Suhtautuminen kotiäitiyteen
Hei kaikille!
Haluaisin tuoda esille asian, josta ei minun mielestä kauheasti puhuta, mutta uskoisin monen " painineen" samaisen asian kanssa..
Kysynkin nyt teiltä muilta kotiäideiltä, onko päätös kotiin jäämisestä ollut helppo? Onko ympäristö kommentoinut( tyyliin " miksi olet VAIN kotona, pitäisi opiskella, olla töissä" ym..)
Itselleni päätös on ollut suhteellisen helppo ja lähtöisin ihan itsestäni, haluan olla kotona lapseni kanssa.Mutta...opintoni ovat kesken ja niitä olisi jatkettava viimeistään vuoden kuluttua. Lähipiiri on suorastaan kauhistellut tätä valintaani, vain puolisoni tukenut.Onneksi!
Nyt on vain alkanut tuntua että haluanko edes takaisin jatkamaan kyseisiä opintoja.moni asia on muuttunut lapsen saannin myötä, ajatukset, toiveet..lapseni on nyt päälle 2-vuotias ja mielelläni olisin vielä ainakin pari vuotta kotona, ja ties vaikka toistakin lasta..Olen vielä nuori ja en sulje pois ammatin lukemista myöhemmin...mikäli siltä alkaa tuntua. Nyt vain tuntuu siltä että lapsi ja tämä perhe menee opiskelun ja uran edelle! Siinä ei pitäisi mielestäni olla mitään puolusteltavaa, mutta kuitenkin sitä pitää todella paljon olla ihmisille selittelemässä...tuntuu että on niin omituinen ratkaisu!ja arvostetaanhan koulutusta ja uraa, mutta eivät ne ole kaikkien ihmisten päämääriä. Itse haluan antaa aikaa lapselleni.Ja tärkeintähän on se oma sisäinen ääni ja tunne siitä että tämä on parhaaksi meille. Jokainen tietää itse mikä on parhaaksi.
Pakko oli vain tästä aiheesta kirjoittaa, kun ei ole oikein ketään jolle näitä tuntoja purkaa...Aika näyttää mihin tie vie, kenties haluankin työelämään kodin ulkopuolelle jonain päivänä, mutta tuntuu siltä että en juuri nyt tai edes aivan lähivuosina..
Vaikka välillä on väsyttävää, antaa kotiäitiys mielestäni niin paljon!Nautin lapseni seurasta, ystävistäni, kiireettömistä aamuista, lukutuokioista yhdessä taaperoni kanssa..Oravanpyörä ei houkuta..
Tällaisia tuntemuksia, haluaisko joku jakaa omistaan?
Kommentit (8)
Olit kotiäiti tai et pieni ripaus arkirealismia on paikallaan- naisella tulee olla ammatti eikä miehestä ( tai sosiaalituista) täysin riippuvainen.
Kannattaa opiskella opinnot loppuunkotiäitysvuosiesi jälkeen tai niiden aikana.
Mielestäni kuulostaa järkevälle ajatuksesi jäämisestä kotiin lapsesi kanssa.On totta että myöhemmin saattaa susta tuntua että haluat taas opiskella, valmistua, mutta varmasti tiedät itse milloin sen aika on.Kannattaa luottaa omiin vaistoihinsa! Yleensähän niitä arvostellaan jotka elävät elämäänsä oman tapansa mukaan, eivätkä edes yritä mennä samaan muottiin kuin valtavirta...lapsesi äitinä sinä itse tiedät mikä on parhaaksi. EI sekään oikein järkevältä tunnu että väenväkisin palaisit opinahjoosi ja veisit lapsen hoitoon...anna asialle aikaa ja nauti kotiäitiydestä!
nyt kotiäitinä... pidin lukion jälkeen välivuoden ja en ehtinyt edes mitään kunnolla miettiä kun huomasin olevani raskaana, joten en edes aloittanut mitään opiskeluja, töissä vain kävin siihen asti että jäin äitiys lomalle ja takaisin tuskin menen, työn antajallekin ilmoitin että aion pitää hoitovapaata niin pitkälle kuin mahdollista...
