Päiväkirja, Vaipaton päivä nro 5
Kuivaksiharjoittelu jatkuu 2 v 8 kk ikäisemme kanssa vaihtelevalla menestyksellä.
Maanantai...
Aamuherätys, pisu ja pikkuhousut. Tunnin kuluttua... Kuten arvelin etukäteen, miehen suuttuminen illan kakkaamisesta housuihin aiheutti sen, että aamupäivällä ensimmäinen pissa tuli housuihin. Noh, en kommentoinut muuta kuin " vaihdetaanpas kuivaa päälle" . Päivä jatkui sitten hienosti siitä eteenpäin. Ulkoiluun ja päikkärien ajaksi vaippa, joka unen aikana kastui. Päikkärien jälkeen pytylle ja housut kehiin.
Ja illalla jälleen kaikki " pilalla" . Mies väsynyt ja ärhenteli minulle joka välissä. Lapselle myös. Iltasyötin vauvaa ja tietysti esikko sitten onnistui pissaamaan housut. Josta mies yltyi kiroamaan ja möykkäämään lapselle. Että olin raivona ukolle, vieläkin pistelee. Illalla kun lapsi sitten nukkui, niin sanoin miehelle " että anna olla viimeinen kerta kun huudat X:lle kun pissa tai kakka tulee housuun, jos vielä niin teet niin vedän sinua turpaan" . Ja tuohan oli tosi rumasti sanottu, mutta olin niin vihainen. Tuntuu että kaikki hyvä, mitä lapsen kanssa saadaan aikaan tuossa kuivaksi opettelussa vesittyy miehen pahantuulisuuteen.
Jatkoa seuraa...
Huoh, tuleekohan meillä tästä hommasta mitään. Millähän saisin miehenkin 100 % tähän hommaan mukaan? Kun ei tavallinen jutustelu tunnu riittävän...
*neuvoja kaipailee*
Kommentit (11)
Onko kaikki takapakit kuivaksiopettelussa, joka ikinen pissa- tai kakkavahinko, miehesi vika? TUSKIN. Järki käteen.
Ei lapselle tietenkään saisi karjua, mutta kyllä tuon ikäiselle voi vähän tiukemmin sanoa jos (tahallaan?) pissaa housuunsa. Housuun pissiminen kun äiti syöttää vauvaa vaikuttaa ainakin laskelmoidulta teolta huomion saamiseksi.
Eikä lapsenne kuivaksi oppiminen siihen kaadu, että iskä ei jaksa lässyttää " ei haittaa" jokaisen housuun pissimisen ja kakkimisen jälkeen.
Mutta huutaa ei silti saisi, tyytymättömyytensä voi ilmaista lapselle kauniimmin ja rakentavamminkin.
Miksi miehen pitää olla 100% mukana lapsen kuivaksiopettelussa? Miten esim. yh-äitien lapset sitten ikinä oppii potalle?
Vierailija:
Kuten arvelin etukäteen, miehen suuttuminen illan kakkaamisesta housuihin aiheutti sen, että aamupäivällä ensimmäinen pissa tuli housuihin.
Ja illalla jälleen kaikki " pilalla" . Mies väsynyt ja ärhenteli minulle joka välissä. Lapselle myös. Iltasyötin vauvaa ja tietysti esikko sitten onnistui pissaamaan housut. Josta mies yltyi kiroamaan ja möykkäämään lapselle.
Tuntuu että kaikki hyvä, mitä lapsen kanssa saadaan aikaan tuossa kuivaksi opettelussa vesittyy miehen pahantuulisuuteen.
Huoh, tuleekohan meillä tästä hommasta mitään. Millähän saisin miehenkin 100 % tähän hommaan mukaan?
Vierailija:
Onhan hän jo 2 v 8 kk, ymmärtää puhetta ja käskyjä, ja tunnistanee pissahätänsä (se, että yövaippa on kuiva, kertoo tyttönne olevan valmis kuivaksi). Jos housuun pissaamisesta vaan taputellaan päähän, tyttö tekee sen uudelleenkin. Seuraavan kerran kun lapsi pissaa housuun, sano tiukasti mutta ei vihaisesti että " mehän sovittiin että sinä pissaat pottaan" , ja vie pissavahingon jälkeen aina potalle, vaikka sinne ei mitään tulisikaan. Sitten vasta kuivat housut jalkaan.
Mitähän ihmettä kuivalla yövaipalla on tekemistä sen kanssa, onko lapsi valmis päiväkuivaksi???
Toimiikohan tämä sääntö myös toisinpäin, eli jos lapsi yöllä pissaa vaippaa, hän ei olisi valmis päiväkuivaksi? Todella naurettava väite.
