Kun joku läheiseksi ajattelemasi ihminen ei koskaan soita
Mistä se kertoo?
Vai eikö se kerro mistään?
Onko sinulla ollut ihmisiä jotka olet kokenut rakkaiksi ja tärkeiksi, mutta olet hyvin harvoin oma-aloitteisesti ollut yhteydessä heihin, jos koskaan? Mikä tähän on ollut syynä?
Kommentit (8)
Se kertoo siitä, että tietävät etten pidä puhelimessa lätisemisestä, eivätkä itsekään siitä taida niin nauttia.
Paras ystäväni, jonka olen tuntenut ihan pikkulapsesta saakka, soittaa mulle ehkä kerran vuodessa (jos on tosi akuuttia asiaa) ja minä hänelle yhtä usein.
Muuten laitellaan viestejä ehkä pari x kuukaudessa, ja nähdään noin 3-4 x vuodessa.
Puhelimessa puhuminen on rasittavaa.
Se kertoo siitä, että läheiseksi ajattelemani ihminen ei ole koskaan saanut minulta kuulla, että hän on läheiseksi ajattelemani ihminen. Ei muut ole selvännäkijöitä!
Ei se automaattisesti kerro mitään. Mutta onhan se turhauttavaa joidenkin kohdalla kun kuvittelee ja uskottelee istelleen, että on toisen kanssa kaveri ellei peräti ystävä ja huomata, että on itse aina se, joka saa tai joutuu olemaan yhteydessä. - Toisaalta jos minä sinkkuna odottaisin ja vaatisin, että muut soittaisivat/ olisivat minuun yhteydessä yhtä aktiivisesti kuin minä heihin, niin aika hiljiaista olisi.
Ehkä enemmän kuin se, etteivät kaikki syystä tai toisesta halua olla minuun yhteydessä mutta ilahtuvat tai aiankin esittävät ja antavat ymmärtää, että ovat ilahtuneita ja hyvillään kun minä jaksan tai viitsin olla yhteydessä heihin niin ärsyttää ne "kaverit" jotka ovat yhetydessä vain ja ainoastaan silloin kun haluavat ja odottavat saavansa itselleen jotain minulta. Ja jos yystä tai toisesta kieltäydyn, niin vetävät herneen nenäänsä.
Tai alkavat tivaamaan, että mitä minulla muka on kun tosita se on heillä kun on kumppani ja / tai perhe toisin kuin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Se kertoo siitä, että tietävät etten pidä puhelimessa lätisemisestä, eivätkä itsekään siitä taida niin nauttia.
Paras ystäväni, jonka olen tuntenut ihan pikkulapsesta saakka, soittaa mulle ehkä kerran vuodessa (jos on tosi akuuttia asiaa) ja minä hänelle yhtä usein.
Muuten laitellaan viestejä ehkä pari x kuukaudessa, ja nähdään noin 3-4 x vuodessa.
Puhelimessa puhuminen on rasittavaa.
Onhan näitä muitakin sovelluksia kuten Skype jolla saa puhua ilmatteeksi niin paljon kuin sielu sietää. 😁
Siinä tietokoneen äärellä voi syödä ja juoda kahvia samalla kun vaihtaa kuulumisia. Kotona ollessa ja kun on sopivaa aikaa ilman häiriötekijöitä niin ystävän kanssa jutellaan niitä sun näitä parikin tuntia kerrallaan ainakin kerran viikossa samalla surffaillen netissä ottaen kantaa viikon uutisiin ja julkkis juoruihin. Se korvaa entisajan kyläilyt.
Sitten kun tavataan niin teemme treffit kauppakeskukseen ja käymme yhdessä shoppailemassa ja sen jälkeen syömässä.

Ala peukuttajalle, niin mikä syynä ettet tykkää tämmöisestä systeemistä. Kamera kuvan voi sulkea niin että kuuluu vain äänet. Laitan kameran päälle vain kun näyttelen jotain ostamaani tuotetta. 😆
Kyllä me käydään kylässäkin toisillamme pari kolme kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kertoo siitä, että tietävät etten pidä puhelimessa lätisemisestä, eivätkä itsekään siitä taida niin nauttia.
Paras ystäväni, jonka olen tuntenut ihan pikkulapsesta saakka, soittaa mulle ehkä kerran vuodessa (jos on tosi akuuttia asiaa) ja minä hänelle yhtä usein.
Muuten laitellaan viestejä ehkä pari x kuukaudessa, ja nähdään noin 3-4 x vuodessa.
Puhelimessa puhuminen on rasittavaa.
Onhan näitä muitakin sovelluksia kuten Skype jolla saa puhua ilmatteeksi niin paljon kuin sielu sietää. 😁
Siinä tietokoneen äärellä voi syödä ja juoda kahvia samalla kun vaihtaa kuulumisia. Kotona ollessa ja kun on sopivaa aikaa ilman häiriötekijöitä niin ystävän kanssa jutellaan niitä sun näitä parikin tuntia kerrallaan ainakin kerran viikossa samalla surffaillen netissä ottaen kantaa viikon uutisiin ja julkkis juoruihin. Se korvaa entisajan kyläilyt.
Sitten kun tavataan niin teemme treffit kauppakeskukseen ja käymme yhdessä shoppailemassa ja sen jälkeen syömässä.
Ei se puhelun ilmaisuus/hinta ole se oleellinen tekijä miksi en tykkää ouhua puhelimessa, vaan se että olet jumissa sen puhelimen kanssa ja kaikki omat tekemiset ja ajatukset täytyy jättää kesken, jotta voi keskittyä kuuntelemaan mitä sillä toisella on asiaa. Ja varsinkin jos se asia vaan kestää ja kestää ja kestää...
Puhelin soi yleensä aina juuri kesken ruoanlaiton, pyykinviikkauksen, imuroinnin, miehen kanssa elokuvan katselemisen, juuri kun olen menossa saunaan, järjestelemässä jotain, lukemassa mielenkiintoista uutista...
Mielummin kuulen ne kuulumiset sitten kun nähdään ja olen järkännyt sen ajan sille kaverille.
Emmä uskalla liian usein häiriköidä viesteillä 😅 Soittamista ei tohdi edes ajatella 🤭