Noituus, henkisyys, rituaalit jne
Minua kiinnostaisi hirmuisesti tutustua erilaisiin rituaaleihin ja noituuteen ja hengellisyyteen. Riimukivet, manifestointi, kynttilät, luonto ja yrtit, arjen taikuus. Haluaisin kuulla muiden kokemuksista henkisestä matkasta ja näihin asioihin tutustumisesta. Mistä olet löytänyt tietoa ja miten lähteä liikkeelle tähän teemaan tutustumisessa? Myös kehon viisaus ja hyvinvoinnin parantaminen luonnon keinoin kiinnostaa.
Kommentit (360)
Ai minäkö eli "aktiivinen noita"? En ole perehtynyt niin syvällisesti kaaosmagiaan, että sitä tulisi käytettyä. Olen enemmänkin perinteinen noita, suvultani oppinut ja taipuvainen "perimältäni" näkemään ja kokemaan asioita. Myös loitsimaan, kun / jos tarve vaatii. Yleensä tosin arkijärjellä pärjää.
Jonkin verran olen lukenut kaaosmagiasta, mutta se tuntuu vieraalta, valitettavasti. Nykyisistä suuntauksista termi "hedge witch" on huomattavasti osuvampi. "Poison path" kiinnostaisi, mutta siihen ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia syventyä elämäntilanteen vuoksi.
Aloitin aikoinani shamanismin kautta, minkä olen kokenut hyväksi voimavaraksi. Suosittelen.
Onko rumpu pakollinen shamaanille vai pääseekö eri tasoille muuten? Miten noituudesta?
Tutki ja tutustu erilaisiin maailmankuviin, selityksiin, uskontoihin, arvo- ja oppijärjestelmiin ja mytologioihin kaikessa rauhassa. Kriittisesti, mutta avoimin mielin. Valitse niitä, mitkä vetävät sinua sillä hetkellä puoleensa jostain syystä. Poimi niistä itsellesi sellaiset asiat, jotka tuntuvat loogisilta, järkeviltä, rauhoittavilta, oikeilta. Hylkää sellaiset, joita et hyväksy tai jotka tuntuvat vääriltä. Kuuntele siis itseäsi. Tällä tavalla lähde muodostamaan omaa käsitystäsi, mutta ymmärrä, että käsityksesi on keskeneräinen ja muuttuva. Muista, että kukaan toinen ei ole sen viisaampi guru kuin sinä itsekään. Kukaan meistä ei tiedä paremmin. Kaikki on lopulta pelkkää arvailua.
Nöyryys kannattaa säilyttää ja sitä kannattaa arvostaa myös muissa: älä usko ketään, joka luulee tietävänsä kovinkin varmasti asiat. Yleensä mitä äänekkäämpi ja varmempi totuudentorvi on kyseessä sitä vähemmän tietoa ja ymmärrystä hänellä on. Mustavalkoisuus kertoo kypsymättömästä ajattelusta. Asiat on tämmöiselle henkilölle hyviä tai pahoja. Sitten on niitä, jotka somessa kailottavat omaa totuuttaan, joka on kuitenkin omaksuttu suoraan joltain toiselta hörh.öltä tai ryhmältä (yleensä äänekkäimmät ääripäät joka aiheesta ovat näitä). Esimerkkejä on nykyään valtavasti. Säilytä siis järki päässäsi. Hengellisyys ei tarkoita järjen ja logiikan hylkäämistä.
Hakeudu luontoon. Etsi voimapaikka tai useampi. Voit kävellä metsässä tai istua jossain voimallisessa paikassa tarkkailemassa luontoa ja mietiskelemässä. Älä pidä kiirettä. Tunnista mieleesi nousevat ajatukset ja tuntemukset. Tarkkaile lintuja ja eläimiä. Voit myös tarkkailla muita ihmisiä kauempaa.
Tutustu juuriisi esim. kyselemällä kaikkea sukusi vanhimmilta, tutkimalla sukusi vaiheita ja asuinpaikkojen historiaa. Voit myös mielessäsi puhua edesmenneille sukulaisillesi.