Eikä ole kyllä yhtään rakentavaa viedä potalle sen _jälkeen_, kun lapsi on tehnyt hätänsä...
Uskomatonta!
Näin oppivat, minne sen pissan ja kakan kuuluisi tulla.
Kaikki neljä ovat oppineet kuiviksi alle viikon kestäneiden harjoitusten jälkeen, 1 v 11 kk-2 v 4 kk ikäisinä.
Kuiva yövaippa kertoo sen, että lapsella erittyy sitä mikälie hormonia joka mahdollistaa kuivana pysymisen. Kertoo siis lapsen kehon olevan valmis vaipattomuuteen.
Jos lapsi pissaa aina vaippaan hereillä ollessaan, mutta yöllä ei, se kertoo vaippaan pissaamisen olevan vain totuttu tapa. Totta kai lapselle voi vahinkopissa tulla housuun esimerkiksi kun innostuu tai pelästyy, mutta säännönmukainen housuun/vaippaan pissaaminen sen jälkeen kun yövaippa on alkanut olla kuiva on enää vain tapa, sillä ei ole lapsen fysiologisen kuivaksioppimisen kanssa mitään tekemistä.
Eli ihan asiaa nro 9 kirjoitti, joskin hieman kärkevästi.
Vierailija:
Vierailija:
Onhan hän jo 2 v 8 kk, ymmärtää puhetta ja käskyjä, ja tunnistanee pissahätänsä (se, että yövaippa on kuiva, kertoo tyttönne olevan valmis kuivaksi). Jos housuun pissaamisesta vaan taputellaan päähän, tyttö tekee sen uudelleenkin. Seuraavan kerran kun lapsi pissaa housuun, sano tiukasti mutta ei vihaisesti että " mehän sovittiin että sinä pissaat pottaan" , ja vie pissavahingon jälkeen aina potalle, vaikka sinne ei mitään tulisikaan. Sitten vasta kuivat housut jalkaan.Mitähän ihmettä kuivalla yövaipalla on tekemistä sen kanssa, onko lapsi valmis päiväkuivaksi???
Toimiikohan tämä sääntö myös toisinpäin, eli jos lapsi yöllä pissaa vaippaa, hän ei olisi valmis päiväkuivaksi? Todella naurettava väite.Eikä ole kyllä yhtään rakentavaa viedä potalle sen _jälkeen_, kun lapsi on tehnyt hätänsä...
Uskomatonta!
Vierailija:
Näin oppivat, minne sen pissan ja kakan kuuluisi tulla.
Kaikki neljä ovat oppineet kuiviksi alle viikon kestäneiden harjoitusten jälkeen, 1 v 11 kk-2 v 4 kk ikäisinä.
Kuiva yövaippa kertoo sen, että lapsella erittyy sitä mikälie hormonia joka mahdollistaa kuivana pysymisen. Kertoo siis lapsen kehon olevan valmis vaipattomuuteen.
Jos lapsi pissaa aina vaippaan hereillä ollessaan, mutta yöllä ei, se kertoo vaippaan pissaamisen olevan vain totuttu tapa. Totta kai lapselle voi vahinkopissa tulla housuun esimerkiksi kun innostuu tai pelästyy, mutta säännönmukainen housuun/vaippaan pissaaminen sen jälkeen kun yövaippa on alkanut olla kuiva on enää vain tapa, sillä ei ole lapsen fysiologisen kuivaksioppimisen kanssa mitään tekemistä.
Eli ihan asiaa nro 9 kirjoitti, joskin hieman kärkevästi.Vierailija:
Vierailija:
Onhan hän jo 2 v 8 kk, ymmärtää puhetta ja käskyjä, ja tunnistanee pissahätänsä (se, että yövaippa on kuiva, kertoo tyttönne olevan valmis kuivaksi). Jos housuun pissaamisesta vaan taputellaan päähän, tyttö tekee sen uudelleenkin. Seuraavan kerran kun lapsi pissaa housuun, sano tiukasti mutta ei vihaisesti että " mehän sovittiin että sinä pissaat pottaan" , ja vie pissavahingon jälkeen aina potalle, vaikka sinne ei mitään tulisikaan. Sitten vasta kuivat housut jalkaan.Mitähän ihmettä kuivalla yövaipalla on tekemistä sen kanssa, onko lapsi valmis päiväkuivaksi???
Toimiikohan tämä sääntö myös toisinpäin, eli jos lapsi yöllä pissaa vaippaa, hän ei olisi valmis päiväkuivaksi? Todella naurettava väite.Eikä ole kyllä yhtään rakentavaa viedä potalle sen _jälkeen_, kun lapsi on tehnyt hätänsä...
Uskomatonta!
