Elämän pienet vääryydet.

Tähän ketju niille arkisille epäoikeudenmukaisuuksille, jotka ovat liian vanhoja pikkujuttuja enää selvitettäväksi, mutta jotka kuitenkin vielä joskus muistuvat mieleen synkistämään päivän.

Meillä oli kotona tapana, että minua aina rankaistiin kaikesta, ja varmuuden vuoksi silloinkin kun mitään pahaa ei ollut tapahtunut. En tiedä, miksi. Jotenkin kaikki vain yhteistuumin näkivät, että minä olen synnynnäisesti paha, ja sen vuoksi kaikki on aina minun syyni. Eli kun vaikka joku leikkasi verhoihin reiän, niin vika oli minun ja minä sain rangaistuksen, vaikka olisin kieltänyt sitä toista leikkelemästä verhoja. Ja toisaalta taas toiset lapset saivat lyödä minua ja rikkoa tavaroitani, eivätkä aikuiset auttaneet, vaan syyttivät minua vain kantelemisesta ja turhasta marisemisesta.

Koulussa sitten yhtä opettajaa ilmeisesti ärsytti minun välinpitämättömyyteni kurinpitoa kohtaan (olinhan kotona oppinut, että rangaistuksilta ei voi välttyä mitenkään, eikä omalla toiminnallaan voi vaikuttaa mihinkään). Opettaja piti tiukan puhuttelun siitä, miten "sinua kuules koskevat ihan samat säännöt kuin kaikkia muitakin". Vastasin iloisesti, että "eihän koske". Ja sehän oli totta, minua rankaistiin aina kovemmin kuin toisia, ja minua ei suojeltu samoin kuin toisia, eli minuun pätivät paljon kovemmat säännöt kuin kaikkiin toisiin. Mutta opettajapas ei tästä vastauksesta tykännyt, vaan antoi minulle kunnon sanallisen höykytyksen. Eli rankaisi minua siitä, miten minulle oli opetettu, että olen muita vähäarvoisempi ihminen.

Toinen kerta oli lukiossa, kun sain viimein terveydentilaani selittävän diagnoosin (ADHD). Olin hävennyt itseäni ja huonouttani pitkään, ja yrittänyt peitellä sitä kaikin keinoin. Tajusin kuitenkin, että asiat eivät voi jatkua näin, vaan minulla on ongelmia, joihin tarvitsen apua. Olin keskustelemassa rehtorin kanssa, ja silloin uskalsin ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa sen jollekulle ääneen: "minä olen tällainen, enkä voi muuttaa sitä vaikka kuinka yritän, mutta haluan oppia olemaan parempi ja tarvitsen siihen tukea". Rehtori vastasi: "sinä et voi AINA selitellä omaa huonouttasi jollain tekosyydiagnooseilla".