°<|:-) Tammenterhot maanantaihin (-:|>°
Vanha asunto on vihdoin tyhjätty ja nyt on vain uuden kodin järjestely jäljellä! Ihanaa! Kolme viikkoa siihen koko touhuun menikin, kun ei kaikkea roinaa pakkaseen ehtinyt laittaa ja loput olikin sihdin kautta vedettävä ennen uuteen asuntoon kantamista. Aivan silmiä särki iltaisin sen tiirailun jälkeen. No, nyt voi aloittaa laatikoiden purkamisen ja toivoa, että koti on kunnossa ennen nyytin saapumista.
( . ) Viime viikolla iski aivan kamala turvotus ja painoa tuli kahdessa päivässä 4,5 kiloa. Jalat olivat tasapaksut polvesta varpaisiin ja tuntui kuin olisin pullapitkojen päällä kävellyt. Sattui... Taisin siis olla hieman liikaa jaloillani, hieman liian monena päivänä ja hieman liian monta tuntia yhteen pötköön. Eipä viime viikkoina juurikaan ole tullut lepäiltyä, vaan päivät venyivät tauottomiksi 10-14-tuntisiksi ja keho sit lopulta heitti uhkavaatimuksen kehiin ja pakotti rauhoittumaan. Nyt kun olen pari päivää ottanut iisimmin, on vointikin jo parempi ja turvotus hieman laskenut. Luojan kiitos! Kamala tunne, kun tuntuu siltä, että iho suorastaan ratkeaa halki, eikä mikää troppi tai kikka auta. Parina päivänä on jo supistellutkin sitä tahtia, että tuskin tässä montaa viikkoa enää kärvistellään.
Neuvolassakin kävin torstaina ja kätilö pudotti pommin; tunnusteli vauvaa, mittaili vyötäröä ja totesi, ettei se 31-viikon 2800-2900gr ollut välttämättä väärä arvio sittenkään... Joopa... Nyt arvioi painoa olevan jo reilut 3700gr. Makrosomiasta puheenollen! Yritin saada aikaa synnärille kontrolliin, mutteivat ota mua sinne ennen 36-viikkoa. Synnytystä ei kuitenkaan käynnistetä ennen sitä, joten olisi kuulemma turhaa tässä vaiheessa uutta painoarviota ottaa. Krrhmmm, mitenkäs se äidin mielenrauha? Eikös sillä ole mitään arvoa ja merkitystä tässä tilanteessa?? Vähän on jo paniikki laantunut, mutta pikkasen kyllä mietityttää tuo kokoarvio. Esikoinen oli vaivaiset 2915 täysiaikaisena syntyessään, joten miten ihmeessä voin noin isoa lasta nyt kasvatella? Kyllähän se vauva isolta tuntuu ja sf-mittakin oli 34cm eli sama kuin päivää ennen esikoisen syntymää... Kääk!! Näin pari viikkoa sitten ekan synnytysuneni ja se antoi kyllä vähän esimakua jo, jos uniin nyt haluaa uskoa. Kerron se tähän viestin loppuun vielä. Laitan myös kuvan tuonne Sindalle blogiin laitettavaksi, niin saatte " ihailla" mun kanuunankuulamasuani...
Näin unta, että lapsi otti ja syntyi viikoilla 31+ ihan hupsista vaan Citymarketin aulaan, ilman mitään tuskia, mun riisuuntumatta ja itse shortseihin ja hihattomaan teeppariin pukeutuneena. Vähän säikähdin viikkojen vähyyttä ja ajattelin viedä vauvan sairaalaan, jotta se laitettais takaisin kohtuun kehittymään muutamaksi viikoksi. Se olis siis ollut aivan mahdollista ja normaalia. Kiipesin fillarin selkään ja lähdin polkemaan kohti sairaalaa. Ihmelapsi roikkui vasemmassa olkavarressani kuin apina ja sairaalaan edustalle kurvatessamme hyppäsi kyydistä pois. Lähti siitä sitten hölkkäilemään kohti pääovea pippeli jalkojen välissä vilkkuen ja mä mietin hieman surullisena, ettei sitä vissiin enää mihinkään kohtuun saa tungettua, kun se jo käveleekin. Muksu oli ihan blondi ja Herculeksen näköinen; tosi leveät hartiat, kapea vyötärö ja mielettömät, pulleat reisi- ja pakaralihakset. Hiuspantakin sillä oli päässä, niinkuin sillä sarjakuvahahmolla... Toivottavasti ei nyt ihan kävelykuntoinen syntyessään olisi, vaikka iso taitaa jo ollakin...
Tämä nyt oli taas tällainen omanapainen tämä viesti, mutta kun en muista mitään lukemiani viestejä... Kommentteja on kauheasti muka mielessä pinoja lukiessa, mutta eipä ne kauaa pään sisällä tunnu säilyvän. Ehkä sitten, kun stressi loppuu, niin pääkin toimii vähän paremmin. Hajamielisyydestäni huolimatta, myötäelän kyllä tilanteissanne viestejä lukiessani!!!
Oikein vähävaivaista viikkoa kaikille Terhoille!
2c¨ 34+4
Kommentit (33)
[color=darkviolet]Oli tuo Chiccan alotus pykälän ylempänä, ku Maria, joten otin kunnian valita ja otin sen.
Ja mä kun luulin aamuvirkkuna kerranki olevan ja alottavan kasautuman niin ehei, ku jotku kuuhaa yöllä :O
Näin i h a n älytöntä himounta :b kuinkahan paljo kaloreita lie kulunu unessa, oli se sen verran touhukasta menoa että :D :D Ukko kehtas sit nukkua pommiin ja lähtee kiireellä töihin niin eipä kerenny käyttää hyväksi. .
