Ruotsin tiedustelun Venäjä-varoituksista ei piitattu 20 vuoteen. Maanpuolustus haluttiin Jan Leijonhielmin mukaan ajaa alas muiden menojen rahoittamiseksi.
Kommentit (7)
Eipä Suomikaan uskonut Viron varoituksia. Halonenkin haukkui, että virolaiset kärsivät postraumaattisesta stressistä miehityksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:

Tavja on Stasi-listalla, kuten moni muukin noista vasemmiston kyökkipsykologeista.
Eikä suinkaan ainoastaan Ruotsissa. Euroopassa toimittiin pitkälti samoin.
Vierailija kirjoitti:
Eipä Suomikaan uskonut Viron varoituksia. Halonenkin haukkui, että virolaiset kärsivät postraumaattisesta stressistä miehityksen jälkeen.
No täällä sentään päätettiin pitää armeija olemassa muutakuin paperilla toisin kuin muissa maissa, ainoa virhe oli ettei haettu nato-jäsenyyttä jo 90-luvulla.
Ehkä haluttiin ajatella että maailma olisi tullut turvallisemmaksi ja sivistyneemmäksi. Ei turhia miekkailuja. Mutta sitten kaikki havahtuivat todellisuuteen, sotaplaneettaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä Suomikaan uskonut Viron varoituksia. Halonenkin haukkui, että virolaiset kärsivät postraumaattisesta stressistä miehityksen jälkeen.
No täällä sentään päätettiin pitää armeija olemassa muutakuin paperilla toisin kuin muissa maissa, ainoa virhe oli ettei haettu nato-jäsenyyttä jo 90-luvulla.
Toinen virhe oli luopua maamiinoista. Halonen taas asialla.
Arvaan kyllä mitä ne rikastavat menot ovat olleet....