Tiedättekö puolisonne menneisyydestä aivan kaiken? Entiset suhteet ja niin poispäin
Mieheni sanoo, että ei niitä jaksa muistella ja nyt minua on alkanut mietityttää, että miksi ei halua puhua menneisyydestään. Olen hänelle kertonut itsestäni kaiken, mutta kun kyselen vaikka lukioaikaisesta tyttöystävästä niin hän vain sanoo, että ei halua muistella sellaisia, vaikka siitäkin on jo kohta 20 vuotta aikaa! Miksi ei kerro? Mitä muuta ei ole kertonut?
Kommentit (35)
En ole koskaan kysynyt miesystävieni entisistä naisista. Ei ihan oikeasti kiinnosta. Joskus toki on törmätty johonkin entiseen ja mies on maininnut, että heillä on ollut suhde tms. Mennyt on mennyttä, enkä voisi mitenkään olla mustasukkainen tai vihainen jostain, mikä on tapahtunut ennen tutustumistamme.
Minua kiinnostaa se ihminen joka on minun kanssa tässä ja nyt. Ei se ketä hän on ollut.
Mies ei ole halunnut kysyä eikä kertoa.
Hyvä päätös.
Kovasti keskusteltiin ja luulin tietäväni paljonkin. Alkusuhteessa käytiin paljon läpi vanhoja haavoja jne. Noh nyt muutamia vuosia myöhemmin ja kahta lasta myöhemmin tuli uudelleen eräs ex keskustelun aiheeksi ja nyt puoliso kertoikin aika erilaisen tarinan suhteesta. Oli todellakin puhellut edukseen kun lämmiteltiin meidän juttua ja olin aika järkyttynyt miten erilainen tarina tuli nyt myöhemmin. Toki kaikki koittaa ihastuessaan olla mahdollisimman paljon toisen mieleen mutta mulle silloin vaikutti ihan todella vilpittömältä ja rehellisellä kaikki jutut. Nyt oon ihan että mitä. Vaikuttaa että tyyppi on itse uskonut kaiken sopertamansa ja totuus muuttuu sitä mukaan mikä ois edullisinta sen hetkisessä elämässä. Ja hän ei siis muista kuinka erilaisen tarinan kertoi aikaisemmin. Joku aika vahva psykologinen homma meneillään. Veikkaan että tätä tapahtuu paljonkin niin ei sillä varmaan ole kovin paljon väliä mitä ihmiset entisistä suhteestaan sopertavat kun katsovat asiat vain omalta kantiltaan sopiviksi. Eli en heittäny tätä puoliso menemään vaan oon vaan nyt tietoisempi että ei ole kovin objektiivinen omasta toiminnastaan eikä välitä olla. On tommonen tunteiden mukana menevä enemmän. Mikä on hyvä ja huono asia. Sanoisin että kannattaa enemmän kiinnittää huomiota sen hetkiseen elämään, ystäviin, perhesuhteisiin ja elämänhallintaan kun kumppania valitsee. Entisissä suhteissa on paljon kiinni myös siitä käytös millainen toinen ihminen on.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa se ihminen joka on minun kanssa tässä ja nyt. Ei se ketä hän on ollut.
Jokainen kantaa mennyttä tähän hetkeen.
Monet ongelmat kysymällä.
N34
En tiedä tiedänkö. Sen tiedän mitä on kertonut tai muuten kuullut, mutta en voi tietää sitä mistä ei ole kertonut. Ei kukaan muukaan voi tietää tietääkö toisesta kaiken.
En tiedä ja ei menneisyydellä ole väliä nykyhetken kanssa. Nuorena ihmiset ovat erilaisia kuin 30v iässä. Mun mielestä on aika iso redflag jos joku oikein kaivelemalla haluaa kaivella toisen entisiä säätöjä, panokumppaneita jne. Ei mun mielestä ole tarpeen tietää kaikkea. Myöskään jos mieheni kävisi vieraissa, en jaksaisi ruveta asiaa kaivelemaan ja antaisin asian olla. Ihmiset jää jos on jäädäkseen ja lähtee jos on lähteäkseen. Ei kaikesta kannata tehdä niin kovin henkilökohtaista kriisiä.
Kyllä olet hieman turhan utelias, jos tuollaisia kyselet.
Elätte elämäänne nyt, anna menneiden olla. Tapahtumat ovat voineet muokata kumppaniasi, mutta olet nyt häneen kanssaan tässä päivässä.
Kyllä melko kattavasti tiedän. Ennen varsinaista parisuhdetta oltiin lähes vuosi fwb tyyppisessä suhteessa (molemmilla myös muita kumppaneita) jolloin juteltiin aika kattavasti milloin mistäkin, mitä välttämättä parisuhteessa ei jaettaisi.
En ole kertonut abortista tai kolme kimpasta, lesboilusta
Miksi olisin? Mennyttä. Mitään hyötyä siitä ei olisi. Enkä koskaan niitä edes muista.
Tiesin ainakin hyvin paljon, nyt ollaan tosin eroamassa. Myös tulevissa suhteissa haluan ihmisen, jonka kanssa voi keskustella avoimesti kaikesta. Myös menneisyydestä. Se kuitenkin muokkaa ihmisestä sellaisen kuin on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä melko kattavasti tiedän. Ennen varsinaista parisuhdetta oltiin lähes vuosi fwb tyyppisessä suhteessa (molemmilla myös muita kumppaneita) jolloin juteltiin aika kattavasti milloin mistäkin, mitä välttämättä parisuhteessa ei jaettaisi.
Tätä ajatusta minä en tajua, että panolle puhutaan enemmän kuin elämänkumppanille. Miksi?
Tämä kiinnostaa bakteerikammoisena.
Voiko tulevalta kumppanilta kysyä sukupuolitauti todistetta?
Mieheltä tai naiselta, tällä ei väliä.
En tiedä enkä kysele. Aika ennen minua ei liity minuun, miksi ihmeessä pitäisi tietää? Ihan sama toisin päin, puoliso ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut siitä, mitä tein 18v iässä tai edes siitä, kuka on rakantanut kesämökkini. Kaikki tällaiset pitäisi varmaan käydä läpi, että liitto olisi aito ja hyvä.