille hiuksille.
Vierailija kirjoitti:
Samat pätee kuin nuoremmilla; älä värjää tai ainakaan valkaise päätäsi. Tekee latvoista todella kuivat ja katkeilevat helposti. Älä käytä kihartimia, fööniä, suoristusrautaa ja älä ainakaan ilman mitään lämpösuojaa, tekee myös hiuksista kuivat ja helposti katkeavat.
Monipuolinen ruokavalio, kunnon shampoo, hoitoaine ja säännöllisesti hiusnaamio niin hiuksista tulee terveet ja kasvavat pitkiksi.
Tosin jos määritelmä pitkistä hiuksista on sellainen puoleen selkään yltävä rotanhäntä niin sen nyt saa vaikka tekisi mitä.
Pakko on föönata, muuten hiukset ei kuivu ikinä..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat pätee kuin nuoremmilla; älä värjää tai ainakaan valkaise päätäsi. Tekee latvoista todella kuivat ja katkeilevat helposti. Älä käytä kihartimia, fööniä, suoristusrautaa ja älä ainakaan ilman mitään lämpösuojaa, tekee myös hiuksista kuivat ja helposti katkeavat.
Monipuolinen ruokavalio, kunnon shampoo, hoitoaine ja säännöllisesti hiusnaamio niin hiuksista tulee terveet ja kasvavat pitkiksi.
Tosin jos määritelmä pitkistä hiuksista on sellainen puoleen selkään yltävä rotanhäntä niin sen nyt saa vaikka tekisi mitä.Lisäisin tähän hiusöljyn (pitkät hiukset). Aivan ehdoton tuote pitkille hiuksille.
Näiden kanssa pitää olla tarkkana, kun valtaosa sisältää lähinnä pelkkää vettä ja silikonia, öljyä vain nimeksi. Mikäli siis haluaa sitä silikonia välttää..
Siis hyvin kasvaa. Jossain 35 ikävuoden jälkeen mulla oli vaihteeksi ihan lyhyt tukka, minkä jälkeen olen kasvattanut hiukset takaisin pitkäksi. Nyt ovat vähän lapaluiden yläpuolelle, kun kävin leikkauttamassa vähän enemmän (ei pelkkiä kuivia latvoja).
-48v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin alle 40, että en voi saada pitkiä. Vähänpä tiesin. Olen edelleen ihmeissäni, että kukaan ei osannut kertoa tätä minulle jo 20 vuotta sitten... Toisaalta kampaajan koulutus on melko lyhyt, eivätkä kaikki alalla suinkaan hae jatkokoulutusta tms.
Siis anteeksi nyt vain, mutta mistä ihmeestä olet luullut, että yli 40-vuotiailla ei kasva hiukset?!?!?!?
Minulla kasvavat hyvin hitaasti. Annan silti kasvaa. Kolme vuotta on mennyt lyhyistä ponnaripituuteen. Onneksi eivät ole ohentuneet, vaikkeivät maailman paksuimmat olekaan. Äidilläni hiustenkasvu pysähtyi lähes täysin viisikymppisenä.
N44
Vierailija kirjoitti:
Samat pätee kuin nuoremmilla; älä värjää tai ainakaan valkaise päätäsi. Tekee latvoista todella kuivat ja katkeilevat helposti. Älä käytä kihartimia, fööniä, suoristusrautaa ja älä ainakaan ilman mitään lämpösuojaa, tekee myös hiuksista kuivat ja helposti katkeavat.
Monipuolinen ruokavalio, kunnon shampoo, hoitoaine ja säännöllisesti hiusnaamio niin hiuksista tulee terveet ja kasvavat pitkiksi.
Tosin jos määritelmä pitkistä hiuksista on sellainen puoleen selkään yltävä rotanhäntä niin sen nyt saa vaikka tekisi mitä.
Minulla eivät nuorenakaan kasvaneet hiukset kuin reilusti olkapäille. Siihen pysähtyi. Hiuksella on maksimipituus, jonka jälkeen se putoaa, ja se on eri eri ihmisillä. Ei ole ruokavaliosta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Luulin alle 40, että en voi saada pitkiä. Vähänpä tiesin. Nyt kasvaisivat selkään asti, mutta eivät ole mulle hyvä look. Latvojen kuivuminen lakkaa, kunhan poistat tuotteistasi sulfaatit ja silikonit. Curly girl -menetelmä toimii kaikille hiuksille, vaikka ne eivät olisi hiukkaakaan edes laineikkaat. Olen edelleen ihmeissäni, että kukaan ei osannut kertoa tätä minulle jo 20 vuotta sitten... Toisaalta kampaajan koulutus on melko lyhyt, eivätkä kaikki alalla suinkaan hae jatkokoulutusta tms.
Juu ei toimi. Älä jaa väärää tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on. 3 vuotta olen kasvattanut ja päälaelta on pidentynyt hiukset 15cm. Edestä hiukset on nyt leukaan asti, osa niistä. Oli siis ihan lyhyet alkujaan. Noin 3cm mittaa.
Ihana kuulla, että on muitakin, joiden hiukset kasvavat hitaasti!
Ei oikein :/ Olen miettinyt, auttaisiko lisäestrogeeni tähän. Vaikka tuskin tukan venyttämiseen saa lääkereseptiä :D