Tässä kattelen minttusuklaakaakun ohjetta. Löysin sen Yhteishyvästä eilettäin ja vaikutti kokeilun arvoselta. Ukon mielestä varmasti liian makee, ilmankos se näyttää hyvältä :) Mariannerouhetta pitäs laittaa ja kaakaojauhetta :b kaakaota tekeeki aika usein nykyään mieli.
En saa itestäni irti nyt tän kummempaa. Lähtee peittään näpyt naamavärkistä.
Z ja peipi 31+3
Meillä ei. Tai itse olen suht kunnossa, etova olo on vähentynyt, mut poitsulle tilasin just lääkärin kun ei saa yskältään nukuttua. Viime yönä meni varmaan lähemmäs 1 ennen kuin nukahti. Kokeiltiin kuumat mehut ja yskänlääkkeet. Valittaa et rintaa sattuu. Jos vaikka sais vahvempaa lääkettä. Täällä päin tuntuu olevan yhdellä sun toisella keuhkokuumetta, mut onneksi ei pojalla ole kova kuume, sahaa 36,5-37,5 välissä. No jos lääkärisetä antaisi ihmedropit et paranisi. Säälittää vaan herättää poika kun on jo 9 lääkäri.
Omaan massuun: Pörrö potkii kovasti ja kääntyilee, tai ainakin potkut tuntuu kivasti molemmilla sivuilla. Joku tuossa kirjoittelikin aiemmin et vaavi tulee sivusta läpi: täällä myös. Työntelen välillä takaisin päin et pysyis viel vähän aikaa tuol yksiössään. Vieläkin supistelee, mut onneksi levolla menee ohi tai ainakin helpottuu.
No, nyt viemään tyttö kouluun niin sit saa herätellä poitsun. Tuppaa poika vaan olemaan TODELLA äkäinen kun joutuu heräämään väsyneenä. Taitaa kyl heräillä kohta itse, yskii siihen malliin tuolla huoneessa.
birgit ja pörrö 31+4
Eipä tässä sen kummempaa tälle aamulle, heräillyt taas ihan liian aikaisin ja oottelen et mies kömpii sängystä....
Sillä on nyt pari päivää vapaata joten ajateltiin mennä yhdessä vähän jouluostoksille, niin kauan kun jaksan vielä lyllertää tän mahan kanssa!
Kovin nopsaan tuntuu nää viikot menevän, vai oonkohan kehitellyt itelleni " liikaa" ohjelmaa ettei kyllästyminen iske?
Lepäillyt kyllä olen enemmän kun mihin oon tottunut, mutta niinhän sitä pitääkin!
Jos vaikka aloittelis jotain kehittävää ku ei tää järki taas näin aikasin juokse ja tuun myöhemmin lueskelemaan teidän päivästä & kommentoimaan viikonlopun juttuja!
Pupina & Möykky 33+3
kauhistus, kello on jo puol yhdeksän ja vieläkin ihan pimeetä ulkona:(
viikonloppu taas mennä humahti. lauantaina kävin vähän shoppailees henkalla simppikselle vaatetta ja itelle täytettä sairaala-kassiin. ja sit anopille. siellä olikin oikein hyvät oltavat;) torttuja, jätskiä, sipsejä yms oli varannut:) noo, eipä ole aikoihin tullut noin herkuteltua. ja sunnuntaina tosiaan helsingissä kävin. minä kävin syömässä noitten enskojen kanssa ja mies jouluostoksilla. illalla olinkin sit poikki kun kotia päästiin.
(.) jonkun asteen flunssa tuntuu iskeneen tänne. mies perjantaina töistä tullessa valitti et taitaa olla kuumetta, mutta meni illassa ohi. mut sit hällä kurkku kipee ja nuhaa, jotka sit lauantaina alkoi mullakin. eli siinäpä päälimmät. simppis ottanut taas vähän rauhallisemmin, mut ilmoittelee kyllä itsestään:)
sulina: mites sulla onnistui autossa istuminen? mä huomasin eilen et tais olla vimppa tollanen pitempi reissu. oli toi parin tunnin istuminen autossa kuitenkin sen verran " rattoisaa" ja vielä kahteen kertaan samana päivänä. toivottavasti mies on paranemaan päin!
nimistä: viime viikolla saatiin jo pientä listaa tehtyä. keksittiin kai jo sekä tytölle että pojalle nimet, siis meillä ollut vaan noista etunimistä kii, " jälki" nimet ollut valmiina. mut ehkä varmuus tulee sit kun nähdään miltä hän näyttää. sekin vaan tuli mieleen, et ihan pakko kattoo vähän noita nimppari-päiviäkin, ettei nyt ois joulu, synttärit ja nimpparit ihan kuukauden sisällä toisistaan, ja sit 11 kuukautta sais vaan seurata kun muut saa lahjoja jne. meillä siinä synnärin lapussa kysyttiin hätäkastenimiä jos kuulutaan seurakuntaan. mut kun mies ei kuulu eikä simppiskään tule kuulumaan, niin ei sitten murehdittu tuosta kohdasta eikä täytetty sitä.
monttukin pääsi vielä kotiin. hieno homma:)
mies ja tupakointi: ei polteta kumpikaan. aiemmin oltiin bile-polttajia, ja joskus jos koulussa/töissä meinas pinna kiristyä niin kaverin kaa ulkona kävin. mut siis tuokin loppui jo ennen plussaa, eli ei ongelmia tuon asian suhteen.
