Pilasin kaikkien vapun kun en taas jaksanut venyä ja joustaa
Lapsuudenperheessä minulle on aina ollut varattuna sellainen rooli, että minä hoidan ja järkkään ja muut nauttii. Nytkin lähinnä ilmoitettiin pari viikkoa sitten, että vanhempien kesämökki pitäisi mennä laittamaan vapuksi kesäkuntoon ja siivota, jotta muut pääsevät sinne viettämään pitkää viikonloppua. Sanoin etten ehdi, kun töissä on kiirettä ja haluaisin viettää lasten kanssa aikaa, mutta kuulemma mies pärjää kyllä lasten kanssa sen yhden illan mitä siellä järkkäilen.
No, en mennyt kun en luvannutkaan ja tästä hyvästä olen sitten saanut koko pitkän viikonlopun kuulla haukkumista ja miten pilasin kaikkien vapun. Ovat kuulemma siellä joutuneet nyt niska limassa rehkimään kun tarkoitus oli rentoutua (vaikka minulle väittivät siellä olevan yhdeksi illaksi pientä järkkäämistä). Olen alkanut miettimään pitäisikö katkaista välit kokonaan, kun selvästi minua ei pidetä kuin jonain ilmaisena palvelijana. Ikinä ei kiitosta mistään saa, mutta haukut kyllä, jos en jotain tee.
Kommentit (29)
Yritä olla aikuinen sen sijaan, että olet lattiarätti. Vietä jatkossa vaput sun muut omassa seurassasi, mikäli ainoa rooli sulla on olla ilmainen sisäkkö.
Höpö höpö. Mikä palvelija sä muka olet, ja annat itseäsi kohdella tuolla tavalla. En usko.
Jos eivät itse viitsi, ostakoot palvelun. Sinullekin voisivat maksaa jos eivät viitsi palkata vieraita. Et ole kenenkään orja.
Kuulostaa vähän samalta kuin yksi entinen kaverini joka kutsui minut kerran heille vappubrunssille. Mutta olinpa minä tyhmä, minut kutsuttiinkin vain ruoanlaittoon ja sitten kun tarjottavat oli pöydässä, ohjattiin kotimatkalle että kiitos kun kävit. Heidän omat lapsensakin ihmettelivät että siinäkö se brunssi oli josta oli koko aamu vouhkattu.
En tajua edelleenkään mikä ajatus tässä heillä oli että minut piti edes pyytää käymään. En olisi itse tuppautunut ikinä vappuani pilaamaan mutta ajattelin piipahtaa kun kerran kutsuttiin.
Vierailija kirjoitti:
Yritä olla aikuinen sen sijaan, että olet lattiarätti. Vietä jatkossa vaput sun muut omassa seurassasi, mikäli ainoa rooli sulla on olla ilmainen sisäkkö.
Eihän minua ja perhettäni sinne edes kutsuttu. Minun oli vain tarkoitus siistiä se, että siskot perheineen ja vanhempani voisivat mennä sinne rentoutumaan. Ei tätä kyllä jaksaisi enää yhtään, vaikka oma "perhe" onkin kyseessä.
Sopikaa vaikka et jokainen vuorollaan hoitaa siivomiset ja kesäkuntoon laiton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä olla aikuinen sen sijaan, että olet lattiarätti. Vietä jatkossa vaput sun muut omassa seurassasi, mikäli ainoa rooli sulla on olla ilmainen sisäkkö.
Eihän minua ja perhettäni sinne edes kutsuttu. Minun oli vain tarkoitus siistiä se, että siskot perheineen ja vanhempani voisivat mennä sinne rentoutumaan. Ei tätä kyllä jaksaisi enää yhtään, vaikka oma "perhe" onkin kyseessä.
Jätä ne siat. Siivotkoon keskenään.
Ikävää porukkaa. Kannattaa pitää vähän etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä olla aikuinen sen sijaan, että olet lattiarätti. Vietä jatkossa vaput sun muut omassa seurassasi, mikäli ainoa rooli sulla on olla ilmainen sisäkkö.
Eihän minua ja perhettäni sinne edes kutsuttu. Minun oli vain tarkoitus siistiä se, että siskot perheineen ja vanhempani voisivat mennä sinne rentoutumaan. Ei tätä kyllä jaksaisi enää yhtään, vaikka oma "perhe" onkin kyseessä.
No vielä surkeampaa, mitä hittoa tollasia ihmisiä edes kattelet, heitä hellät hyvästit heille ja toivota onnea elämälle!
