Liukkaalla kelillä liukastellaan eniten
Kommentit (12)
Nyt on tutkija laittanut kaiken osaamisensa peliin ja saanut selville näinkin pöyristyttävän asian selville. Onkohan kauankin tutkimustaan väsännyt. Nimi kyllä antaa aihetta olettaa, ettei loppupäätelmää ole ihan kirkkaalla säällä tehty, vaan enneminkin ohuessa yläpilvessä.
Seuraava väitöksen aihe. Työtapaturmia sattuu eniten työssä käyville ihmisille.
olisi asettanut hypoteesin työn alussa toisinpäin: ihmiset liukastuvat eniten kesällä hyvällä kelillä. Siinä olisi riittänyt todistettavaa
Iltapaskan toimittelija tässä on vielä pilvessä:
"Tässä väitöskirjatyössä esitellään Ilmatieteen laitoksella kehitetty numeerinen malli, joka ennustaa jalkakäytävien liukkautta. Työ esittelee mallin fysikaalisen toiminnan ja sen, miten liukkauden mallintaminen on toteutettu. Malli toimii päivystävien meteorologien apuvälineenä ja päätöksenteon tukena, kun annetaan varoituksia erittäin liukkaista jalkakäytävistä. Meteorologien lisäksi mallista hyötyvät myös kaupungin teiden talvikunnossapito sekä varoitusten kautta myös kansalaiset."
Vierailija kirjoitti:
Seuraava väitöksen aihe. Työtapaturmia sattuu eniten työssä käyville ihmisille.
Ihmisiä hukkuu eniten veteen.
Alkaa hävettää jo oma yliopistotutkinto tuollaisten tohtoreiden takia.
Järisyttävä tulos. Sillä näet nimittäin kuumallakin voi liukastua. Vaikka banaaninkuoreen,perunamuussiin (turku) tai lehmänlantaan.
Palellaanko kylmällä eniten hra dosentti?
Niin?