outi: oi fretti! ne on kyllä niin söpöjä! mulla ei oo koskaa lemmikkieläintä ollut, mutta fretti oli kyllä jossain vaiheessa ihan kärkipäässä jos oisin saanut hankkia (silloin asuin vielä vanhemmilla). tällä hetkellä hankkisin varmaan rotan tai siilin...
birgit oli käynyt äippäpolilla pyörähtämässä. ei onneksi kuulosta pahoilta noi tulokset, mut hyvähän siellä on vähän herkemminkin käydä:) näin ainakin meille sanoi kätilö valmennuksessa.
nenn: mä ostin itselle tuon nintendo ds liten ja nintendogsin tuossa juhannuksen tienoilla. mies ensin vähän empi että kannattaako, mut sit myin idean et aattele kun mä täällä vikoja viikkoja viettelen niin haluutko et huhkin ja könyän kaikkee mahdollista, vai otan rauhallisesti ja pelailen:) on kyllä aika ajoin ihan rattoisaa ajan vietettä, tosin koirapeli on jäänyt vähemmälle autopelin jne myötä...
chicca on saanut muuton hoidettua, hienoa! ja hurjia unia sulla kyllä:)
jahas, oiskohan siinä kaikki. salille taidan vielä tänään suunnata, torstain jälkeen menee kortti tauolle:( saas nähdä millaiset on ruuhkat tampereella kun nuo eu-ihmiset siellä taas kokoontuu. eilen hesaan ajaessa nähtiin 11 maijaa ajamassa kohti tamperetta, et taitaa aika paljon olla polliiseja maisemissa.
tigru ja simppis 35+3
[color=blue]Chicca [color=violet]nyt sitten hissukseen järjestelet uutta kotia. Muutitteko kauas vanhasta?
[color=blue]Birgit [color=maroon]toivottavasti poitsu alkaa kuurin myötä paraneen nopsaan. Meiän akka alkaa yskän myötä yökkimään öisin. Sillon mielellään ottaa viereen nukkumaan, vaikka muuten en sitä suosi.
[color=blue]Tigger [color=violet]juu sais sitä lunta tulla niin ei vaikuttas niin pimeiltä varhaiset aamut ja illat. Saako udella mitä ostit sairaalakassiin?
Toivottavasti saatte pöpön häädettyä ennenku kunnolla iskee päälle.
[color=darkviolet]Akan vein hoitoon ja pyörähin samalla hoitopaikan pomon puheilla. Vaikka hoidosta kysyinki niin kävin vielä varmistamassa, ett onko varmasti ok akan olla tällä viikolla neljänä päivänä hoidossa.
Yleensä on siis kolmena, mut perjantaina on retki niin menee sillonkin. Tosin vaan siks aikaa, ku retki on. Menevät kattoon lähikaupunki pahaseen jonku teatteriesityksen. Saa nähä mitä akka tykkää, ku kuulee, ett pääsee linja-auton kyytiin :) Kesällä kyseli, ett millon pääsis ison auton kyytiin. Ku omat autot on niin eipä sitä tuu harrastettua yleisiä kulkuneuvoja yhtään.
Kakkuainekset muhii pöydällä. Ennenku hyökkään niitten kimppuun niin pitää siirtää pikku teevee akan huoneesta meiän makkariin. Saa akka enempi tilaa leikkiä :)
kaikkea olennaista ostin:) miehen kommentit suluissa:
-söpön snoopy-pussin pesuaineille (eikös sulla noita pusseja oo)
-paketin missä oli kolme pikkuista pesuainetta (eikös noita kotona ollut?)
-snoopy-rasvan joka tuoksuu mansikalle (tää on ihan karkki tää tuoksu)
aiemmin oon jos ostanut sellasen uuden jordanin pikkupaketin missä tulee se hammasharja, hammasgeeli jne mukana. en viihti mitään isoja ainepulloja ja hammastahnoja mukaan raahata. vielä pitäis body shopista käydä jotkut shamppoo ja hoitoaine hakemassa.
karkki-tigru
Maanantai ja uudet viikot vaihtuu, se on sitten 35 tasan :-). Viikonloppu meni touhutessa kotona ja vähän kyläillessä. Makkari suht ok, päästiin sinne jo nukkumaan, mutta muuten kaikki on edelleen levällään. Pinnasänky haettiin eilen appivanhempien luota, mutta se on täynnä roinaa. No ehtii kai tällä viikolla touhuilla pikkuhiljaa.
Piparitaikina tuossa odottelee että pojan kanssa ruvetaan hommiin. Pidetään tänään vapaapäivä kun on hammastarkastus hänellä päivällä. Sitten vielä illalla kaverin synttärit joten jotain ohjelmaa tällekin päivälle...
Sairastaville pikaista paranemista, meidän poika onneksi jo toipumaan päin.
chicca - kiva että olet saanut muuttorumban hoidettua. Otahan nyt järjestelytouhut rauhallisesti.
Zatu - mihin sä laitat kaikki sun leipomukset? Mä painaisin varmaan 20 kg enemmän jos tohon tahtiin leipoisin, onko teillä jo pakkanen täynnä?
( . ) käsien puutuminen ja särky on välillä ihan tajutonta ja öisin heräilen sen takia usein :-( Taas on ruvennut supistelemaan ja välillä ihan tuntuu että kohta ne vedet hulahtaa... No eihän se mitään meinaa ja eiköhän tässä vielä pitkään yhdessä koossa pysytä.
Huomenna äitipolille, vähän jännittää. Onneksi mies sai vapaata ja pääsee mukaan.