Jos innostut jostain tietystä oppijärjestelmästä tai rekvisiitasta, kuten jonkinlaisesta ennustamisesta tai vaikka kivistä tai rummuista, niin tutustu siihen ja kokeile. Mutta muista, että nekin jutut on keksinyt joku ihminen, joka ei välttämättä ole sinua viisaampi. Voit muokata niitä omalla tavallasi. Luo omat rituaalisi. Niiden ei tarvitse olla mitään "hömppärituaaleja", vaan esim. tietyissä tilanteissa toistuvia arkisia tai vähemmän arkisia toimia, jotka saavat sinut oikeaan mielentilaan. Ihan yksinkertaisimmillaan hampaiden pesu ennen nukkumaanmenoa on jo tämmöinen rituaali, joka toistojen jälkeen ohjaa mieltäsi ja kehoasi rauhoittumaan.
Mistä tiedät, miten vaikka jokin kivi vaikuttaa sinuun, kun yksi lähde sanoo yhtä ja toinen toista? Ota muiden työstä suuntaviivat ja kokeile, tai kokeile intuitiivisesti omin päin. Luultavasti kyse on enemmän siitä, minkä merkityksen ja voiman itse annat sille kivelle. Siinä voi auttaa se, jos uskot tietynlaisella kivellä olevan yleisesti tiettyjä vaikutuksia. En kuitenkaan sulje pois sitä, että kivissä itsessäänkin voi olla tiettyjä värähtelyjä. Säilytä tasapaino ja terve järki. Älä hurahda henkisyyteen, vaan ota se vain osaksi elämääsi.
(Jatkuu...)
(loput)
Muista myös elää tätä elämää. Älä paheksu itseäsi siitä, että olet inhimillinen ihminen. Jos jokin pikkuasia ärsyttää sinua tai toinen ihminen saa sinut raivon partaalle, se on ihan okei. Saat tuntea niin. Hyväksy se. Voit ja kannattaakin kyllä miettiä, miksi näin käy. Joskus ärsytyksen todellinen syy onkin ihan toisaalla. Usein toisessa ihmisessä ärsyttää se, mitä et jollain tavalla hyväksy itsessäsi. Saat edelleen olla inhimillinen ihminen! Älä yritä kieltää sitä itseltäsi. Saat myös edelleen syödä roskaruokaa, juoda alkoholia yms. Tosin haluat varmaan enimmäkseen kunnioittaa kehoasi, mutta satunnainen roskaruoka on ihan okei. Pubissa istuminen oluen äärellä ei mitenkään vähennä henkisyyttäsi, vaan se antaa sinulle kokemusta ihmisyydestä. Nämä vain esimerkkeinä, että henkinen polku ei tarkoita mitään luostarielämää, ellet itse valitse niin. Tietysti sitäkin voi halutessaan kokeilla.
Jossain kohtaa tulee luultavasti tarve käydä läpi omaa pimeää puolta (ns. varjotyöskentely). Mutta älä mieti, mitä sinun kuuluu tehdä ja oppia ja missä järjestyksessä. Jokaisella on oma polku. Luota siihen, että oikeat asiat tulevat eteesi, kun niiden aika on. Tai ne vetävät sinut luoksesi. Voit oppia jonkin hyvän asian myös joltain ihan höppänältä ja sekin, jota oikeasti kunnioitat ja seuraat jossain vaiheessa polkuasi, voi olla todella väärässä jossain asiassa. Jos siis haluat itsellesi "opettajia", muista, että jossain kohti on yleensä aika lähteä eri teille. Kiitä siitä, mitä olet saanut, mutta tiedosta se, että se opettaja on myös oppilas ja asetelma voi vaihdella. Älä palvo mitään guruja! Tämä on niin surkeaa nähtävää, kun ihmiset lähtevät tähän, että he uskovat mitä tahansa kakkaa siltä arvostamaltaan opettajalta. Se opettajakin voi haksahtaa väärille urille, vaikka olisi joissakin aiheissa aivan huippu. Älä nosta ketään jalustalle.
Tässä nyt jotain vuosikymmenien myötä syntyneitä ajatuksia. Mukavaa matkaa!
Wow! Kiitos neuvoista ja oivalluksista. Paljon pohdittavaa.
