Lapsilisät tuplana...
Lapsilisät tuplana. Onnea kaikille teille, joille tämä superjokeri sukelsi kotiinne! Nauttikaa rahoistanne. Me veronmaksajat kustannamme tämän. Taivaaltahan tuo raha ei tule...vai luuliko joku näin? Kuten erään iltapäivälehden haastattelussa yksi viisilapsisen perheen opiskeleva äiti kertoo, että lapsensa saavat nyt jos jonkinlaista tekniikkaa joululahjaksi. Kerrassaan upeaa totean minä, joka näistä maksaa...ja todennäköisesti myös tuon äidin opiskelun...ja varmasti osan tuon perheen muistakin menoista. Niin teet sinäkin.
On ymmärrettävää, että lapsia halutaan. Halusin aikoinaan minäkin. Tein toki laskelmat siitä, kuinka moneen minulla on varaa, yhteiskuntaa hyväksikäyttämättä. Luku oli kaksi. Siihen se jäikin. Onko oikein, että lestadiolaiset hankkivat 10-15 lasta ja me kaikki maksamme tästä lukumäärästä ja nyt näköjään jopa tuplana? Onko oikein, että perheissä, joissa tienataan yli 10 000 euroa saavat myös lapsilisiä? Ei mielestäni ole. Ja mihin perustuu laskelma, että toisesta, kolmannesta, neljännestä lapsesta koituu enemmän kuluja kuin ensimmäisestä lapsesta ja siten lapsilisä nousee? Ei mihinkään. Absurdia. Kuinka paljon valtio säästäisikään miettimällä näitä asioita. Kahdesta lapsesta voisi vielä valtion puolesta lapsilisiä maksaa, lopuista huolehtikoot perheet ihan itse...
Kommentit (36)
Ne tuli pyytämättä ja yllättäen. Poliittisia päätöksiä siitä mihin rahoja halutaan käyttää. Ihan turhaa noista on jälkikäteen kitistä. Asioihin vaikutetaan ennakkoon ei jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
"Ja mihin perustuu laskelma, että toisesta, kolmannesta, neljännestä lapsesta koituu enemmän kuluja kuin ensimmäisestä lapsesta ja siten lapsilisä nousee?"
Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, että olisi sellainen laskelma???
Sehän on pelkkää perhepolitiikkaa ja sillä on pitkät perinteet, kun sotien jälkeen haluttiin kannustaa ihmisiä hankkimaan useita lapsia.
Onko tilanne siis muuttunut? Ennen ensimmäisestä lapsesta lapsilisät olivat xxx kuukaudessa ja seuraavasta lapsesta ne olivat suuremmat. Tätä en koskaan ymmärtänyt, sillä totuushan on se, että seuraavat muksut tulevat esikoista halvemmiksi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Ompas katkeraa tekstiä😂
Kirjoitetaan oNpas! ;) Ei katkeruudesta kyse ollenkaan, vaan realismista. Kyse lähinnä siitä miten veroeuroja jaetaan ja kelle. Kun omat yli 9-kymppiset vanhempani kituuttavat pienillä eläkkeillään ja esim. sairaanhoitajat veroja maksaen ja ehkä lapsettomina, pienillä tuloillaan, väkisinkin rupeaa miettimään miten meidän yhteisiä verorahoja jaetaan. Se on realismia, ei suinkaan katkeruutta.
AP
Olen +40 ja minulla on vuoden ikäinen lapsi. Puolisoni on +50. Meillä on koulutusta, työelämää takana ja vanhemmilta perittyä omaisuutta. Ei nyt varmaan ole yllätys, että taloudellinen tilanne on hyvä. Lapselle on heti syntymän jälkeen siirretty perintönä saatua rahaa metsästä se 10 000 euroa ja seuraava 10 000 on odottamassa, että lapsi on 3 vuotta.
Lapsiliä menee arjen menoihin. Hyvällä omatunnolla tämän otan vastaan. Perintöveroja maksoin vuosi kaupalla palkkatuloista.
Maksan minäkin veroistani asioita, joita en haluaisi maksaa. Elämäntapa työttömien lorvimista, itse aiheutettujen sairauksien hoitoa, tukipaketteja ulkomaille, korona-laskua, Uniper-sotkua, tulevaisuudessa kai sitä miljardilaskua ilmasto-osuuksista. Tasan ei käy nallekarkit.