Nyt pipareita leipomaan!
t. Mirabella ja Albert rv 35+0
ennenku Eetu hermostuu aamupalan (juu, nukuttiin kymmeneen!) viipymiseen...
Heräsin yöllä siihen ku tuntu että vaavi tulee justiin ulos! Säikähdin ihan, ku tuntui niinku jalkovälissä olis oikein " pullottanu" ja että jos oisin ponnistanu, se ois tullu =/. Vaavi punki itteensä oikeen urakalla alaspäin, heti häpykummun yläpuolella oli iso kova pahkura, kun se siellä ahersi.
Nyt puuron tekoon, jatkuu myöhemmin...
[color=purple]Tuli nukuttua aika huonosti, illalla jalat oli jo turvonneet aika kivasti liikkumisen takia, ja mies jäi katsomaan tv:tä ja herätti mut nukkumaan tullesssaan (siis vahingossa) ja kuten nykyään on tavallista, uni ei vain tullut silmään, vaan tunsin itseni levänneeksi. Se on sitä luonnon omaa tapaa valmistella yöimetyksiin =) Koskahan mä saan nukkua taas öitä, tuntuu että olen nonstop imettänyt ja valvonut vauvan kanssa jo monta vuotta.
Mäkin sekoilin unessa kun eilen myöhään kirjoitin viikonlopun pinoon että laittakaa kuvia blogiin kun ei ole vähään aikaan tullut uusia niin yöllä näin unta että blogissa oli 4-5 sivua uusia kuvia ja yhdessä taisi olla tuo chikkan jättiläisvauvakin! Yksi tammikuinen vauva oli nimittäin syntynyt ja iso miehenköriläs oli jo, hyvä kun ei seissyt kuvassa, eli taisi olla chikkan vauva! Olet kyllä saanut komean kokoarvion, mutta malta vielä sitä äitiypolin käyntiä, ei käsikopelolla tehdyt " mittaukset" kuitenkaan ole yhtä luotettavia, vaikka titysti siinä ultrassakin on se virhemarginaali. Itse sain melko hyvän kokoarvion nyt kahden viimeisen kanssa, heitti vain vähän alakanttiin. Lääkäreistä paras mun mielestä on Garberg vaikka ei ehkä aina aurinkoisin =) Mun pojasta sain v. 32 kokoarvion 2600 ja painoi sitten syntyessään käynnistyksellä rv. 38+4 4400g. Ja arvion teki juuri Garberg.
Birgit, jos pojan yskä jatkuu pitkään ja tulehdusarvot ovat alhaalla eikä mitään kuulu keuhkoista Vaadi että ottavat Mykoplasma-kokeen (tavallinen verikoe)!! Aina sopivin välein haluan kertoa tästä keuhkokuumeesta, mistä ei tiedetä paljoa, mutta on tosi sitkeä ja inhottava tauti. Meillä puhkesi se viime joulupyhinä kun miehen poika tuli meille sairaana ja hänellä oli nuo keuhkokuumeen oireet. Lääkärissä käytiin eikä mitään kuulunut keuhkoista ja tulehdisarvot olivat normaalit alle 10 ja päästiin kotiin. Asiaan kuuluu että mitä vanhempi lapsi on sitä suuremalla toden näköisyydellä tervehtyy itsestään, mutta sairauden kesto on helposti yli kuukauden!
Seuraavaksi taudin sai esikoistyttö, sitten (silloin) 2 vuotias poia ja 8 kk ikäinen tyttö, viimeiseksi minä. Lääkäreissä käytiin tammikuun 10- maaliskuun 10 aikana jokaisen potilaan kanssa 2-5 eri kertaa. Vä' hiten kävin itseni kanssa ja näitten pienempien kanssa sitten eniten.
Tauti on jotain ihan järkyttävää, ensin oli korkea kuume, ja sen jälkeen jäi kamla, raastava yskä joka aiheutti oksennuskohtauksen lopuksi, varsinkin öisin tilanne oli ihan hullu kun koko perhe yski ja pienimmät itkivät ja itkivät... KAKSI kuukautta putkeen. Kävin yksityisellä, terveyskleskuksessa, sairaalan esniavussa ja taas terveyskeskuksessa, mutta joka paikassa kuunneltiin keuhkoja ja sanottiin että on vaaraton virustauti. Pienimmät menivät heikompaan kuntoon koko ajan, kun vietimme 9 vuotiaan tytön synttäreitä 28.2 molemmat pienimmät makasivat apaattisina sängyissään eivätkä jaksaneet edes itkeä.. Olin huolesta sekaisin.
Seuraavana päivänä luin löehdestä perheestä joka halusi varoittaa muita tästä taudista mikä heidänkin lapsiin oli iskenyt, kertoivat toivottomuudesta ja siitä paniikista minkä tunsivat kun lääkärit toisensa jälkeen sanoivat ettei se ole mitään ja heilläkin tauti kesti kuukausia. Artikkelissa luki että täällä Pohjanmaalla on tätä tautia epidemiana jo toista vuotta, eikä sille voida mitään, ja että se on erittäin tarttuvaa ja usein se käy läpi kaikki perheenjäsenet. meillä selvisi vain isä ja yksi viidestä lapsesta. Minä ja vanhimmat lapset tervehdyttiin ajan kanssa, vaikka siihen meni 4-6 viikkoa, mutta nuo nuorimmat menivät tosi huonoon kuntoon. Lehdessä kehoitettiin vaatimaan röngten tai verikoe taudin selvittämiseksi.
