Lue keskustelun säännöt.
Masennus
30.03.2023 |
Puolison työn vuoksi muutettiin aikanaan. Itselle ei löytynyt töitä, mutta tein väitöskirjan. Prosessi oli uuvuttava ja ohjaaja vei todella itsetunnon nolliin. En koskaan satanut työllistyttyä väittelyn jälkeen. Opiskelin vielä lisää, mutta vähitellen loppui sekin.
Jo pitemmän aikaa mikään ei ole tuntunut kuin pahalta. Teini-ikäisiksi kasvaneet lapset purkavat kaiken minuun. Mies on aina töissä, työmatkoilla, harrastuksissa tai humalassa.
Juuri ja juuri jaksan tehdä ruokaa ja pyykätä. Siivota en jaksa, koska muut sotkevat heti samana päivänä. Mielekkyys puuttuu ihan kaikesta.
Pelkään vuorovaikutusta perheenjäsenten kanssa, niin olen yksin huoneessani kun he ovat kotona. Teinit ovat kovia suustaan, minkä vuoksi itken oikeastaan jo ajatuksesta, että yrittäisimme jutella jostakin. Mies tulee puolestaan iholle ja vihjailee läheisyydestä, joka hänen mielestään kuuluu parisuhteeseen, mutta mikään muu sitten kuitenkaan ei. Häntäkin haluan ehdottomasti paeta omaan rauhaan.
Yhtään ystävää minulla ei ole.
Näen ainoana ratkaisuna vetäytymisen pois kokonaan perheen arjesta. Oma huone ei riitä, vaan pitäisi olla oma pienenpieni asunto, jossa ei tarvitsisi pelätä kohtaamisia ja huutoa.
Miten tilanteen voisi selittää teineille niin, että he ymmärtäisivät ratkaisun? Toimiva arki on heille paljon tärkeämpää kuin vanhempi, joka itkee kaikesta. Minkäänlainen tuki tai terapia minulle ei ole vaihtoehto. Olen kokenut lukuisia menetyksiä ja rankkoja asioita elämässäni ja vaikka olen käynyt kolmen vuoden terapian huonon itsetunnon vuoksi, en ole vahvistunut niin, ettenkö sortuisi aina tahallisesta ilkeydestä varsinkin, kun elämässä ei ole eikä tule mitään, mikä voisi tuoda voimia jaksaa edes huomiseen.
Kommentit (34)
Ymmärrän sinua. Olen työelämässä mutta muuten hieman samanlaiselta kuulostaa. En ole löytänyt vielä hyviä keinoja ongelmien selättämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko puhunut perheellesi miltä susta tuntuu? Pura vaan rehellisesti mieltäsi, perseestä tää elämä on kaikille tasapuolisesti. Nykyajan somehöttö vaan helposti vääristää tämän!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain keskusteluapua kyllä ehdottomasti tarvitsisit. Hae ihmeessä apua. Kyllä se siitä vielä helpottaa
Keskusteluapu on löytänyt syitä huonoon itsetuntoon ja syyllistymiseen lapsuuden kodista. Myöhemmin narsistiset suhteet ovat nujertaneet itsetuntoa entisestään. Epäonnistuminen työelämässä ja sittemmin jatkuva teinien tyytymättömyys minuun ovat olleet musertavia kokemuksia, jotka jatkavat päivittäin muistuttamista siitä, kuinka turha olenkaan.
Ei sellaista apua olekaan, joka voisi tämän mustan kääntää valkoiseksi. Olen huono ja paska mutsi ja vaimo, kuten täälläkin jo osattiin diagnosoida heti. Enkä kiistä ollenkaan. Samaa mieltähän olen itsekin. Pitäisi vaan löytää joku ratkaisu muulle perheelle elää ilman taakkaa minusta.
BetterHelp. Terapeuttia voi tarvittaessa vaihtaa. Yritä löytää sopiva. Älä kuuntele hirviöiden kommentteja. Amazon audiblesta pystyy kuuntelemaan x ajan ilmaiseksi.
Tarviit iloa ja onnistumisen kokemuksia. Ala etsimään niitä asioita mistä nautit ja lähde sieltä kämpästä. Et ole mikään kotiapulainen.
Mua auttaa kun säännöllisin väliajoin haukun itseni ja elämäni alimpaan helvettiin ja ryven aikani siinä paskassa. Älä eristäydy yksin itkeskelemään. Pistäpäs oikein kunnolla ranttaliks! You go Woman! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala harrastaa jotain oikein mahtipontista. Vaikka nyrkkeilyä tai show tanssia. Jotain missä pääset irrottelemaan ja revittelemään. Purkaa tunteita!
Mulla on ehdotus : viinipullo tai kaks ja palaveri miehen kanssa. Ehdotat, että nyt tehdään näin
A) tarvitset elämän
B) perheenjäsenten täytyy kunnioittaa sua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
C) teineiltä KAIKKI mukavuudet ja palvelut pois siksi aikaa, että osaavat kunnioittaa äitiään.
Voi Ap, eihän hätä ole tämän näköinen! Sulla on jo isot lapset ja sulla on ennenkaikkea sinut. Ala arvostamaan itseäsi, niin kaikki muu ympärilläsi muuttuu. Saa vaatia ja pitää vaatia myös itselleen.
Eihän se ole kuin järjestelykysymys, että mistä lähdet liikkeelle. Joku keskusteluapu voisi olla hyvä. Kyllä ne asiat siitä nytkähtää eteenpäin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala harrastaa jotain oikein mahtipontista. Vaikka nyrkkeilyä tai show tanssia. Jotain missä pääset irrottelemaan ja revittelemään. Purkaa tunteita!
