Osaatteko englantia?
Minä luulin, etten osaa ja niin minulle on sanottukin (koska en ole jännityksen takia uskaltanut sitä puhua). Aloin kuitenkin kirjoitella erään ihmisen kanssa englanniksi ja sehän onkin aika helppoa. Välillä pitää tarkistaa jotain sanoja tai ilmauksia, mutta muuten helppoa.
Kommentit (8)
Sen verran, että pärjään tarvittaessa.
Ei sen kielitaidon tarvitse kovin kummoinen olla, kun sitä voi jo käyttää, varsinkin jos vain jutustelusta on kyse. Kukin osaa minkä osaa, ja aina voi hieman opetella lisää.
Osaan lukea ja ymmärtää sujuvasti. Kirjoittaminenkin onnistuu ihan ok, mutta siinä pitää miettiä enemmän koska en ole oikein harjoitellut sitä. Puhuminen tökkii koska en ole harjoitellut sitä lähes lainkaan.
Maailman puhutuin kieli on bad english.
Olen englannin opettaja eli joo osaan kyllä. Aika moni suomalaisen peruskoulun käynyt luulee ettei osaa englantia, mutta kyllä jotakin kirjallista taitoa on kuitenkin matkan varrella tarttunut. Sitten kun alkaa käyttää enemmän kieltä niin usein huomaa, että osaakin yllättävän paljon.
Englanti on pääasiallinen työkieleni.
Tere.Ma ei räägi Inglise keelt.Eesti ja Soome keelt ma räägin.
Kohtuullisesti asuttuani aikoinaan Lontoossa ja naituani ulkomaalaisen vaimon.