Lue keskustelun säännöt.
Kerrotteko jälkipolvillenne suvun traumoja?
26.11.2022 |
Olen tätä pohtinut, kun itse olen kohdannut aika paljon traumoja elämäni varrella ja nuoruuteni oli myös vaikea.Suvussa on ollut myös aiemmilla sukupolvilla vaikeita asioita. Omien lasten ollessa pieniä ei ole tarvinnut asiaa miettiä, kun ei pienille lapsille sellaisia tietenkään puhuta, ymmärrys ei riittäisi. Mutta nyt kun lapset aikiustuvat mietin, vienkö ikävät asiat mukanani hautaan? Katkaiseeko se sen, ettei tulevien sukupolvien tarvi enää näitä asioita kantaa? Toisaalta lisäisi varmasti ymmärrystä esimerkiksi minua kohtaan, jos tietäisi mitä kaikkea olen joutunut käymään läpi. Ajatuksia tästä?
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Evakkoon joutuminen, siitä ei kysytty tuleeko paha mieli.
Mitä tarkoitat? Tuleeko paha mieli niille, jotka joutuivat lähtemään evakkoon? Vai jälkeläisille, joille asiasta puhutaan? Oletko kuullut suvustasi evakkotarinoita? Jos, onko se tuntunut kaukaiselta tarinalta vain vai aiheuttanut henkistä kuormitusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80+ äitini on kerännyt koko elämänsä katkeruutta ja ulostaa ne nyt niskaani. Olen sanonut etten halua kuulla, mutta ei auta yli tunnin kestävä puhelu jatkuu ja jatkuu, jos en itse katkaise sitä. Äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö ja hän tulkitsee tilanteita usein jotenkin omituisesti.
Lapset eivät ole terapeutteja. Äitini vihaa isäni sukua. Äitini oma suku on oikeasti ihan outo, mutta äiti ei halua nähdä tuota näkökulmaa ollenkaan.
Tottakai kerron. En todellakaan halua jatkaa vaikenemisen ja kärsimyksen kulttuuria.
Juuri tuo puhumattomuus on tämän kansan taakka, ajatellaan ettei asiaa ole jos siitä ei puhuta. Mutta kyllä ne traumat näkyy ihmisten käytöksessä, lasten kasvatustavoissa ja paljossa muussa. Mielestäni kannattaa kertoa, sillä vaikka ei itse olisi osannut käsitellä asiaa ja tulla niiden kanssa sinuiksi, annat kehityksen avaimet jälkipolville! Tämä on ollut aihe, jota sodan jälkeen aiemmat sukupolvet eivät ole tajunneet mutta tämä kolmas ja neljäs polvi haluaa jo irti puhumattomuudesta ja käsitellä asiat niiden oikeilla nimillä. Opettakaa lapsenne puhumaan ja aivan kaikesta, varsinkin niistä ikävistä asioista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin orvoksi ennen murkku ikää.Ei ole mitään kerrottavaa ja hyvä niin.
Ei ole tietoa suvusta niin en voi kertoa. Sossu vei äidin ja isä annettiin pois. En ole tavannut heidän kasvattivanhempia. Kuolleet ajat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on auttanut, kun nyt viisikymppisenä olen saanut tietää totuuden isästäni. Hän on tehnyt minulle niin paljon hallaa elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kerron. En todellakaan halua jatkaa vaikenemisen ja kärsimyksen kulttuuria.
Tää on hyvä näkökulma. Lapsuuden perheessäni ei puhuttu mistään, vaikka tapahtui kuinka ikäviä asioita. Se vaikeutti myös itsellä, että oppi asioita käsittelemään. Eli toisaalta en haluaisi jatkaa puhumattomuuden kulttuuria. Toisaalta mietin tarviiko lasteni tietää asioista, jotka on tapahtuneet ennen heidän syntymää. Miksi heidän pitäisi kantaa sitä taakkaa. En tiedä oikeastaan mitä ajatella, kun asiassa on niin eri näkökulmia. Ap
Evakkoon joutuminen, siitä ei kysytty tuleeko paha mieli.