Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, joiden lapsilla on mielenterveysongelmia? Miten jaksatte itse?
04.01.2023 |
Lapsen ongelmat alkoivat 11-vuotiaana, viilteli ja yritti lääkkeillä itsemurhaa. Ajattelin ensin että teinin uhmaa enkä reagoinut kaduttaa. No ikävuodet 13-17 tytöllä oli anoreksia/tms. Oli laiha ja välillä oksenteli. Ei täyttänyt jotain syömishäiriön hoidon kriteereitä joten hoito oli terveydenhoitajalla koulussa.
Sit täytti 18 ja valmistui hyvillä arvosanoilla ylioppilaaksi, pääsi kauppakorkeakouluun 19-vuotiaana ja muutti pois kotoota. No sitten yritti jälleen itsemurhaa, poikaystävä oli soittanut 112 ja pelastanut hengen todennäköisesti. Oli pari päivää sairaalassa kunnes ahdisti ja pääsi pois.
Sai sairaslomaa. Pääsi vihdoin psykiatrian polille. Ongelmat lisääntyivät ja alkoi taas viiltelemään. Sairaslomapäivät tulivat täyteen ja joutui määräaikaiselle eläkkeelle. Joutui psykoosiin ja kahdeksi kuukaudeksi pakkohoitoon toisella paikkakunnalla. Otin töistä palkatonta että sain olla tytön kanssa kun pääsi hoidosta kotiin.
Nyt on 25-vuotias. Ei enää käy kauppista. Ei ole ystäviä eikä enää poikaystävää. Tuntuu ettei mikään kiinnosta ja mä olen niin loppu. Niin totaalisen loppu. Mulla sentään on mies. Mutta lapsen lapsuus oli onnellinen. Syytän itseäni, miksen puuttunut heti, kun aihetta oli. Joka päivä pelkään että lapseni kuolee. Ja hoitotahoa ei tunnu kiinnostavan, saa aikoja kuukauden välein. Meiltä omaisilta ei edes olla kysytty tarvitaanko mekin keskusteluapua. Mitä tässä voi tehdä?
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Nyt on vähän rauhallisempaa. Lapsi on 22 v.
Olen etäännyttänyt itseni. Ajattelen, että en voi kontrolloida aikuista ihmistä. Hän tekee, mitä haluaa. Olet tietoisesti tehnyt työtä sen eteen, että jos hän joskus tappaa itsensä, niin hyväksyn sen.
Joo. Mä en pysty etäännyttää itseäni enempää. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen veraistukea. Katso Finfami. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Nyt on vähän rauhallisempaa. Lapsi on 22 v.
Olen etäännyttänyt itseni. Ajattelen, että en voi kontrolloida aikuista ihmistä. Hän tekee, mitä haluaa. Olet tietoisesti tehnyt työtä sen eteen, että jos hän joskus tappaa itsensä, niin hyväksyn sen.
Joo. Mä en pysty etäännyttää itseäni enempää. :(
Minä luukutin laura närhen biisiä mä annan sut pois, mä päästän sut pos, vaikka sattuu.. niin kauan soitin ja itkin, kun itkua tuli. Se auttoi.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen veraistukea. Katso Finfami. Voimia!
Tää onkin mulle ihan uusi tuttavuus. Kiitos!
Onko tällä palstalla muita kuin mielenterveysongelmaisia?
Tsemppiä kuitenkin hyvälle avaukselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko miettineet mistä lapsenne psyykkiset ongelmat juontaa? Lapsuus onnellinen, mutta se ei aina riitä ja usein siellä on silti jotakin mikä altistanut ja antanut ns volyymia psyykeen haasteille. Ihan ilman syyllistämistä asian nostan esille, koska kukaan ei synny psyykeongelmaisena, ei edes he joilla sukurasite johonkin mielen sairauteen.
Mutta tuo särähti ap korvaani pahasti, että lapsesi viilteli itseään ja yritti itsemurhaa ja sinä et reagoinut? Miten niin et reagoinut, mitä sinä sitten teit/miten toimit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen veraistukea. Katso Finfami. Voimia!