Soitin lääkäriin ja kerroin mitä lehdessä luki, minulle naurettiin päin naamaa ja sanottiin ettei pitäisi uskoa kaikkea mitä lehdissä lukee ja että tämä on erittäin harvinainen tauti. Vaadin kuitenkin verikokeen ottamista ja se otettiin, vastaukset viipyivät 7-10 päivää!!! Tänä aikana lapset kerkesivät mennä yleiskunnoltaan vielä huonompaan kuntoon, mutta voi sitä riemua kun sain hakea lääkkeet lapsille, koska tottakai heillä oli tämä salakavala tauti. Se ei ole vaarallinen kuten monet muut keuhkokuumeet, eikä aina edes kehity keuhkokuumeeksi, mutta kun se on päässyt näin pitkälle, siihen tarvitaan antibiottit, ja tähän bakteeriin tehoaa vain tietty, vahva antibiootti ja pahimmassa tapauksessa ei edes yksi kuuri riitä. Meillä tehosi ja vain 3 päivän päästä molemmat lakkasivat yskimästä ja voi sitä univelkaa miten meillä nukuttiin! Kesti kuitenkin kesään asti ennekuin molemmat olivat aivan terveitä ja omia itseään!
Tästä tuli taas pitkä juttu mutta kannattaa laittaa korvan taakse ja varsinkin se seikka että lääkärit eivät edes tulleet ajatelleeksi tätä taudin mahdollisuutta vaikka se epidemiana tiedetään kiertelevän täällä, eli jos muualla asutte niin tuskin tulee lääkärin mieleen. Ongelma on se että tulehdusarvot pysyvät noemaalissa koko ajan ja keuhkot kuulostavat terveiltä, mutta jos se yskä pitkittyy, muistakaa silloin tämä tauti: MYKOPLASMA!!!
http://www.antioxidant.fi/art_keuhkoku.html
No tulipa taas saarnattua =)
Zatu voisit lähettää sitä kakkua tännekin päin, NAM!!!
Nyt siirryn ulkotiloihin kun ekaa kertaa viikkoon ei sada!! Voikaahan!!
nenn 35+0
[size=3][b][color=CD919E]Enää 48 pvä laskettuun !!![/size]
Aatelkaa!!??[/b]
[color=8B3626] Tuntuu niin vähältä, kauhistus,paljon olis laitettavaa vielä,
juniorikin on siirtämäti pois pinniksestä, tosin on mulla juniorin aikainen ä-pakkaus jos niikseen tulee ja vaunun koppakin menee kyllä.
Mutta sitä pikku tilpehöörää pitäis ostaa.Tuttipulloja,topseja,uusi puhdistus ainepullo,pikku vaippoja, yms yms...
Sisko lupas tuoda pienimmät v.punaiset vaatteet ja toppapuvun, saa tehdä kassit kumpaakin sukupuolta silmällä pitäen..[/color]
[color=#20B2AA][b]( . ) yöllä oli taas ihan kauhee kipu kohtaus alavatsalla,ne kiinnikkeet taas..
Samoin sain muuten ekan mega krampin pohkeeseen toissa yönä,voi tuskaa!!
eilen oltiin uimassa koko perhe,juniori ei nyt jännittänyt yhtä kovin uin viimeksi..nukkui kuin tukki uinnin päälle, 3 tuntia!
Meillä kun ei yleensä juuri tuntia enempää nukuta ..
Tänä aamuna oksetti taas pitkästä aikaa,samoin tuossa ennemmin,kun oli vatsa tyhjentynyt taas,oli lähellä oksu.. :(
[color=00688B]Tupakki G:[/b]Olen poltellut ,nyt en taas oo " kunnolla"
sitten juniorin plussan,tai lopetin kun alettiin yrittää..
Poltan kyllä,jos kuppia otan..
Se on kyllä niin totta,että joskus kun oikeen ottaa päähän,tulee olo,että voi kun olis aski tässä ja nyt!!
Mies ei polta,se tukehtuis,kun sillä on rasitus astma tms..
Joten ei sikareita varpajaisissa ;DD
[color=7A378B]Käytiin taas jouluostoksilla lauantaina,koville ottaa jo shoppailu, illalla käytiin teatterissa, äitini on siinä mukana. Esittävät sellaista kuin : Eila,Rampe ja likka
Tosi hauska,ainoo oli vaan että istuminen teetti tuskaa jo..
Nauratti, kun esitys alkoi,himpula monotti ku hullu koko ekan näytöksen, tauolla oli ihan hiljaa ja tokan taas riehui, mahtoiko tunnistaa mummunsa äänen?? hassua..[/color]
[b]Maria ja himpula 33+1[/b]
taisin muuten yölliseen aloitukseen laittaa vahingos sunnuntain lukemat ;)
Kirjoitusvirheitä on taas aika lailla, mutta tälläinen hätähousu mä olen.. Koittakaa saada selvää =)
ei se haittaa kun tekstin voin nyt lukea ilman rillejäkin =) Jatka vaan samaa rataa!! =)
Kivalta kuulostaa tuo äitisi teatteriharrastus!
...MAHATAUDISSA!!! Ihan hirveä olo! Parhaan ystäväni tyttö oli viikko sitten vatsataudissa, hänen miehensä sairastui keskiviikkona ja kaverini itse perjantaina. Noh, nyt se sitten iski meikäläiseen eilen (nähtiin viime viikolla pari kolme kertaa). Maha on ihan löysällä ja kiertää koko ajan, polttelee ilkeästi. Tänään aamulla tuli jo oksennuskin, mut aamupala on ihme kyllä pysynyt sisällä... Onneksi eilen kaupassa hetken mielijohteesta ostin mustikkasoppaa, sitä tuossa litkin.