Jos halajat lukea pikaisen yleiskatsauksen (enkuksi) siihen, mitä kaikkea menttaalisilla tekniikoilla on mahdollista aikaansaada, suosittelen tutustumaan MaharSi Patañjalin yoga-suutrain (jooga-aforismien) 3. osaan nimeltä vibhuuti-paada:
https://yogasutrastudy.info/yoga-sutra-translations/ysp-sutras3-01-3-20/
😵
Tosin noiden snaijjaaminen vaatii useimmiten vähintään kommentteihin tutustumista...
Vierailija kirjoitti:
Jos halajat lukea pikaisen yleiskatsauksen (enkuksi) siihen, mitä kaikkea menttaalisilla tekniikoilla on mahdollista aikaansaada, suosittelen tutustumaan MaharSi Patañjalin yoga-suutrain (jooga-aforismien) 3. osaan nimeltä vibhuuti-paada:
https://yogasutrastudy.info/yoga-sutra-translations/ysp-sutras3-01-3-20/
😵
Tosin noiden snaijjaaminen vaatii useimmiten vähintään kommentteihin tutustumista...
Esimerkki tekniikasta tulevaisuuden ja (kaukaisenkin) menneisyyden tietämiseksi
pariṇāmatraya-saṁyamāt-atītānāgata jñānam 16
[HA]: Knowledge Of The Past And The Furute Can Be Derived Through Samyama On The Three Parinamas (Changes)
[IT]: By performing Samyama on the three kinds of transformation (Nirodha, Samadhi and Ekagrata) knowledge of the past and future.
[VH]: Due to the sanyama (perfect regulation of citta by dharma, dyana, samahdi) on the three transformations (dharma-characteristi, laksana-potential change, avastha-condition) there arises knowledge of the past and future.
[BM]: Knowledge of the past and future comes form perfect discipline of the three transformations of thought.
[SS]: By practicing samyama on the three stages of evolution comes knowledge of past and future.
[SP]: By making samyama on the three kinds of changes, one obtains knowledge of past and the future.
[SV]: By making Samyama on the three sorts of changes comes the knowledge of past and future.
Olen sitä mieltä, että henkiseen kasvuun ei tarvita rituaaleja, vaan pitkä ja kivinen tie oppimisen ja kasvun merkeissä.
Loitsut ja erilaiset menot ja riitit kuulunevat alempaan tasoon ja oman egon buustaamiseen vähän niinkuin somevaikuttajien hommelit.
Noituus, jos ei puhuta shamanismista eli parantamisesta, on vähän riskialtis asia - kestääkö pää? Vaikkei ulkomaailmasta tai henkimaailmasta tulisikaan uhkatekijöitä, mitäs jos oma mieli kehittää niitä ja pää menee sekaisin. Vaarallista leikkiä.
Shamanismi on vuosituhansia vanha asia, aina on ollut parantajia, loveen lankeajia, tilanteen katsojia ympäri maailman. Sitä perinnettä kannattaisin. Vaatii paljon opiskelua ja luontaiset taipumuksetkin.
Huijareita ja huru-ukkoja on näillä saroilla paljon tarjolla ja rahaa keräämässä. Heikomman luonteen omaavana kannattaa vakavasti harkita lähteekö mihinkin mukaan, leikkiä voi muillakin asioilla.
Eikös shamanismissa ole henkimaailma ja erilaisia henkiä? Noituudessa henget ei kaiketi ole välttämättömiä... kuitenkin aika monessa youtube-videoissa, joissa puhutaan noituudesta, puhutaan henkien kanssa työskentelystä.
Millaisia rituaaleja teette? Onko ollut hyötyä?
Mihin ovat kaikki noidat kadonneet? :(
Kaaosmagia vaikuttaa mielenkiintoiselta. Perinteinen noituus taas liian rajoittavalta...
Vierailija kirjoitti:
Mihin ovat kaikki noidat kadonneet? :(
Ikuinen kadotushan se on edessä, ellei tule uskoon ja tee parannusta. Polttoroviolle vain kaikki loitsukirjat, amuletit ja muu okkultistinen rekvisiitta.
Aika hurjia juttuja on tapahtunut noitavainojen aikana, paljon syyttömiä tapettu kristinuskon nimissä.
Eli huuhaajuttuihin auttaa satukirja...
SILLÄLAILLA! :)