Mihin tarvitaan ystäviä?

Femisnistit suosittelevat, että naisella on ainakin yksi muu ystävä kuin oma mies.

Varmuuden vuoksi.

Ja asioiden jakamisen vuoksi.

Eikä maailman paraskaan mies ymmärrä naista niin hyvin kuin toinen nainen.

aikaa ja energiaa säilyäkseen.



Mutta, ystäviä on hyvä olla. Heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista mukavaa mitä yksin ei voi tehdä: vaihtaa ajatuksia mieltä askarruttavista asioista, kertoa huolensa ja saada lohdutusta, voi juhlia yhdessä (minun mielestäni yksi ihminen yksin ei ole mikään juhla) ja voi surra yhdessä.

Minulla on useita ystäviä ja vaikka he eroavat paljonkin toisistaan, minulla on kaikkien kanssa jotain yhteistä kuitenkin. Ihana, kun saa jutella toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Ihanaa on tehdä myös tyttöjen juttuja, käydä kahvilla, kaupoissa yms. mistä mies ei innostu.

hädän hetkellä ja iloitsevat kanssasi! Kyllä elämä olisi tosi kurjaa ilman ystäviä!!!

vähän samalla tavalla kuin musiikkia, taidetta, yms. ei _tarvita_. ilmankin pärjää ja pysyy elossa, toiset oikein mukavasti ja toiset sitten epämukavammin.

omista kokemuksistahan se riippuu. kaipaatko ystäviä vai et. kaikki ei kaipaa.

Ystävät ovat osa minun elämääni. On ollut aikoja jolloin olen priorisoinut muita asioita ystävieni edelle. Aika yksinäiseksi elämä muuttuu, vaikka olisi mies ja lapset.

Muuten olen erakko, joka en niin kauheasti välitä ihmisistä.

En kaipaa massaa ympärille todistaakseni olevani olemassa. En pelkää yksisnäisyyttä, sillä ihminen on aina yksin.

Joudun työni puolesta olemaan ihmisten kanssa niin paljon tekemisissä, että en jaksa vapaa-aikana enää jakaa aikaani muille.



Jokainen elää juuri sillä tavalla, mikä on heille parasta.

Sitä ei ehkä huomaa silloin, kun kotona on lapset, on mies ja käy päivittäin töissä. Mutta lapset lähtevät pesästä, kenties muuttavat toiselle puolen maapalloa. Jäät leskeksi. Olet eläkkeellä. Kuinka kummasti sitä kaipaa edes jotakuta ihmistä kelle puhua!



Pidin aina itseäni erakkona, ihmisenä, jolle ei ole laisinkaan ongelmallista olla yksin. Sitten tuli elämäntilanne, jossa jouduin eristyksiin, niin, että ihmiskontakteja oli kenties kolmen viikon välein. Se oli aivan kamalaa helvettiä! Pahin rangaistus koskaan on kieltää ihmiseltä pääsy toisten seuraan.

ellei osaa olla yksin, ei osaa olla kaksinkaan.

Hassua ajatella niin, että pidetään kaveripiiriä sen takia, että pelätään vanhuutta. Ihmisiä varalla siksi, että jos mies kuolee ensin ja lapset eivät käy tapaamassa.

Yksinäisyys ei tapa jos on sinut itsensä kanssa. Ei yksinäisyyttä kannata juosta karkuun sillä tavalla, että haalii ihmisiä varmuuden vuoksi ympärilleen. Muistakaa, että itseänne ette todella pääse karkuun. Viimeiselle matkallekin lähdette yksin.

Ihmisellä on hyvä olla suurempi tukiverkko kuin vain mies. Entä jos mies kuolee, tulee pahoja ongelmia jne..



Mielestäni yhtä ihmistä vaan ei saa kuormittaa omilla asioilla, on hyvä et on erityyppisiä ihmisiä kavereina joiden kaikkien kanssa voi puhua vähän eri asioista ja olla erilailla, on monipuolisempaa.

Jos mies kuolee, elän loppuelämäni yksin

Pidätkö ne sisälläsi? Jos näin on, taidat olla kävelevä aikapommi

sairasvuoteen ääreen jne. Ihminen kun on syntyjään sosiaalinen eläin ja tässä maailmassahan ei tiettävästi yksikään ihminen selviä hengissä ilman toisia ihmisiä...

ap

Aina ne kuitenkin vain loukkaa. Mä oonkin aina ' tiputtanut' ne ihmiset pois mun elämästä jotka loukkaa ja etsinyt uudet kaverit. :)

esim. kylässäkäynti mukavien ihmisten luona piristää kummasti, ja ilman ystäviähän kukaan ei kutsu minnekään koskaan, eikä teillä kai sitten käy ketään koskaan. Kyllähän siinä nyt ajatusmaailmakin avartuu, jos asioista keskustelee hiukan useamman ihmisen kuin yhden aikuisen kanssa.