Lue keskustelun säännöt.
Mies teki päätöksensä 10 kk jälkeen
08.11.2006 |
Olimme siis olleet asumuserossa melkein 10 kk ja vielä toukokuussa mies vakuutti rakastavansa minua ja haluavansa palata yhteen. Näin oli tarkoituskin kesän jälkeen. Kesä meni ja syyskuun lopulla mies ilmoitti, ettei halua enää jatkaa yhteiseloa kanssani. Olen aivan rikki, en tiedä miten jaksan. Poika vajaa puolitoistavuotias. Aikaisemmin mies kävi katsomassa lähes päivittäin, nykyisin huomattavasti harvemmin. Käväisee suunnilleen ovella 5 min. ja on jo kiire pois, joskus vie pojan pariksi tunniksi mutta harvemmin. Uskon/olen melko varma, että hän seurustelee tai ainakin tapailee jotain naista. En nyt jaksa selittää kaikkia asioita minkä perusteella näin uskon.
Omat sukulaiseni asuvat kaukana ja asuinpaikkakunnallani minulla on harvoja hyviä ystäviä. Miehen sukulaisiin on hyvät välit mutta hekään eivät asu kovin lähellä (siis lähisuku: anoppi, miehen sisarukset, jotain miehen tätejä, setiä, serkkuja ja isovanhemmat kyllä asuu täällä).
Päivät kuluvat pojan kanssa touhutessa ihan mukavasti, joskus tietysti armoton väsymys iskee ja tiuskin pienelle, mikä tuntuu pahalta, poika on minulle kaikki kaikessa, eikä ansaitse väsynyttä ja kiukkuista äitiä. Illat ovat kuitenkin pahimmat. Pojan nukkuessa itken täällä ja mietin, miksi minulle piti käydä näin? Mielestäni en ole ansainnut tätä paskaa. Miten jaksan yksin? Välillä olen todella epätoivon partaalla.
Mies kai rakastaa poikaansa, mutta vaikuttaa siltä, että on muita asioita tärkeysjärjestyksessä edellä. Väittää ettei, mutta aina on jotain työkiireitä(?) tai muita mielestäni tekosyitä, ettei ehdi tavata. Jopa sanoi, että voisin muuttaa pojan kanssa entiselle asuinpaikkakunnalleni lähelle perhettäni, jos haluan. Siis perustellen, että olisin siellä onnellisempi. Mutta silloin hänen ja pojan tapaamiset jäisivät todella harvinaisiksi. Siis voiko hän todella haluta asua niin kaukana pojastaan?
Onko muita saman kokeneita? Miten olette selvinneet yksin? Kuinka kauan kestää päästä yli? Rahatilanteesta en ole huolissani, vaikka hoitovapaalla olenkin, ilman rahaa en usko mieheni meitä jättävän. Se ilmeisesti onkin hänen käsityksensä isyydestä, että rahaa tilille ja sillä on vastuu hoidettu.
Itkettää vaan ja ahdistaa niin suunnattomasti kaikki tämä.
Kiva jos joku jaksoi lukea, ei ole oikein ketään kenelle voisin purkaa muuten. Vielä kivempi, jos saman kokeneet kertoisivat omia selviytymistarinoitaan. Auttaisiko se ehkä uskomaan että kyllä tästä vielä noustaan.
Kommentit (11)
kyllä se siitä alkaa taas elämä rullaamaan.
otat nys sellasen asenteen että teitä on nyt kaksi ja voitte pitää kaksistaankin hauskaa ja kodin pystyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei ainakaan tuottanut vaikeuksia lukea ja ymmärtää lukemaani ap:n viestistä.
Ap:lle en osaa sanoa kuin että toivotan paljon voimia!
Omaa kokemusta ei ihan samasta tilanteesta ole, mutta melkein..
Itse odotin ja synnytin lapsen yksin. Olin yh ensimmäiset 4 vuotta.
Minulla oli onneksi omat vanhempani ja hyvät ystäväni tukena. Voisitko sinäkin harkita muuttoa omien hyvien ystävien ja sukulaistesi lähelle? Se helpottaisi arkea hyvin paljon.
Tosin ilmeisesti lapsen ja lapsen isän välimatka pitenisi, mutta näyttää pahasti siltä, ettei miehesi nytkään kovin kummoisesti panosta lapsen kanssa olemiseen.
