Milloin pitää alkaa sitoutua?
Mikä on se vaihe, milloin jätetään muut ihmiset pois kuvioista (deittailu mielessä) ja keskitytään vain siihen yhteen? Esimerkiksi. Jos olet tavannut henkilön johon pidät tiiviisti yhteyttä ja näet säännöllisin väliajoin, pitäisikö jo tällöin lakata esim. juttelemasta toisille tai lopettaa deittiappien käyttö (eli ns. haku pois päältä)? Vai onko se niin, että vasta sitten kun seurustellaan, keskitytään vain siihen yhteen ihmiseen.
Toki tiedän, että jokaisella on eri näkemys, mutta haluaisin kuulla muiden mielipiteitä. Itse olen aina ollut sillä periaatteella, että tapailuvaiheessa en ole enää "saatavilla" muille.
Kommentit (3)
Minusta tapailuvaiheessa kun ei kuitenkaan vielä seurustella voi tapailla muitakin, sillä edellytyksellä että toinen osapuoli on tietoinen asiasta, eikä luule että ollaan pari.
Naimisissa voi tapailla muitakin, sillä edellytyksellä että toinen osapuoli on tietoinen asiasta, eikä luule että ollaan pari.
Sitten kun yhdessä sovitaan että nyt ei enää ole muita kuvioissa.