Tää onkin mulle ihan uusi tuttavuus. Kiitos!
Finfamia suosittelen itsekin. Itselle ainakin vertaistuki tuntuu olevan ainoa, mikä auttaa. Samassa veneessä siis ollaan. Helvettiähän tämä on. Jaksetaan ja jatketaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet mistä lapsenne psyykkiset ongelmat juontaa? Lapsuus onnellinen, mutta se ei aina riitä ja usein siellä on silti jotakin mikä altistanut ja antanut ns volyymia psyykeen haasteille. Ihan ilman syyllistämistä asian nostan esille, koska kukaan ei synny psyykeongelmaisena, ei edes he joilla sukurasite johonkin mielen sairauteen.
Mutta tuo särähti ap korvaani pahasti, että lapsesi viilteli itseään ja yritti itsemurhaa ja sinä et reagoinut? Miten niin et reagoinut, mitä sinä sitten teit/miten toimit?
Ajattelin vaan että monet teinit hakevat huomiota. Sanoi että on masentunut ja itkuinen. Minä sanoin että höpsistä, teini-iästä se johtuu. Ja passitin kouluun.
Siellä varhaislapsuudessa ne syyt on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun korvaan särähti tuo "kotoota". Se on kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet mistä lapsenne psyykkiset ongelmat juontaa? Lapsuus onnellinen, mutta se ei aina riitä ja usein siellä on silti jotakin mikä altistanut ja antanut ns volyymia psyykeen haasteille. Ihan ilman syyllistämistä asian nostan esille, koska kukaan ei synny psyykeongelmaisena, ei edes he joilla sukurasite johonkin mielen sairauteen.
Mutta tuo särähti ap korvaani pahasti, että lapsesi viilteli itseään ja yritti itsemurhaa ja sinä et reagoinut? Miten niin et reagoinut, mitä sinä sitten teit/miten toimit?
Ajattelin vaan että monet teinit hakevat huomiota. Sanoi että on masentunut ja itkuinen. Minä sanoin että höpsistä, teini-iästä se johtuu. Ja passitin kouluun.
Siellä koulussako hän sitten sitä itsemurhaa yritti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet mistä lapsenne psyykkiset ongelmat juontaa? Lapsuus onnellinen, mutta se ei aina riitä ja usein siellä on silti jotakin mikä altistanut ja antanut ns volyymia psyykeen haasteille. Ihan ilman syyllistämistä asian nostan esille, koska kukaan ei synny psyykeongelmaisena, ei edes he joilla sukurasite johonkin mielen sairauteen.
Mutta tuo särähti ap korvaani pahasti, että lapsesi viilteli itseään ja yritti itsemurhaa ja sinä et reagoinut? Miten niin et reagoinut, mitä sinä sitten teit/miten toimit?
Ajattelin vaan että monet teinit hakevat huomiota. Sanoi että on masentunut ja itkuinen. Minä sanoin että höpsistä, teini-iästä se johtuu. Ja passitin kouluun.
Eihän sitä voi tietää, jälkeenpäin on helppo olla viisaampi, voimia.
Ikävää kun ei löydy edes terveydenhuollosta apua.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet mistä lapsenne psyykkiset ongelmat juontaa? Lapsuus onnellinen, mutta se ei aina riitä ja usein siellä on silti jotakin mikä altistanut ja antanut ns volyymia psyykeen haasteille. Ihan ilman syyllistämistä asian nostan esille, koska kukaan ei synny psyykeongelmaisena, ei edes he joilla sukurasite johonkin mielen sairauteen.
Mutta tuo särähti ap korvaani pahasti, että lapsesi viilteli itseään ja yritti itsemurhaa ja sinä et reagoinut? Miten niin et reagoinut, mitä sinä sitten teit/miten toimit?