Tuntuu että raskaana tää vatsatauti on tuplat kamalampi. Ehkä tuo vauvan liikehdintä ärsyttää vatsaa enemmän ja olo on etovampi.
Viime yönä olin aivan varma että nyt tulee kaveri kyljestä ulos, sieltä tuli niin kovia potkuja ja sitten vaavi teki sellaista että oikaisi koipensa kylkeen ja piti niitä siinä pitkän aikaa nahkaa venyttäen =/. vaikka yleensä nautin joka liikkeestä mitä tunnen ja tiedän että kaikki on hyvin, niin viime yö oli jo aika kurja. Aamulla vauva aloitti saman potkunyrkkeilyn ja oli jännä huomata kun aloin ääneen laulamaan niin tuntui että pikkuinen rauhoittui ja sitten nukahdin itsekin. Voiko olla tosiaan mahdollista että tuttu laulu rauhoitti, olen sitä samaa laulellut ennenkin pikkuiselle (Ultra Bran " minä suojelen sinua kaikelta" )???
NENN: Fretti on kesyhilleri, näädän näköinen pitkulainen otus, samanlainen kuin ne turkistarhassa elävät, fretti vaan on jalostettu lemmikiksi ja on kooltaan vähän pienempi. Meillä niitä on kaksi. Hauskanen ikiliikkuja mikä tunkee itsensä joka koloon. Meidän kaverit ei ole mitään suurempia tuhoja aikaiseksi saanut jos ei muutamaa kukkapurkin pudotusta lasketa tai juomalasien kaatoa, avaimien varastelua, tassujen uittoa akvaariossa.... =).
Nyt alkaa mennä hermo tuon meidän työapikan palkanlaskennan kanssa. tähän mennessä oon taistellut tuosta kelan 6kk palkkatulo lapun saannista, kun 3 kertaa on jo tullut väärä. Noh, viime viikolla jäi yli puolet palkasta tulematta!!!!! Mulle ei oltu maksettu kuin viime kuun 2 vkoa (n.45 tuntia) mitkä olin töissä ja yli 100 tuntia oli maksamatta mitkä olivat sairaslomaa mutta normaalin palkanmaksun alla. Ei se mitään, mutta arvatkaa pystyinkö maksamaan talon lainanlyhennyksen; en koska tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa! Palkanlaskijalle soitettuani sain kuulla että loput rahat tulee tällä viikolla, kun hän on loppuviikon vapaalla eikä saa niitä maksuun!! Uskomatonta sanon minä! Yhdellä työkaverilla oli jäänyt palkka kokonaan tulematta =/. Eli vieläkään en ole saanut kelaan sitä 6kk tulolappua, että saisin vastauksen mikä mun äitiys- ja vanhempainraha tulee olemaan. Ja tällä viikolla sentään siirrytään jo joulukuulle mikä on mun eka tuki kuukausi! Murrrr!!!!!
Tälläinen on tullut mieleen että mitäs sitten tammikuun jälkeen??? Kaikilla on aluksi varmaan kiire ja paljon uutta, mutta meinataanko jonnekin vielä joskus pinoutua? Olisi kiva kuulla kuulumisia, vaikka ei näin ahkeraan kukaan pystykään, mutta edes kerran viikossa tai jotain?? Ja olisi kiva esim. kuvatkin nähdä pikkuisista ja minkälaisen nimen uusi tulokas on saanut.
Nyt meen takaisin vällyjen alle, oli nuo yöunet niin katkonaiset ja muutenkin heikko happi. Toivottavasti muut sairastunet on jo toipuneet ja uudet välttäis tämän kun tähänkin asti ovat selvinneet =).
-Outi ja pikkueepo 33+5
Huonosti nukuttu yö takana. Mulla taitaa olla hyvät yöt historiaa vähäksi aikaa. Joka kerta kun kääntää kylkeä, herään. Häpyliitos on niin kipeä ja supistaa aina kipeästi kun käännyn. Se oli viimeksikin näin, ettei supistukset antaneet lopussa enään nukkua. Mutta se tästä valituksesta.
Minulla on täällä nyt ihana rauha. Poika lähti hoitoon ja saan olla aivan yksikseen ja touhuta mitä lystää, jos voi. Oli kyllä tosi rankka viikko jäädä melkein suoraan sairaalasta sairaan pojan kanssa kotiin. Nyt on poika sen verran toipunut, että lähti hoitoon. Nenn taisi puhua siitä mykoplasmasta, toivotaan, että meillä yskä lähtisi pois aivan itsekseen. On kyllä melkoinen tauti päällä pojalla ollut. Tuntuu että tukehtuu yskäänsä ja kun on vielä infektioastma, niin muuta ei tarvii. onneks avaavat lääkkeet auttavat tilannetta.
Pitäis ruveta kaivelemaan vauvalle jotain vaatetta esille, kun ei tiedä milloin lähdön hetki koittaa. En ota varmaan esille kuin sairaalakassiin tarvittavat kamat, koska voipi olla, että muutto kerkeisikin olla ennen synnytystä. Eihän sitä koskaan tiedä. Esikoinenkin syntyi aivan oikeina aikoina vaikka uhkaili tulla jo viikolla 32. Saas nähdä kuinka tämän kanssa käy. On vaan välillä sellainen tunne, että kyllä se täältä ihan kohta tulla tupsahtaa. Sairaalassa oli samaan aikaan eräs pari muutakin äitiä, joilla oli melkein samat viikot. Toissa yönä oli saanut toinen äideistä vauvansa maailmaan viikolla 36+ Toivottavasti minäkin niin pitkälle pääsisin.
