Tärkeintä on kotimainen ruuantuotanto ja hyvä vienti-imu yrityksillä.
Näiden päälle rakennellaan terveydenhuollot, koulutukset ja puolustus. Viennin tulisi olla pitkälle jalostettua ja työllistävää viherteknologiaa ja muuta asiantuntemusta.
Minusta näyttää että kokoomus ja keskusta ymmärtävät pitkällä tähtäimellä parhaiten ja ennakkoluulottomimmin nämä asiat, ja muut puolueet siirtelevät ainoastaan erilaisia etuuksiin liittyviä hässäköitä. Aion muistaa myös pitkään, että juuri kokoomus ja keskusta ovat pitäneet puolustuksemme kunnossa, kun muut se olisivat ajaneet alas. Vihreä ja vireä tulevaisuus on sekä maassa että teknologiassa.
Kommentit (9)
Moni suomalainen on edelleen aika maalainen, hyvällä tavalla. Toisaalta osaaminen hyvää monilla aloilla. Että hätäkös tässä, jos vaan nuoret tulisi mukaan työelämään.
Oisko ne nuoret kiinnostuneita sitte maaseudun ammateista vai eikö niistäkään? Jaksaisiko ne paremmin niitä? Kyselen tuuleen kun en tiedä mitä elämää jaksaisivat.
Muistan 80-luvusta lähtien, kuinka meille maalle tuli sukulaiset kesällä Ruotsista asti aina vaan paremmilla autoilla, asuntovaunuilla ja isommalla tavaramäärällä. Elintaso ja kuluttaminen nousi kaikilla muilla paitsi meillä. Vanhemmat teki maatalon lisäksi vaikka mitä töitä ja kuluttavat edelleen yhtä vähän kuin Linkola-vainaa. Olen korkeakoulutettu ja vankasti kotimaisen maatalouden ja vientiyritysten kannattaja, kiitokset vanhemmille. En tule koskaan samaistumaan kuluttajaidentiteettiin. Ja ei, en ymmärrä osaa nykynuorista, vaikka tahtoisin.
Joka kolmas nuori eläkkeellä. Kiva tätä on kasvavalle, hyvinvoivalle tyttärelle yrittää selittää, kun en pohjimmiltaan minäkään tajua, missä vika ja miksei tämä hyvinvointivaltio kelpaa...
Vierailija kirjoitti:
Oisko ne nuoret kiinnostuneita sitte maaseudun ammateista vai eikö niistäkään? Jaksaisiko ne paremmin niitä? Kyselen tuuleen kun en tiedä mitä elämää jaksaisivat.
MInäkään en tiedä, mutta vaikuttaa minusta siltä, että osa nuorista on valinnut ns. elää vanhuuden jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko ne nuoret kiinnostuneita sitte maaseudun ammateista vai eikö niistäkään? Jaksaisiko ne paremmin niitä? Kyselen tuuleen kun en tiedä mitä elämää jaksaisivat.
MInäkään en tiedä, mutta vaikuttaa minusta siltä, että osa nuorista on valinnut ns. elää vanhuuden jo nyt.
"Valinnut elää vanhuuden jo nyt" on just se mitä olen ajatellut asiasta.
Nythän sitä ei hahmota, jos kotimaiset ruuat puuttuisi. Kaupassa voi VALITA kotimaisen ja ulkomaisen välillä.
Täytyy ihmetellä, miksi vihreät ei tajua mitään vihreän siirtymän mahdollisuuksista ja talousvaikutuksista. On niin paljon asioita, joita jatkuvasti aika syöttää vihreiden lapaan, ja ne eivät mihinkään tartu. Miksi se ei ole tulevan vihreän talouden uusi voimapuolue? Koska kaikki ovat vieneet vihreyden vihreiltä, koska he eivät osaa taloutta tai tulevaisuuden visiointia. On harmi. Ennen heitä joskus äänestin, näin vassaria ei pysty.
Ajattelen kotimaista ruokaa aika usein ruokaostoksialla, kiitollisuudella.