Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalinen ahdistus pilaa kaiken
24.11.2022 |
Kaikki sosiaalinen ahdistaa. Kaupassa käynti ahdistaa, ääneen puhuminen ahdistaa, soittaminen ahdistaa. Pitäisi varata terveystarkastukseen aika, mutta en minä sinne kykene soittamaan. Paitsi ehkä silloin kun on jo oikeasti pakko. Pitäisi myös muita asioita hoitaa soittamalla, mutta en vain kykene. Pelkään aina, että ihmiset eivät saa puheestani selvää, koska usein kun puhun niin ihmiset joutuvat kysymään "mitä?". Se on äärimmäisen kiusalllista ja ikävää. Vältän aina kaikkea mahdollista puhumista. Tavallaan haluaisin ottaa osaa keskusteluun, mutta tavallaan en.
Uskon, että kaikki tämä johtuu lapsuuden rankasta koulukiusaamisesta. Olen vain niin toivoton, etten usko minkään auttavan minua. Ehkä kaikille ei vain jaeta niin hyviä kortteja. Olen vasta päälle parikymppinen, mutta koen, että tulevaisuus ei ole kovin valoisa.
Tällä avauksella ei ole mitään pointtia, kunhan halusin purkaa ajatuksia.
Kommentit (4)
No itselläni oli tuon tyylistä sosiaalista ahdistuneisuutta parikymppisenä. Itselläni myös taustalla pitkään jatkunutta koulukiusaamista, mistä seurauksena itseni väheksyminen ja erilaiset sosiaaliset pelot. Voisitko mennä lääkäriin tai terveydenhoitajalle
terveyskeskukseen puhumaan ongelmistasi? Sieltä voit saada apua ja neuvoja, jotka helpottavat tilannettasi. Myös psykologille meneminen järjestyisi tuota kautta.
Onko sinulla ketään ystäviä tai vanhempia tai jotain luotettua aikuista, jonka kanssa voisit
jutella tilanteestasi? Myös auttavaan puhelimeen voisit soittaa, jos olo tuntuu hankalalta. Asiat selviävät usein keskustelemalla luotettavan aikuisen kanssa. Olet arvokas ja tärkeä ihminen, älä luovuta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko paikkakunnallasi joku mielenterveysyhdistys? Laita sinne vaikka sähköpostia. Itse sain sitä kautta "tukihenkilön" avuksi kaikkiin niihin asioihin, joiden hoitaminen yksin tuntui mahdottomalta. Samankaltainen tilanne minulla kuin sinulla. Tsemppiä elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Mulla jotenkin kummasti katosi tuo kokonaan kolmikymppisenä kun sain lapsen. Joko raskaus itsessään jotenkin muutti aivokemiaa tai sitten se lapsi tarpeineen vei huomion niin ettei sitä enää tarkastellut koko ajan omia tekemisiään.
Osansa saattaisi olla myös sillä, että ihmiset kohtelevat sinua eri tavalla kun olet äiti. Et ole enää pelkästään sinä itse vaan jonkun huoltaja. Sinulla on sananvaltaa toisen ihmisen asioihin.
Mulla jotenkin kummasti katosi tuo kokonaan kolmikymppisenä kun sain lapsen. Joko raskaus itsessään jotenkin muutti aivokemiaa tai sitten se lapsi tarpeineen vei huomion niin ettei sitä enää tarkastellut koko ajan omia tekemisiään.