itse en koe opiskeluja mitenkään tärkeiksi, nykyään on niin paljon erillaisia koulutus vaihtoehtoja että kyllä sitä ammatin myöhemminkin saa hankinttua jos haluaa. oma äitinikin oli kotona monta vuotta ja kun kaikki lapset olivat koulussa ja jäi enemmän aikaa itselle niin vasta sitten kävi aikuis koulutuksen ja sai itselleen ammatin. ehkä myös äitini esimerkistä johtuen en itse koe että koulutuksella olisi mikään kiire.
itselleni ainakin kotiin jääminen oli itsestään selvää, ja kun tilanne oli sellainen että se oli myös mahdollista niin jäin :)
päivääkään en vaihtaisi pois!
koulutus on tietysti tärkeä, mutta milloin ja koska sen hankkii niin ei ole niin justiinsa!
älä ota ihmisten puheita liian vakavasti, sinä itse parhaiten tiedät mikä on hyväksi teidän perheellenne ja lapsellenne juuri nyt! :)
tipu84 ja Daniel 4,5kk
Itse olen nyt kotona viidettä vuotta ja tuli kirjoituksestasi mieleen että vaikka mulla ammatti ja vähän työkokemusta onkin, niin kyllähän molemmat vanhenee kun kotivuosia tulee väliin näin monta. Että toisaalta sinun tilanteessa voisi olla se hyvä puoli että jos lähdet kotona olemisen jälkeen opiskelemaan ja sen jälkeen töihin?? niin tällaisia katkoksia ei tulisi..
Ja, olen samaa mieltä että on ärsyttävää tollainen ihmisten ihmettely ja kysely, ihan kuin kaikkien ihmisten pitäisi saman kaavan mukaan elää elämäänsä!
Varsinkin vanhemmat naiset tulee herkästi sanomaan että lasten paikka on kotona, onpa hyvä jos jaksat.
Minulla on myös se tilanne, että olen vain peruskoulun käynyt nuori äiti, ilman mitään työkokemusta.
Olo tuntuu suoraan sanottuna tyhmälle, enkä viihdy yhtään kotona! Leikkipuistossakin äidit juttelee työelämästä, ja kaikilla tuntuu olevan edes jokin koulutus ja kaikki suunnittelee töihinpaluuta.
Antaisin mitä tahansa, että pääsisin töihin vaikka heti, mutta opiskelu ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Minkään aiheen opiskelu ei kiinnosta, mutta huolisin kyllä oikeastaan mitä tahansa työtä (paitsi lastenhoitoa, hah hah).
Nyt jos saisi ajassa palata takaisin, niin opiskelisin ensin ja sitten lapset, muutaman työvuoden jälkeen.
AP:lle sanoisin, että ole ihmeessä kotona jos viihdyt, ja jos tekee mieli toista lasta niin anna mennä vaan.
En ole kenenkään vanhan ihmisen kuullut sanovan, että voi kun olisin opiskellut/tehnyt töitä enemmän, mutta moni harmittelee sitä ettei tullut tehtyä sitä toista/kolmatta/neljättä lasta, tai oltua enemmän lasten kanssa.
Heissan!
Minun kohdallani paineita ei ole ulkopuolelta - lahinna painvastoin. Olen lahipiirissani jo " urautunut kotiaiti" eli kukaan ei odotakaan minun tekevan muuta kuin olevan kotona lasten kanssa.
Itse tosin haluaisin jo tehda ihan muuta kuin olla kotiaiti, mutta koen velvollisuudekseni olla kotona ainakin siihen asti kun nuorimmainen on kolmevuotias. Siten pahkailemme nyt, yrittaako lisaa lapsia vai ei, silla niin paljon kuin lasta haluaisinkin, viela kolme vuotta ja raskauskuukaudet paalle kotieloa ei houkuttele. Olen ollut tyoelamasta poissa vuosia ja asumme toisessa maassa kuin missa olin viimeksi toissa, eli olen tosissaan nollatilanteessa.