Kysymystä ilmoille: Tietääkö kukaan mitä tarkoittaa, kun lääkäri puhuu, että kohdunsuu on siirtynyt johtoviivaan? Mitä se käytännössä tarkoittaa, mihin se on sitten siirtynyt. Eli missä asennossa se ensin on ja mihin se siirtyy? Sen tiedän, että se ennakoi synnytyksen lähenemistä.
Tupakoinnista on ollut puhetta: Itse olen ollut aina polttamatta. Mies polttelee silloin tällöin, mutta ei kotona. Siitä olen jaksanut saarnata, koska pojalla on tuo astma. Välillä siitä ollaan käyty koviakin keskusteluja.
Nenn: Voiko se mykoplasma alkaa tavallisesta flunssasta? Mietin vain kun itse sain flunssan pari päivää sitten ja tavallisesti en saa millään yskää itselleni. Kuumetta mulla itsellä ei ole ollut. Nyt tuntuu, kun menee vaakatasoon, että yskimisestä ei tule loppua. Pojalla on ollut reilun viikon nyt raju flunssa, jossa oli kuumetta ensin 5pv. Nyt vielä tiukka limainen yskä jäljellä.
Maria: Huih, sinähän pelottelet ajan loppumisella. Meillä ei ole yhtään mitään keritty laittaa valmiiksi. Onneksi suuria hankintoja ei ole tehtävänä, joten kyllä ne sitten äkkiä tarpeen tullen löytyy. Sairaalakassi on pakko kyllä ainakin saada laitettua vauvalle. Täällä kans on noi kiinnikekrampit öisin tuttuja. Tuntuuko ne sulla polttavana?
Chicca: Onnea uuteen kotiin!! Koitahan levätäkin siinä touhuamisen välissä! Toivottavasti huoli suuresta tulokkaasta hälvenee sitten äitipolilla. Niinkuin nenn sanoikin, käsikopelolla voipi olla isoja heittoja arviossa. Jänskä uni sulla oli ollu :)
Zatu: Sinä se aina jaksat touhuta. Tarjoilehan tännepäinkin sitä kakkua. Kuulostaa herkulliselta.
Tigru:Mukavaa, että sun vointi on niin hyvä, että vielä salilla voit käydä. Varmasti palautuu paremmin synnytyksestäkin, kun voi liikkua paljon loppuun asti.
Mirabella: Pipareita. Pitäisköhän itsekin tässä joku päivä yrittää. Oon haaveillu jo kauan pääseväni sitä taikinaa tekemään ja maistelemaan. Voimia remontin tekoon! Nuo sun turvotukset käsissä kuulostaa ikäviltä. Kaikenlaisia vaivoja sitä tuleekin!
Nyt taidan lähtä kaivelemaan laatikosta vaatteita vaaville.
Tuiskua ja kirppu 34+5
Näin se vain uusi viikko taas alkaa ja odotus lyhenee, tänään tasan 2 kuukautta laskettuun aikaan ( siis päivämäärän mukaan).
Viikonloppuna kunnostauduin ja sain maalattua leikkimökin, noh olihan mulla siinä 2,9 v tytteli apurina, arvatkaa vain oliko neiti myös maalissa, vaikka joka kerta kun kuulin et on tulossa talliin huomautin et seinään ei saa koskea jne. Eilen sain haettua peräkärryllisen halkoja mummolasta ( mies makasi krapuloissaan ) ihan uhmalla kävin lasten kanssa yksin kuorman tekemässä. No hyvää liikuntaahan se oli.
Chicca: Heh, heh... unesi oli varmaan aika järkyttävä, mutta minua alkoi naurattaan*hihittelee* Toivottavasti pääset polille ja saat tarkemman arvion vauvan painosta.
En tiedä muistaako kukaan mutta olen tässä koko syksyn valitellut kun on niin kova yskä, no kuukausi sitten kävin pari kertaa lääkärissä ja eka oli kuulema keuhkoputkentulehdus johon söin penisiliini kuurin, noh eihän siitä mitään apua ollut. no vaadin myös että pääsen verikokeisiin ja mykoplasmahan sieltä löyty ja nyt olen sit syönyt 10 päivän kuurin erymysin??500 mg antibiootteja ja eipä tuo yskä ole vieläkään ihan ohi mennyt.
No mut nyt pitää rientää syömään.
Chicca: Onnea uuteen kotiin! Ja hih aika hassu tuo sinun uni... ;) Aikas hurjan painoarvion olet saanut käsikopelolla.., mutta tosiaan ne ei aina ihan 100 varmoja kyllä ole, minullakin meni esikoisella kilon verran pieleen.
Tuiskua: Minun muistaakseni tuo kohdunsuun siirtyminen johtoviivaan tarkoittaa sitä että se on kohtisuoraan emättimeen. Kun normaalisti se on vähän kallellaan takaviistoon.(minulla ainakin on takaviistooon, toki voi varmaan olla muuallekin suuntaututunut)
Omk80: tervetuloa vatsatautisten joukkoon! minä olen siitä kärsinyt jo koko viikonlopun ja vielä vain jatkuu... :( alkaa olemaan olo jo aika väsy kun eilen nousi vielä kuumekin..
Zatu: Lähetähän tännekin sitä siun kakkua kuulosti niiiiiin herkulliselta! Johan olet unia nähnyt ;)
Mirabella: oletko kokeillut rannelastoja nuihin käsiisi yöksi, olen kuullut että ne auttaa jos kyse on siitä rannekanavan ahtautumisesta.