Mieti mikä on sinulle tärkeää itse en olisi jaksanut ilman hyvää tukiverkkoa, joka tarkoittaa siis muutakin kuin lastenhoitoapua.. ennemminkin henkistä tukea ja nimenomaan ystävien henkistä apua.
Paljon voimia sinulle!
missä päin asut? ehkä haluaisit jutella minulle tai jollekin muulle ihan livenä?
mutta silläkö tämä ahdistus lähtisi? Tuntuu niin epätodelliselta kaikki. Tiedän että pitäisi ajatella vaan poikaa ja itseä ja yrittää jatkaa elämää. Kun vain olisi niin helppoa.
uskon että sinulla on oikeesti tosi rankkaa, sydämen särkyminen ei ole helppo juttu. Mutta kuten itse kirjoitit, mies on tehnyt päätöksen ja vieläpä ilmeisesti on uusi nainen kuvioissa...
Roikkumaan ei kannata jäädä, haavoitat vaan sillä itseäsi enemmän ja sitä kautta voit koko ajan huonommin ja huonommin, mikä taas vaikuittaa poikaasi.
Jos ex miehesi jopa ehdotti sinulle muuttoa, ni en itse miettisi hetkeäkään! tässä tilanteessa sinulla ja pojallasi on hyvä olla läheisten ja tärkeiden ihmisten lähellä.
Tärkeää on säilyttää hyvät välit ex:sään niin lapsi ei kärsi. ex:si voi sitten itse miettiä miten ja kuinka usein lasta tapaa.. itse hän suhteensa lapseen luo.
tsemppiä tulevaan, mieti nyt missä SINULLA on hyvä olla ja toimi niin. Mutta älä roiku vanhassa miehessäsi....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuta omille asuinseuduillesi. se olisi varmasti sinulle ja lapsellesi parasta. kyllä se mies sitä vielä joskus katuu, mutta katukoon, se ei ole sinun ongelmasi. sinun ongelma on olla hyvä äiti lapsellesi ja helpottaisihan se varmaan tehtävää kun muuttaisit omien lähistesi ihmisten luokse!
Sinä tarvitset kuitenkin selkeästi toisen aikuisen seuraa, juttuseuraa, pahan olon purkamista.. mitä jos lähtisit vähäksi aikaa sinne missä tukiverkostoa asuu? vaikka vain kuukaudeksi ja katsoisit sitten onko ajatukset selkiintyneet?
minä toivotan sinulle hyvää jatkoa ja ihan varmasti sinä selviät kaikesta tuosta! iloitse lapsestasi, itselläni on samanikäinen ja päiväni ilo.
t. se joka kyseli asuinpaikkaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lapsella on paras olla, kun SULLA on hyvä olla. Mitä lapsi tekee väsyneellä, yksinäisellä ja kiukkuisella äidillä? Tai murheellisella äidillä? Eli muuta vaan sinne, missä sun perhe ja kaverit on. Kun itse olet tasapainossa, lapsellasikin on hyvä olla.
Päivän kohokohta lapselle tuskin on tuo 5minuuttinen, jonka mies käy ovellasi kääntymässä. Jos mies on muuten kunnollinen ja raha-asiat luistaa, niin eiköhän muukin suju. Eli hän saattaisi jopa panostaa poikaan enemmän tai ainakin viettäisi sitten kerralla hänen kanssaan pidempään, jos ekstra tulisi poikaa luoksenne katsomaan.
Varmasti lähdenkin pian ainakin joksikin aikaa kotiseudulleni, ehkä sitten tosiaan pitäisi olla pidempäänkin... Joulua en ainakaan halua täällä kaksistaan poikani kanssa viettää. Kuolisin varmaan surkeuteen. Kuullostaa hirveältä, nautin kyllä pojastani ja iloitsen ajasta hänen kanssaan, mutta toisaalta myös surettaa, kun haluaisin olla sellainen iloinen ja energinen äiti hänelle.
Kiva että noinkin monet jaksavat tukea. Kiitos teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirissä oli samankaltainen tapaus. Tämäkin isä laiminlöi poikansa tapaamisia, kunnes itse meinasi menehtyä äkilliseen,vakavaan sairauteen. Heitti elämänarvot kuperkeikkaa sen jälkeen. Nyt hyvissä väleissä exänsä kanssa ja tapaa poikaansa.
Eipä se muksu ikävä kyllä näytä nytkään kovasti kiinnostavan.