Kuka ilmoitti, käytit passiivimuotoa, joten hankala sanoa, oliko se ääni pääsi sisällä vai äitipuoli, joka soitteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä olla aikuinen sen sijaan, että olet lattiarätti. Vietä jatkossa vaput sun muut omassa seurassasi, mikäli ainoa rooli sulla on olla ilmainen sisäkkö.
Eihän minua ja perhettäni sinne edes kutsuttu. Minun oli vain tarkoitus siistiä se, että siskot perheineen ja vanhempani voisivat mennä sinne rentoutumaan. Ei tätä kyllä jaksaisi enää yhtään, vaikka oma "perhe" onkin kyseessä.
Ei sun tollasta tarvi sietää ja jaksaa. Pidät puolesi ja kitinöille voivoi. Sukulaisuus ei tarkoita jonkun hyväksikäyttöoikeutta.
Mitä olet vastannut noihin viesteihiin? Oletko kysynyt suoraan, että miksi ihmeessä sinun olisi heidän puolestaan pitänyt laittaa mökki kuntoon ja miksi he eivät uskoneet sinua, kun sanoit, että et aio tehdä sitä?
Nyt alat pitää puoliasi. Tässä on sellainen ongelma, että kun ennen kiltti ja joustava ihminen alkaa vetää omia rajojaan niin muut suuttuvat. "Mikä sen on nyt tullut, siitä on tullut ihan outo, ei se enne ollut tommonen" jne.
Vaikka kiltti ja joustava tekee ja toimii jämäköityessään ihan samoin kuin muut ovat tehneet koko elämänsä.
Kestää aikansa kun tottuvat, että ei enää voi passauttaa. Kyllä he rauhoittuvat. Jos e niin olkoot sitten ihmeissään.
Mutta kannattaa vaan tyynesti ja rauhallisesti sanoa, että en nyt ehdi tai minulla on jo sovittu muuta. Ei kannata liikaa selitellä ja yrittää vähätellä, että jos minä nyt tämän kerran.
Ei kuulosta kivalta eikä reilulta sinun osasi.
Jotakin siellä teidän lapsuudenperheyhteisössä on vinksallaan, kun yhdeltä (sinulta) odotetaan palveluksia pelkästään ilmoitusluontoisesti. Ja tuo haukkuminen päälle olis itselle liikaa.
Jos asiaa ei saa muulle seurueelle puhumalla perille, niin etäisyydenotto on varmaan paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä olla aikuinen sen sijaan, että olet lattiarätti. Vietä jatkossa vaput sun muut omassa seurassasi, mikäli ainoa rooli sulla on olla ilmainen sisäkkö.
Eihän minua ja perhettäni sinne edes kutsuttu. Minun oli vain tarkoitus siistiä se, että siskot perheineen ja vanhempani voisivat mennä sinne rentoutumaan. Ei tätä kyllä jaksaisi enää yhtään, vaikka oma "perhe" onkin kyseessä.
No miksi olet alunperinkään suostunut?

Jos on vaikea sanoa suoraan kerro heille seuraavalla kerralla että vietät vappua(tai muita juhlia) muualla.
Äkkiä kannattaa lopettaa se muiden hyysäämine. Yhdessä yleensä tehdään talkooporukalla tuollaiset hommat.
Tulit sitten tänne uhriutumaan kun se suu olisi pitänyt avata vähän toisessa paikassa.
Sanoisin, että yritys hyvä kymmenen, mutta silti tästä tarinasta ei tullut kuin välttävä arvosana.
Keksi parempi viritelmä, nämä mökkityöt ja suvun piikana olemiset ovat jo niin loppuun kulutettu provoaihe, että ei näitä kukaan jaksa.
Keksi parempi tarina.
Vierailija kirjoitti:
Mitä olet vastannut noihin viesteihiin? Oletko kysynyt suoraan, että miksi ihmeessä sinun olisi heidän puolestaan pitänyt laittaa mökki kuntoon ja miksi he eivät uskoneet sinua, kun sanoit, että et aio tehdä sitä?
Aluksi pahoittelin, mutta haukkumisen jatkuessa lopetin vastaamasta kokonaan. Puheluihin en viitsinyt vastata ollenkaan. Kyllähän minä tiedän tämän olevan väärin, mutta kun tähän on kasvatettu niin hankala rikkoa sitä kuviota nyt vanhempana.
Tuollaisten sukulaisten kanssa ei tarvitse olla tekemisissä.