Saako luottotiedoton tapaturmavakuutusta mistään?
Kommentit (9)
Siis luottotiedoton ei saa mitään, ei edes puhelinliittymää. Ei vaiskaan, siis itse et saa hankittua. Riippuen tilanteestasi voit elää suht koht normi elämää, vaikka nuoret peloitellaan: et saa asuntoa, et saa puhelinta, et työpaikkaa, et vakuutusta. Olet siis oikeastaan yhtä huonossa asemassa, kun vankilasta vapautunut rikollinen. No, ilman vakuutusta voi elää ilman, että kauheita taloudellisia tappiota syntyy, tarvitaan vaan varovaisuutta, tosin omistusasunnossa riskimpää esim. tulipalo ja vakuutuksen kanssa joskus satasia säästyy kuitenkin ja ainakin mielenrauha jos eli muuta.
Työpaikan saaminen riippuu eniten muista tekijöistä, kun luottotiedoista, joihinkin töihin ne tarvitaan. Lainoja ja osamaksua ei saa , mutta haittaa yleensä eniten pakollisissa isoissa ostoissa. Jos sukulaisia, jotka jeesaa niin pärjää paremmin tietenkin. Tuollaisiahan on lähinnä isot kodinkoneet tai puhelin.
En siis halua kaunistella, hankalaa on, mutta huvittavaa, kun lähes rikollisen asemassa on. Varsinkin se, että ei saa kuulemma koti- tai matkavakuutusta on huvittavaa. Öö talous- tai väkivalta rikoksista vapautunut vanki varmaa saa kyseiset asiat, kunhan luottotiedot kunnossa eli on luotettava asiakas.
Mihin tapaturma vakuutusta tarvitaan. Itseasiassa juuri isoissa jutuissa ei Suomessa ole niin paljon hyötyä sairasvakuutuksista. Monet kuitenkin hoidetaan julkisissa sairaaloissa, eihän täällä ole montaa yksityistä sairaalaan edes. Nykyään yksityisetkin palvelevat laajemmin kun ennen, mutta eihän kaikissa yksityisillä lääkäriasemillakaan ole edes kuvantamis tai kipsausmahdollisuutta. Ei kyllä ole mitään tietoa mitä tuollainen vakuutus käytännössä vaikuttaa ja mihin, mutta normi sairastumisessa yksityinen on parempi muissa kun tapaturmassa tai sairaalahoitoa vaativissa sairauksissa.
Nuo on taas jotain "saat kymppitonnin jos tulet työkyvyttömäksi" juttuja kai.
Tapaturmavakuutuksesta sinällään en tiedä, mutta osaan ammattiliittojen jäsenyyksistä kuuluu esim matkavakuutus, sisältäen sitten lääkärinhoitoa tarvitsevat tapaturmat. Mulla kattaa jo jos naapurikaupungissa, lapset myös.
Siihen ei luottotietoja kysellä kai,kun kuuluu jäsenyyteen.
En ole sitten erikseen matkavakuutuksia ottanut, ja irtisanoin erillisen tapaturmavakuutuksen kun lapselle sattui reissussa ja ammattiliiton vakuutus korvasi laskua vastaan, toiseen olisi itse pitänyt ensin maksaa ja hakea vielä olematon kelakorvaus yksityisestä hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Tapaturmavakuutuksesta sinällään en tiedä, mutta osaan ammattiliittojen jäsenyyksistä kuuluu esim matkavakuutus, sisältäen sitten lääkärinhoitoa tarvitsevat tapaturmat. Mulla kattaa jo jos naapurikaupungissa, lapset myös.
Siihen ei luottotietoja kysellä kai,kun kuuluu jäsenyyteen.
En ole sitten erikseen matkavakuutuksia ottanut, ja irtisanoin erillisen tapaturmavakuutuksen kun lapselle sattui reissussa ja ammattiliiton vakuutus korvasi laskua vastaan, toiseen olisi itse pitänyt ensin maksaa ja hakea vielä olematon kelakorvaus yksityisestä hoidosta.
Kaikenkattavan matkavakuutuksenkin saa. Satun tietämään tämänkin koska itsellä on se, tapaturmavakuutus, kotivakuutus ja kolmen eri auton vakuutukset jotka otin ulosotossa ollessani (kahdessa kasko, yhdessä osakasko). Henkivakuutusta en saa mistään yhtiöstä mutta siihen on taas ihan eri syyt. Nyt on tietenkin Visa ja Masteri taskussa kun se aika lyheni kuukauteen sen ikuisen kidutuksen jälkeen.
Vakuutuksenottajana tilanne on erilainen kuin vakuutettuna. Esim. Taloudessa on usein yksi vakuutuksenottaja, kuka on vakuuttanut kaikki perheenjäsenet.
Samoin, jos olet töissä niin sinulla on lakisääteinen tapahtumavakuutus. Työnantajalta kannattaa kysellä, että onko myös vapaa-aika vakuutettuna. Samoin liitoilla on tapaturma- ja matkavakuutuksia jäsenilleen. Kannattaa ottaa selvää.
Vakuutus on sopimus ja siten sen myöntämisehdoista on mahdollista neuvotella, esimerkiksi maksamalla riittävän suuren summan etukäteen todennäköisesti onnistuu.
En saanut talooni minkäänlaista vakuutusta, samoin eläinten vakuutuksia ei hyväksytty. Ei vaikka sanoin maksavani esim vuoden etukäteen. Puhelinliittymää samoin jne. Loukkaannuin töissä ja olen nyt osittain invalidi. Ollessani sairaalassa ja pitkään sairaslomalla kipsin kanssa jäin jälkeen maksuista, joista nyt ulosotto yhä korkojen kanssa.
Ei saa