Rakkaat kansalaiset, kuunnelkaa!

Olen kiitollinen rauhasta ja julistan nyt itsenäisyyspäivän sanoman.

Tällaisenakaan tärkeänä päivänä meillä ei ole oikeutta unohtaa, että pohjimmiltaan me emme ole suomalaisia, me olemme ihmisiä, suuren ihmiskunnan perheenjäseniä. Se on meidän todellinen kotimme ja kotimaamme. Siihen me olemme kuuluneet jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten, kun kansallisvaltioita ei oltu ajateltukaan ja siihen me tulemme kuulumaan vielä silloinkin, kun kukaan ei muista kansallisvaltioiden olemassaolosta.

Me ihmiset olemme syvällä sisimmässämme, kaikkien kulttuurirajojemme tuolla puolen, täysin samanlaisia. Me emme ole sen parempia, emme sen pahempiakaan kuin muut. Ihmisten pohjimmaiset toiveet, tarpeet ja hyveet ovat universaaleja ja niin tulisi olla oikeuksienkin. Kaikki kaipaavat rakkautta, rauhaa ja riittävää toimeentuloa, hyvän elämän perusedellytyksiä.

Meidän tulisi ponnistella koko suuren, globaalin ihmisyhteisön hyväksi, ei yksittäisten kansakuntien, liittoumien tai länsimaiden hyväksi. Kansallisvaltiot ovat olleet ja tulevat olemaan siemeniä, joissa itää verso kansojen väliselle erottelulle, konflikteille ja vastakkainasetteluille. Miettikää tätä. Niille on ollut ihmiskunnan evoluution kannalta aikansa ja paikkansa, mutta hiljalleen niiden aika alkaa olla auttamatta ohitse.

Emme voi myöskään sulkea silmiämme maailmanjärjestyksen valuvioilta ja globaalin tason hyväksikäytöltä, vaipuen välinpitämättöminä hiljaiseen itsetyytyväisyyteen. Suuri osa meidänkin hyvinvoinnistamme tuotetaan sorrettujen työläisten selkänahasta tai kehitysmaiden ympäristön kustannuksella. Jokainen tämän tietää, vaikkei ehkä haluaisikaan tietää. Se on ruma totuus meidän nykyisen hyvinvointimme osittaisesta hintalapusta, eikä sellaista saavutusta voida pitää kestävänä, hyväksyttävänä tai oikeudenmukaisena.

Meidän täytyy oppia välittämään; ei vain itsestämme, perheestämme, ystävistämme, sukulaisistamme, suomalaisista tai länsimaalaisista, vaan kaikista vertaisistamme, todellisen suurperheemme kaikista jäsenistä.