Haluaisin opiskella, mutta tuntuu etta lapset vievat suoraan tai valillisesti ihan kaiken ajan. Unesta minun on vaikea tinkia, koska yot ovat tyttaren kanssa aivan mahdottomia. Yrityksia unikouluttaa (ilman itkua) on ollut lukemattomia. Huoh. Olen lapikotaisin kyllastynyt tahan " aivottomaan kotiaitiyteen" missa ei tunnu olevan muulla valia kuin etta koti on siisti, ruoka poydassa ja muksuilla muutakin tekemista kuin katsoa piirrettyja. Mutta yritan huulta purren jaksaa tata, kunnes koen etta olen velvollisuuteni tayttanyt.
Ei siis ihan pullantuoksuisia ajatuksia, mutta aitoja sellaisia.
Hei,
Olen 41-vuotias KKKÄ eli korkeasti koulutettu kotiäiti. Muutimme kesällä paikkakuntaa ja samalla tein tietoisen päätöksen jäädä lastemme kanssa kotiin. Vanhin lapsistamme on pian 8-vuotias tokaluokkalainen ja nuoremmat juuri 4 täyttäneet kaksospojat.
Aluksi ajatus kotiäitiydestä oli itsellekin ikään kuin ajatusleikkiä, mutta vähitellen se alkoi toteuttaa itseään. Olin toki ollut jo hoitovapaalla poikien kohdalla siihen asti, kun he täyttivtä reilun 2,5 vuotta. Lähipiiri oudoksui ajatusta, että korkeasti koulutettu ja lisäksi kahden tutkinnon ihminen hyppäisi pois " urakelkasta" kesken matkan ja jäisi hoitamaan kotiin lapsia, jotka eivät enää ole pienen pieniä.
Päätökseeni olen tyytyväinen. Itselleni kotiäitiys on haastavaa, sillä pienten lasten kanssa touhuaminen päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen vaatii organisointikykyä, kekseliäisyyttä, luovuutta, " johtamistaitoa" , pitkää pinnaa ja edelleenkin pitkää pinnaa.
Huomaan myös, että eniten ajatusta vieroksuneet - omat vanhmepani - ovat muuttaneet käsitystään kotiäitiydestäni, koska ovat vierestä seuranneet, mikä rikkaus lapsille on saada viettää rauhallista kotielämää ilman kiireistä vanhempien työhön ja uraan liittyvää hektisyyttä. Ja mikä rikkaus pienelle koululaisella on palata kotiin, jossa veljet ja äiti ovat odottamassa.
Itse olisin valmis jatkamaan kotiäitiyttä pitkälle pitkälle tulevaisuuteen vielä sittenkin, kun pienimmät ovat aloittaneet koulun. Toki tuossa vaiheessa osa-aikatyö olisi oiva ratkaisu. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Hullua, että oma suhtautumiseni kotiäitiyteen on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Toivotaan, että myös yhteiskunnassa tapahtuu vastaava muutos positiiviseen suuntaan.
Huomasinkin juuri että tuolla seuraavalla sivulla oli samantyylistä juttua siitä että miksi aina pitää selitellä kotiinjäämistään! En siis ole ainoa...Mutta piti vielä kysyä, onko muita joilla ei ole mitään tutkintoa, ammattia...?mulle sitä hoetaan, että kadut jos et lue ammattia NYT.Itse koen tosiaan että jos/kun opintojen aika tulee, tiedän sen sitten itse parhaiten..eli koen viisaammaksi kuunnella tätä vahvaa sisäistä ääntä, joka tällähetkellä kehottaa jäämään kotiin lapseni kanssa. Se vain tuntuu oikealta ratkaisulta.
Jos on muita joilla opinnot kesken, kertokaa tunteistanne.?Ihan vertaistuen vuoksi..