Itse ajattelin kokeilla kun kädet yöllä niin kovin taas vaivaavat
( . ) kasvaa, masun ympärys kuitenkin " vain" 105cm vaikka sf mitoilla mennään korkeammalla kun esikoista odottaessa rv 31 oli 29.
Supistuksia ei enäää juurikaan ole ja jos on niin nen on kyllä kunnollisia ja kestää pitkään mutta onneksi ne on todella harvassa. Kovasti rinsessa yrittää punkea ulos ylävatsasta, työntää jalkoja ja peppua samaan aikaan. Tuntuu että maha repeää, noh onhan se vähän revennytkin kun nuita raskausarpia on tullut lisää..
TupakkaG: Lopetin vähäisen poltteluni kun alettiin yrittämään esikoista ja sen jälkeen en ole poltellut kun juhliessa( siis jos juon) elikkä tooooodella harvoin, viimeisin taitaa olla omat polttarit puolitoista vuotta sitten.
äh mutta kait se pitäis mennä tekemään jotain hyödyllistä vaikka pistämään pyykit koneeseen..
äityli ja rinsessa 31+5
Heräsin puolisen tuntia sitten ja on yllättävän virkeä olo. On nimittäin ihan eka päivä yksin kotona. Tuntuu ihan hurjalta, kun ei ole ketään vahdittavana. Viime viikko meni tyttöä hoidellessa kotona flunssan takia, mutta tänään oli jo päiväkotikunnossa. Ajattelin, että nyt sit lepäilen ihan kunnolla. Kun sain miehen ja lapsen ovesta pihalle aamulla, niin söin ensin aamupalaa kaikessa rauhassa ja luin lehdet ja sit menin takas pötköttelemään. Kymmenen maissa heräsin ensin, mutta sit nukahdin uudestaan ja heräsin vähän vaille 12. Tiijättekö, mie en ees muista, koska mie oon viimeksi " saanut" nukkua näin pitkään. Tais olla ennen esikoista. Ei vissiin ihan kannata tavaksi tätä ottaa, mutta aina silloin tällöin tekee hyvää. Tään illan ohjelmaan kuuluu Marttojen järjestämä Lapsiperheen ruokakurssi. Aattelin, että jos sieltä sais jotain hyviä vinkkejä, kun tuo meidän esikko on niin mahettoman huono syömään.
Chicca: Onnea uuteen kotiin! Hurja uni siulla. Miuta kyllä alkoi naurattamaan, kun kuvailit vauvaa pikku herkuleksena juoksentelemassa panta päässä! :D
nenn: kiitti tuosta mykoplasma-vinkistä. Meidän tytöllä on ollut viime viikonlopusta lähtien inhottava yskä ja mietin just, että koska sitä kannattaa kävyä läääkärille näyttämässä. Onko se mykoplasmayskä minkä kuuloista, limaista vai räksyttävää, kuivaa? Muuten typykkä on pervehtynyt hyvin, mutta tuo yskä ei taho hellittää millään.
Zatu: oliko siulla kutinaan ataraxia viimeksi? Otitko sitä kuin usein ja miten ne sopi siulle? Mie yhen otin lauantaina nukkumaan mennessä ja eilen meni koko päivä ihan tokkurassa. Ihan kamala väsymys koko ajan ja varmaan se väsytti vielä tänäänkin. Pitää vielä kokeilla joku kerta, meneekö taas vuorokaudeksi sekaisin vai oliko vain sattumaa. Muistaakseni viimeksi oli sama juttu, yhden tabun kun otti, niin ei tullu mistään mitään vuorokauteen.
äityli ja Outi: paranemisia! Mahatauti on kyllä inhottava tauti.
Nimistä: ei oo valmiina, mutta lista on olemassa. Saa nähä löytyykö siitä sit sopivaa vauvalle.
Tupakointi: ei tupakoida kumpikaan. Ollaan kyllä molemmat tupakoitu, mie lopetin n. 12 vuotta sitten ja mies kans joskus ennen kun tavattiin.
Kantoliinasta: miulla on trikoinen liina esikoiselta melkein käyttämättä. Pitäs varmaan harjoitella nuken kans, että sit osaa käyttää oikeesti kun on tarve.
( . ) Ihan hyvä olo, ei kauheesti kolota mistään. Sormet ja jalat pökkelöinä turvotuksesta, mutta muuten kaikki suht ok. Tänään ei edes kutise niin paljon, jospa se lääke auttaa. Huomenna käyn taas maksa- ja sappiarvot mitatuttamassa sairaalalla ja maksat kerkee ainakin huomisen aikana tulla. Toivottavasti ovat pysyneet suht samana tai vaikkapa laskeneet.
Mutta nyt alkaa olla nälkä, pitää mennä puuron keittoon.
T: Monttu 34+3
tuiskua:
Maria: Huih, sinähän pelottelet ajan loppumisella. Meillä ei ole yhtään mitään keritty laittaa valmiiksi. Onneksi suuria hankintoja ei ole tehtävänä, joten kyllä ne sitten äkkiä tarpeen tullen löytyy. Sairaalakassi on pakko kyllä ainakin saada laitettua vauvalle. Täällä kans on noi kiinnikekrampit öisin tuttuja. Tuntuuko ne sulla polttavana?
[b]kivuista:[/b]Mulla ne on lähinnä semmosta tunnetta,että joku repii lihaksia irti.. ottaa kyllä oikeesti tosi kipeää :(
Hieman vaikeita ovat kuvata..
minuutin ennen sua pukkasin pinon :)
Kauheet sun turvotukset!
ja uni..
nyt maate..
päättäkööt muut kumpaan jatkaa,mää en jaksa ajatella niin paljoa ;))
öitä!