Mussa ON jotain vikaa. Kertokaa mitä??

Elämässäni on ollut tasan kolme miestä joita kohtaan olen tuntenut jotain. Ensimmäinen kuoli, hänen muistoaan kipuilen vieläkin, lähes kuuden vuoden jälkeen tapahtuneesta.



Toinen, elin yhden illan kanssaan kunnes maailma tuli ja erotti. Kaipaan edelleen. Ja elän toivossa.



Kolmas. EPätoivoinen ihastukseni. Välillämme on jotain ihmeellistä, molemmat tiedämme sen. Ja nyt olosuhteitten pakosta olemme erossa yli kuukauden. Elän vain ja ainoastaan hänestä. Pelkään että meistä ei koskaan tule tämän enempää (kuin ystäviä) ja silti, en halua luopua toivosta.



Olen epätoivoisuuden ruummiillistuma. Ja muhun sattuu.



Mä tulen olemaan lopunikääni yksin. En koskaan löydä ketään jota voisin näin rakastaa. Aina, silloin harvoin kun tunnen ylipäänsä jotain, maailma tulee ja erottaa. Niin aina. Niin tulevassa. Kukaan ei tunnu miltään. Ja jos tuntuu, en saa häntä.



Paskaa.