Kiitos vastauksista ja myötätunnoista.
Tämä olisi periaatteessa yksi vaihtoehto...
...mutta aina esto herää itsekritiikistä: olisin kuitenkin huono, väsyisin, uupuisin, olisin rytmitajuttomin, heikoin lenkki.
Nykyään itkettää sekin, etten ole osannut arvostaa aikoja, jolloin vaikkapa vielä urheilin, tein joitakin kursseja ja maksoin laskut yms. Se kaikki oli itsestäänselvää, mutta minusta en tehnyt tarpeeksi silloinkaan. Lenkit eivät olleet riittävän pitkiä, kursseista en ollut tyytyväinen, vaikka sain aina vitoset, laskujen maksua en edes miettinyt. Nyt kun en jaksa oikein muuta kuin itkeä, soimaan itseäni noistakin itseruoskinnoista. Toisaalta tiedän, etten voisi mitenkään olla armollinen itselleni ja mitä pitempään olen eläväkuollut sitä enemmän kerään itselleni taakkaa, josta voin syyllistää ja haukkua itseäni.
Tiedän miltä tuntuu kun oma teini haukkuu, se satuttaa ja loukkaa. Minäkin olen joutunut menemään monta kertaa vessaan tai makkariin piiloon itkemään, koska en ole halunnut lasteni näkevän itkuani.
Voin vain yrittää lohduttaa sinua, että se kuuluu joillakin teiniyteen ja menee kyllä ohi. Kyllä he vielä joskus ymmärtävät hävetä käytöstään.
Masentuneena kaikki tuntuu kauheammalta ja satuttaa enemmän kuin normaalissa mielentilassa.Toivossa on hyvä elää. Muista ettei mikään kestä ikuisesti. Sinulla on nyt paha vaihe päällä. Ole itsellesi armollinen. Pidä itsestäsi hyvää huolta. Hemmottele itseäsi kaikin tavoin. Olet aina kaiken hyvän arvoinen. Sinä olet hyvä ihana ihminen juuri sellaisena kuin olet. Ihmisen arvo ei ole ikinä kiinni mistään suorituksista tai titteleistä. Valoa elämääsi.
T: Ex- luuseri äiti (nykyään arvonsa tunteva)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä tuntuu kun oma teini haukkuu, se satuttaa ja loukkaa. Minäkin olen joutunut menemään monta kertaa vessaan tai makkariin piiloon itkemään, koska en ole halunnut lasteni näkevän itkuani.
Voin vain yrittää lohduttaa sinua, että se kuuluu joillakin teiniyteen ja menee kyllä ohi. Kyllä he vielä joskus ymmärtävät hävetä käytöstään.
Masentuneena kaikki tuntuu kauheammalta ja satuttaa enemmän kuin normaalissa mielentilassa.Toivossa on hyvä elää. Muista ettei mikään kestä ikuisesti. Sinulla on nyt paha vaihe päällä. Ole itsellesi armollinen. Pidä itsestäsi hyvää huolta. Hemmottele itseäsi kaikin tavoin. Olet aina kaiken hyvän arvoinen. Sinä olet hyvä ihana ihminen juuri sellaisena kuin olet. Ihmisen arvo ei ole ikinä kiinni mistään suorituksista tai titteleistä. Valoa elämääsi.
T: Ex- luuseri äiti (nykyään arvonsa tunteva)
Kiitos sinullekin, kun jaksoit vastata.
"Vesi hanhen selästä" tai teflon eivät toimi tekniikoina minulle suojautua ikäviltä kommenteilta ja purkauksilta. Otan kaiken sydämeeni ja mietin, miten olisin voinut toimia paremmin, olla olemassa paremmin tai vähemmän häiritsevästi. En kuitenkaan löydä selityksiä, vaikka kuinka analysoisin. Lisäksi pahoitan mieleni vaikkapa kassan ilmeestä, jos joskus jaksan kauppaan ja pohdin vielä seuraavanakin päivänä oliko minussa jotakin, joka heijastui ympäristöön negatiivisesti. En ole koskaan halunnut loukata ketään, vaan olen ollut varovainen ja anteeksipyytelevä.
Ymmärrän hyvin miten koet teinien puheet. Itselläni on myös "suunsoittaja" teinejä talossa.
Kuten kommentoitukin jo, onneksi lapset kasvavat ja viisastuvat aikuistuessaan. Toisaalta heille pitää myös "näyttää peiliä", että he ymmärtäisivät miten pahasti he puhuvat vanhemmilleen ja ettei niin voi toimia. Siksi olisi oikein loukkaantua ja itkeä heidän edessään, että he näkevät miten oma käytös satuttaa toista ihmistä kuin että pakenet toiseen huoneeseen pahan olosi kanssa. Empatia on teineillä vasta haussa ja sitä auttaa kehittymään aikuisen reaktion näkeminen "face to face".
Kukaan ei voi antaa toiselle kaikenkattavaa ratkaisua, mutta ed. toimintatapa auttanut meillä..
Terapiaan liittyen; uuden terapeutin/keskustelutahon löytäminen voisi auttaa sinun voinnin paranemisessa. Masentuneen ihmisen poispääsy tilanteesta "vain itsensä avulla" on hyvin vaikea prosessi. Jonkinlaista "ulkopuolista tukea" silloin tarvitaan kun "itse itsensä terapeuttina" toimiminen ei ole auttanut eteenpäin..
Nyt pienin askelin hoitaa itsesi kuntoon. Teinit oireilee, parisuhteeseen heijastuu ja tietenkin sun omas elämään tuo pahoinvointi mitä koet. Siihen kyllä löytyy työkaluja. Tsemppiä!