Mulla on autismi ja ADHD. Ei sitä 90-luvulla ymmärretty: sain usein kuulla olevani liian herkkä, liian hiljainen, liian äänekäs, liian varovainen, liian vilkas, liian sitä ja tätä. Uskon ihan vilpittömästi että vanhemmat eivät tarkoittaneet noilla pahaa, se oli sen ajan kasvatusta.
Mutta se jätti ihan hirveät arvet ja olen yrittänyt itsaria useasti. Siihen on vaikuttanut jo pelkkä nepsyjuttujen aiheuttama väsymys, joka on niin hirveää, että haluaa vain nukkua pois. Minkälaista elämää on, että et jaksa käydä edes osa-aikatyössä kun jo 3 h työpäivän jälkeen pitää ottaa 5 h päikkärit, et ymmärrä sanatonta viestintää ja kielikuvia, et voi katsoa ketään silmiin, et jaksa harrastaa mitään kun kaikki vapaa-aika menee työstä toipumiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tyttärelläni oli samanlaisia ongelmia murrosiässä; viiltelyä, masennusta ym. mutta me puututtiin tilanteeseen heti. Hän pääsi nuorisopsykiatrian polille lääkäriin ja terapiaan, sai mielialalääkkeen. Nyt 19v iässä tehtiin vielä neuropsyk. tutkimukset itse maksamalla yksityisesellä puolella, kun vointi ei helpottanut ja hän oli aina vaan uupunut ja masentunut. Sitten lopulta diagnosoitiin add. Aloitettiin lääkitys add:een, ja mielialalääkitys voitiin lopettaa. Nyt hänen elämänsä on ihan huimasti kohentunut ja hän alkaa pääsemään tasapainoon. Ensi keväänä hakee yliopistoon opiskelemaan.
Eli loppujen lopuksi todettiin, että diagnosoimaton add oli juurisyy henkiseen pahoinvointiin.
Vierailija kirjoitti:
Siellä varhaislapsuudessa ne syyt on.
Niin, esimerkiksi läheisen menetys tai muuta vastaavaa traumaa.
Miettikää joskus mitä kirjoitatte. Elämä on monessa mielessä arpapeliä. Joillekin käy sitten hyvä tuuri eikä kykene asettumaan toisen asemaan, koska itsellä on ollut aina helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä varhaislapsuudessa ne syyt on.
Niin, esimerkiksi läheisen menetys tai muuta vastaavaa traumaa.
Miettikää joskus mitä kirjoitatte. Elämä on monessa mielessä arpapeliä. Joillekin käy sitten hyvä tuuri eikä kykene asettumaan toisen asemaan, koska itsellä on ollut aina helppoa.
Minä olen myös sitä mieltä, että toiset ovat jo syntymästään asti mt-ongelmallisia.
Ap, tsemppiä ja iso rutistushalaus <3 Osaako hoitava taho sanoa mistä saisitte vanhempina vertaistukea? Voitte myös itse hakeutua terapiaan yksityisesti tai koittaa pääsisikö esim. työterveyden kautta. Meillä saa käydä juttelemassa työpsykologin kanssa 6 kertaa, voi jutella muustakin kuin työasioista.
Vierailija kirjoitti:
Siellä varhaislapsuudessa ne syyt on.
Ei aina. Syytä voi olla myös geeneissä ja esim. koulukiusaamisessa tai muissa traumoissa.
Finfami ja keskusteluapu itselle. Seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksesta voisi esim. saada tukea, jos ei esim varaa yksityiseen terapeuttiin eikä kunnalliselta löydy. Tyttären hoitotaholta voisit myös kysyä. On tärkeää, että saat apua, jotta jaksat olla tyttären tukena.
Minulla sama. Nyt on vähän rauhallisempaa. Lapsi on 22 v.
Olen etäännyttänyt itseni. Ajattelen, että en voi kontrolloida aikuista ihmistä. Hän tekee, mitä haluaa. Olet tietoisesti tehnyt työtä sen eteen, että jos hän joskus tappaa itsensä, niin hyväksyn sen.