Puolison suhde vanhempiin ja parisuhde

Nykyinen avomieheni ja lapseni isä ei muutama vuosi sitten halunnut millään esitellä minua vanhemmilleen. Pahoitin siitä mieleni ja meinasi ero tulla, kunnes mies sitten vähän vastentahtoisesti ns. suostui siihen, että tapaan hänen vanhempansa. Minulle on edelleen jäänyt siitäkin vähän paha mieli, että asiaan piti painostaa. Hän sanoi, etteivät hänen vanhempansa tule olemaan osallisia meidän elämässä. Käytti myös sanoja "ei kuulu pakettiin".

Ja minä taas sanoin, että minun mielestäni on normaalia tutustua toisen vanhempiin edes vähän niin, että voi ainakin sanoa, että ollaan tavattu.. eikä minua haittaa, vaikka heillä olisi elämänhallintaongelmia tms. Että ei tarvitse hävetä vanhempiaan. Ajattelin, että syynä on, että hän häpeää joko minua tai vanhempiaan. Hän sanoi syyksi, että ei häpeä minua vaan sitä, että toinen vanhempi makaa vain sohvalla ja se on kiusallista. Toinen on hyvinkin aktiivinen

Noh.. minä sitten tutustuin hänen vanhempiinsa muutama vuosi sitten ja nyt meillä on yhteinen lapsi. Lapsi on usein isovanhemmilla hoidossa. Eli hänen vanhempansa ovat hyvinkin paljon osallisia meidän elämässä ja miehellä on läheinen suhde äitiinsä. Vähän ristiriitaiset tai oikeastaan ikävät tunteet minulla on silti asiasta edelleen. Vähän kalvaa mieltä edelleen se ajatus, että vika oli sitten ilmeisesti kuitenkin minussa. Jostain syystä hän ei olisi halunnut esitellä minua voimakastahtoiselle ja mielipiteensä kertovalle äidilleen... joka kyllä aika usein arvostelee muita ihmisiä, kun olemme kylässä.

Minulle jäi varmaan ikuisesti sellainen olo, että en täysin kelvannut, vaikka myöhemmin muutimme yhteen ja saimme lapsenkin. Jyrkästi sanoi, että vanhemmat ei muka tule olemaan kuvioissa mukana... Niimpä.

Tämä jonkinverran vaikuttaa myös siihen, miten ajattelen "anopista" ja millaisen suhteen voin häneen luoda. Olen muutenkin aika varautunut ihminen. Vähän on etäiseksi meidän suhde jäänyt. Se ei kyllä erityisemmin harmita. Se kyllä vähän harmittaa, että tälläinen ikävä muisto on miehestäni. Muistoa ei ole yhteen muuttaminen ja lapsen saaminen tai mikään muukaan korjannut pois.. vaikka muuten yhteiselämä hyvin sujuukin. Minua tuo asia kosketti vaan niin paljon, enkä ole sitä kokemusta ole saanut käännettyä muuksi kuin miten sen silloin koin.

Minkälaisia kokemuksia muilla?