Ärsyttävän asian muuttaminen omassa mielessä vähemmän ärsyttäväksi?
Miten olette onnistuneet tällaisessa? On asia, joka ärsyttää todella paljon ja vaivaa päivittäin, mutta sille ei voi tehdä mitään vaan oppia elämään sen kanssa. Miten olette onnistuneet kääntämään jonkun mieltä vaivaavan asian kärpäsen kakan kokoiseksi asiaksi, jolla ei ole sun elämään mitään vaikutusta?
Kommentit (8)
Ärsytti joskus aivan älyttömästi rajaton ja luonnonlapsimainen (moukka) työkaveri, jonka kanssa piti jakaa työhuone. Koska hän oli kuitenkin enimmäkseen hyväntahtoinen ja aika tavallinen ihminen, aloin miettiä että miksi hän ärsyttää minua niin kovasti.
Tästä alkoikin aika syvä itsetutkiskelu, joka oli minulle itselleni erittäin terveellinen prosessi.
Enää tämä henkilö ei ärsytä lainkaan, mutta eipä kyllä olla tekemisissäkään.
Käyn psykologilla puhumassa asiasta, toki tähän ongelmaan liittyy muutakin kuin ärsyttävyys. Kyse minun kohdalla on läheisen kilahtamisesta salaliittoteorioihin. Puhuminen niin terapeutille kuin joillekin kavereille auttaa vaikka aluksi tuntui etten edes kehtaa kertoa kenellekään.
Liikenteessä edessä tasan nopeusrajoituksen mukaan ajava ärsytti ennen, mutta nykyään jätän pitemmän välin, enkä etsi koko ajan ohituspaikkaa. Säästää hermoja todella paljon. Samoin iso rekka tms. edessä hermostutti, mutta nykyään ajattelen, että olen turvassa sen takana, ja eteeni tulevat voivat ohitella tarpeen mukaan, myös sitä isoa, jonka takaa ei näe eteensä.
Itse piirrän ärsyttävistä henkilöistä pilakuvia. Tuolla tavoin saan tehtyä heistä naurunalaisia ja vähemmän ärsyttäviä. En tietenkään siis näytä kuvia ko. henkilöille ja nauran heitä vain mielessäni.
Yleistä ärtyvyysherkkyyttäni olen saanut laskettua päivittäisellä joogahetkellä. En etukäteen odottanut niin käyvän, mutta säännölliset rentoutusharjoitukset ovat auttaneet paljon ohittamaan turhimpia harmistuksia tai ainakin pienentämään niitä, ilmeisesti stressihormonitasot on laskeneet tms.
Hetkessä yleensä auttaa kun miettii tarkkaan mikä sen ärsytyksen juurisyy on, mitä ärsyttävä asia oikeastaan elämässä muuttaa ja kauanko sitä kestää. Jos sama asia tulee toistuvasti vastaan niin onko mitään keinoa ohittaa tilannetta. Ja asiat jotka tietää etukäteen ärsyttäviksi mutta pitäisi hoitaa hyvin, yrittää tehdä mahdollisimman vakaalla hetkellä, ei siis esim. nälkäisenä, väsyneenä ja stressaantuneena.
Irrottautumalla kokonaan siitä ja lähtemällä pois, vaikka maalle. Olisi helpompaa vastata jos tietää mikä asia on. Jos ei pääse eroon vanhasta villapaidasta, sitten se vain on ja tököttää päällä. Jaaha, taas nukkaa.
up