Lapseton ap ei tajua, kuka maksaa hänenkin eläkkeet ja koko hoivaketjun kotihoidosta laitospaikkaan kun hän on vanha.
Angelina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas katkeraa tekstiä😂
Kirjoitetaan oNpas! ;) Ei katkeruudesta kyse ollenkaan, vaan realismista. Kyse lähinnä siitä miten veroeuroja jaetaan ja kelle. Kun omat yli 9-kymppiset vanhempani kituuttavat pienillä eläkkeillään ja esim. sairaanhoitajat veroja maksaen ja ehkä lapsettomina, pienillä tuloillaan, väkisinkin rupeaa miettimään miten meidän yhteisiä verorahoja jaetaan. Se on realismia, ei suinkaan katkeruutta.
AP
Suomen ongelma on se, ettei lapsia synny tarpeeksi. Väestöpyramidi vääristyy ja ikääntyneitä on tulevaisuudessa huomattavasti enemmän suhteessa työikäisiin. Että kannattaako lapsettoman kitistä?
Vierailija kirjoitti:
Lapseton ap ei tajua, kuka maksaa hänenkin eläkkeet ja koko hoivaketjun kotihoidosta laitospaikkaan kun hän on vanha.
Luepa aloitus uudestaan. Mistä vetäisit tuon lapsettomuuden? Kuten kerroin, lapsia on hankittu sen mukaan, joiden kasvattamiseen ovat rahat riittäneet ilman tukia.
AP
Angelina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas katkeraa tekstiä😂
Kirjoitetaan oNpas! ;) Ei katkeruudesta kyse ollenkaan, vaan realismista. Kyse lähinnä siitä miten veroeuroja jaetaan ja kelle. Kun omat yli 9-kymppiset vanhempani kituuttavat pienillä eläkkeillään ja esim. sairaanhoitajat veroja maksaen ja ehkä lapsettomina, pienillä tuloillaan, väkisinkin rupeaa miettimään miten meidän yhteisiä verorahoja jaetaan. Se on realismia, ei suinkaan katkeruutta.
AP
Minunkin vanhempani kitkuttavat pienillä eläkkeillä. Isä sen vuoksi, että jäi töistä pois jo alle viisikymppisenä. Nyt on usean vuosikymmenen elänyt vapaaherrana toisten elätettävänä. Sairaanhoitajien palkat juuri nousivat ja nykyisellä sopimuksella nousevat yli suuren osan akateemisten palkoista. Eipä sillä, tarvitaanhan niitä hoitajia, jotta nuo isäni kaltaiset vuosikymmeniä ryypänneet vanhukset saataisiin hoidettua. Yhdelle lapselle tuli lisälapsilisä meillä. Menee asuntolainan jatkeeksi. Putkiremonttia tässä pelätään, ei ole varaa asua sitten enää tässä kodissa.
Angelina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton ap ei tajua, kuka maksaa hänenkin eläkkeet ja koko hoivaketjun kotihoidosta laitospaikkaan kun hän on vanha.
Luepa aloitus uudestaan. Mistä vetäisit tuon lapsettomuuden? Kuten kerroin, lapsia on hankittu sen mukaan, joiden kasvattamiseen ovat rahat riittäneet ilman tukia.
AP
Ahaa. Eli kieltäydyitte lapsilisistä? Ette hyödyntäneet neuvoloita? Lapset eivät käyneet kouluja, eivät hyödyntäneet julkista terveydenhoitoa tai hammashoitoa?
Kerro lisää valinnoistanne, kiinnostaa!
Puhuttiin lapsilisistä, ei verotuksesta. Ja kyllä, kieltäydyin lapsilisistä ja myös äitiyspäivärahoista. En tarvinnut niitä. Olin hyvin toimeentuleva yrittäjä ja työskentelin koko äitiysajan.

Uskoo ken tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Lapseton ap ei tajua, kuka maksaa hänenkin eläkkeet ja koko hoivaketjun kotihoidosta laitospaikkaan kun hän on vanha.
Tuolloinhan kaikki eläkeläiset ovat loisia.
Taivaalta ei ehkä tule,mutta taivaalle menee.Just oli radiossa haastattelu perhestä rakettijonossa ja iloitsivat kun nyt oli varaa ostaa kunnon paukkuja tuplalisillä...
Mikä siinä on surullista? Luulisi olevan ilonaihe, että on ylimääräistä rahaa, millä maksaa sähkölasku.