Ajattelin ottaa kasvomaskin uudestan käyttöön
FFP2 maskin.
Minulla ei ole ollut koronaa.
Onko muilla saman suuntaisia ajatuksia?
Kommentit (7)
Oikea ratkaisu Ap:llä.
Itse olen päätynyt samaan ratkaisuun, tosin sillä erotuksella, että olen käyttänyt maskia julkisissa kohteissa koko koronajan eli noin kolme vuotta.
Näin toimii viisas ja vastuuntuntoinen ihminen, suojelee itseään ja muita.
Ei. Mä en koske niihin enää. Se oli yhtä kidutusta kun ei saanut henkeä, silmälasit oli huurussa ja hikikin pukkasi pintaan.
Suojaa flunssalta ja muiltakin pöpöiltä, joten tottakai se kannattaa.
Menin silloin alkuaikoina maski päässä ylämäen, ei tullut happea tarpeeksi sen läpi ja yläpäässä meinasi sumeta eli pyörtyä liikennevaloja odotellessa. Vaikka ilman maskia niin ei käy.
Käytän aina, jos joutuu käymään rahvaan Prismassa tai Lidlissä. Kalliimmassa ja väljemmässä Cittarissa uskaltaa asioida ilman maskia
Aika monihan noita taas käyttääkin ruuhkaisissa liikennevälineissä.
Itse en ole ajatellut enää aloittaa, ellei tilanne mullistu jotenkin aivan katastrofaalisesti.
Hörmälääne ei kuanokoppaa nokkahansa laitha. Tämmösiä ajatuksia mullon ainakin, notta, notta.