Ei saa lapselle ärhennellä kun toinen opettelee...
Voi että mulla raivostuttaa. Sanon suoraan miehelle, että hän mitätöi kaiken mun näkemän vaivan ja työn. Ja sitten kun hän haluaa laittaa vaipan (päivällä), niin kyselen, että kuka ja mitenköhän meidän lapset opetetaan kuiviksi. Itsestäänkö sen pitäisi tapahtua? Yritä siinä nyt sitten yhdelle paukapäälle selvittää, että tää nyt vaan on vaihe, joka pitää käydä läpi ja se vaihe menee nopeammin ohi, jos hän ei sitä jarruttaisi ja hankaloittaisi.
käymisestä. Tunti on liian pitkä aika.
" miehen suuttuminen illan kakkaamisesta housuihin aiheutti sen, että aamupäivällä ensimmäinen pissa tuli housuihin"
mä en usko tuota
Totta kyllä että ei saa huutaa toiselle jos tulee vahinko. Meillä kanssa samaa ongelmaa mies huutaa minulle ja poika alkaa itkeä. Usein sanonkin että katso nyt, poika ei tiedä kenelle olet vihainen ja luulee että hänelle.
oikeesti, huutaminen ja karjuminen vain pahentaa tilannetta. vahinkoihin tulee suhtautua neutraalisti vaikka ärsyttäs kuin...
joka osaa käydä pissalla kyllä, oppi elokuussa potalle, ei ole päivisin vaippaa mutta usein tulee kakka housuun osaksi, huomaa vasta kun osa tullut. Nyt viimeisen viikon aikana käynyt joka päivä potallla mut 3 kertaa tullut housuun, kakka tulee aina kotona ollessa housuun ei ulkona.
Pian loppuuyövaipat ja silloin yritetään pysyä kuivana yöt.
Meillä meni kuivaksi opettelussa kuukauden päivät. Kesällä tuli pihalla housuun pissat mut oli puistossa vaihtohousut aina mukana
mutta ei lapsen kuivaksiopettelu siitä varmaan kärsinyt, kun oppi viikossa päiväkuivaksi (ikää silloin 1 v 11 kk, pikkusisko 10 kk ikäinen ja pikkuveli äidin masussa) ja pian jäi vaipat kokonaan pois.
Tavallaan ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää, että miehesi suuttuu kun tyttö pissaa housuunsa. Onhan hän jo 2 v 8 kk, ymmärtää puhetta ja käskyjä, ja tunnistanee pissahätänsä (se, että yövaippa on kuiva, kertoo tyttönne olevan valmis kuivaksi). Jos housuun pissaamisesta vaan taputellaan päähän, tyttö tekee sen uudelleenkin. Seuraavan kerran kun lapsi pissaa housuun, sano tiukasti mutta ei vihaisesti että " mehän sovittiin että sinä pissaat pottaan" , ja vie pissavahingon jälkeen aina potalle, vaikka sinne ei mitään tulisikaan. Sitten vasta kuivat housut jalkaan.
Itse muistuttelin ensimmäisten viikkojen ajan jatkuvasti lastamme siitä, että hänellä ei ole enää vaippaa, ja pitää pissata pottaan. Ensimmäisinä päivinä tuli useampi pissavahinko, usein lapsi oli juuri istunut potalla eikä sinne tullut mitään, mutta hetken päästä tyhjensi rakkonsa lattialle. Muutamassa päivässä oltiin edetty jo sen verran, että lapsi ei enää tyhjentänyt koko rakkoaan housuihin pissatessaan, vaan päästi pikku lirauksen, ja sitten juoksi kiireen vilkkaa potalle. Viikon jälkeen ei enää tullut niitä lirujakaan, mutta lapsi ei vielä mennyt oma-aloitteisesti potalle, vaan minä sain olla muistuttamassa asiasta ainakin tunnin välein. Parin viikon vaipattomuuden jälkeen lapsi alkoi käymään itse potalla pissahädän tullen. Silloin jätimme vaipat kokonaan pois (siihen asti oli varmuuden vuoksi laitettu vaippa päiväunille, yöunille, ja pidemmille ulkoilureissuille, ne tosin olivat ihan aina kuivat). Kakka tuli alusta asti pottaan, kunhan jätin lapsen yksinään vessaan, ei tykkää kakata muiden nähden.
Ennen joulua teilläkin ollaan jo täysin kuivia. Niin uskon :) Ehkä joulupukki sitten tuo uusia, ihania pikkuhousuja tytölle?
Keskimmäisemme on nyt 1 v 9 kk ja vuodenvaihteessa ajattelin jättää vaipat pois. Yövaippa on ollut joka aamu kuiva jo 2 kk, eli aika lienee kypsä.