Onko ystävän ulkonäöllä tai elämäntilanteella väliä?

Osa etsii lähemmäs omaa ikää olevaa ystävää, vaikkei välttämättä. Luultavasti lapsettoman on helpompi olla ei-lapsia omaavan kanssa, kuin usean lapsen lapsitarhaa kotonaan pyörittävän kanssa.

Monelle sillä tuntuu olevan merkitystä.

Olen itse joutunut suht nuorena yllättäen työkyvyttömyyseläkkeelle ja sairaus näkyy myös ulospäin, joten itse ymmärrän oikein hyvin, että ulkonäkö ja elämäntilanne eivät kerro siitä itse ihmisestä vielä koko totuutta. Ihminen voi olla kultainen ja ihana ystävä, olipa hän köyhä tai rikas, tai ulkoisesti viehättävä tai vähemmän viehättävä. Vastaavasti ihminen voi olla myös täysi kusipää ihan ulkonäöstä jne. riippumatta.

Kaipailisin lisääkin ystäviä elämääni, mutta en oikein pääse edes tutustumaan uusiin ihmisiin, koska niin moni kavahtaa jo noita ensin mainittuja seikkoja.

Riippuu puhtaasti sukupuolesta. Miehellä noilla on suuri vaikutus mutta naisilla ei. Sen näkee jo parisuhteista miehet etsivät kumppania elämän ylä- ja alamäkiin ja naiset hakevat hyötyjä itselleen

Vähän riippuu, siis tuo elämäntilanne. Olen miettinyt tuota viime aikoina. Olen tutustunut yhteen ystävääni aikoinaan samassa työpaikassa. Tällä hetkellä meillä on ihan erilainen elämäntilanne ja tuntuu ettei ole kovin paljoa yhteistä enää. Ulkonäkö ei ole ainakaan itselleni ollut koskaan este ystävyydelle.

Ei ole merkitystä. Pahinta on, kun sun asioita juorutaan ja vääristellään. Sitten jokin taho vain taputtaa olalle

Miksi ulkonäöllä olisi väliä? Ystävillä pitää toki olla jotain yhteistä, mutta ei sen ole pakko olla elämäntilanne. Läheisin ystäväni on minua 18 vuotta nuorempi, joten meidän elämäntilanteemme on aina väkisinkin erilainen, mutta eipä tuo ole haitannut. Päinvastoin se on rikastuttanut meidän molempien elämää. On se aika köyhää ystävyyttä, jos sen ainoa syy on samanikäiset lapset tai naapuruus tai mikä milloinkin. Useimmiten silloin on kyse enemmänkin kaveruudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vähän riippuu, siis tuo elämäntilanne. Olen miettinyt tuota viime aikoina. Olen tutustunut yhteen ystävääni aikoinaan samassa työpaikassa. Tällä hetkellä meillä on ihan erilainen elämäntilanne ja tuntuu ettei ole kovin paljoa yhteistä enää. Ulkonäkö ei ole ainakaan itselleni ollut koskaan este ystävyydelle.

Lisään vielä, ettei ystävän muuttunut elämäntilanne sinänsä ole ongelma, vaan ehkä enemmän hänen elämäntilanteen myötä muuttunut arvomaailma ja asenteet. Koen ystävyyden vaikeaksi koska ollaan tietyistä isoista linjoista eri mieltä.

Naisille on aina ulkonäöllä väliä. Eivät ne halua rumia ystäviä tai poikaystäviä.

Ruma ätmi kirjoitti:

Naisille on aina ulkonäöllä väliä. Eivät ne halua rumia ystäviä tai poikaystäviä.

Ja miehethän suorastaan jonottaa rumia naisia, kun teille kelpaa kaikki?

Ei ole väliä, ainakaan ulkonäöllä.

Pyysin naapurin rumaa ja lihavaa eukkoa lenkkiseuraksi, kun kuulin, että meillä on sama diagnoosi ja aloin tuntea entistä enemmän empatiaa, mutta ei se lähteny! Se on parempi sairaseläkeläinen, koska on rouva. Yritin tutustua myös narkkarikaverini narkkarityttöystävään eli lapsensa narkkariäitiin, mutta sama ylimielisyys, koska hän on sentään narkkari ja äiti...

Mulla on kauniita, menestyneitä ja fiksuja ystäviä, mutta ne on olleet lapsesta/nuoresta asti ja siksi ei siihen vaihtuva elämäntilanne vaikuta. Aikuisena voi olla vaikeampi ystäviä löytää.

-nainen 36v.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu puhtaasti sukupuolesta. Miehellä noilla on suuri vaikutus mutta naisilla ei. Sen näkee jo parisuhteista miehet etsivät kumppania elämän ylä- ja alamäkiin ja naiset hakevat hyötyjä itselleen

Siis mies hylkää kirjaimellisesti heti naisen jos siinä on jokin vika, poislukien hyväksikäyttäjät jotka nimenomaan valitsee puolisoksi ihmisen joka ei kykene puolustautumaan.

Ulkonäöllä ainakin siinä mielessä, ettei toinen ole mikään katuojasta revitty resupekka, vaan osaa ja tajuaa esim. pestä vaatteensa, käydä suihkussa ja harjata hampaansa. (Huom, tämä siis mikäli tarkoitus olisi kaveerata myös IRL, nettituttavuuksien kanssa tietenkin eri juttu.)

Erilaisilla elämäntilanteilla taas ei ole merkitystä, kunhan toisen kanssa vain löytyy puhuttavaa ja/tai yhteiset harrastukset.

Kyllähän sama elämäntilanne yhdistää. Lapsen saaneella on paljon mammakavereita, jotka monesti jäävät taa lasten kasvaessa. Opiskelijat liikkuvat usein opiskelijaporukoissa ja -bileissä. Sinkkukaverit käyvät ravintoloissa ja matkustelevat yhdessä jne. Pääpiirteittäin siis näin, että on helpompaa, kun ne toisetkin ovat suunnilleen samassa tilanteessa. On ikävä olla sinkku ystäväpiirissä, jossa kaikki muut ovat perheellistyneet, ja myös ainoana perheellistyneenä, jossa kaikki muut vielä viettävät bile-elämää, niin voi tulla ongelmia. Ulkonäöllä ei suurta merkitystä ole. 

Yritän miettiä, onko ulkonäöllä merkitystä ystävyyssuhteisiin ja uskaltaisin väittää, että aika vähän jos nyt jotakuinkin ns. normaalin ulkonäön rajoissa ollaan. Mulla on mm. yksi lyhytkasvuinen ystävä, mutta ollaan tunnettu lapsesta lähtien, niin en osaa ajatella hänen ulkonäköään mitenkään erityisenä asiana.

Elämäntilanteella on enemmän merkitystä. Valitettavasti suurin osa lapsen saaneista on karsiutunut pois, koska yhteisiä juttuja ei ole enää samalla tavalla kuin aiemmin eikä perheelliset lähde samalla tavalla vaikka jonnekin Berliiniin pitkäksi viikonlopuksi keikkareissulle tai viikoksi lautailemaan pohjoiseen vuodenvaihteen aikoihin. Jos joku on ollut vaikeassa tilanteessa (ero, sairaus, läheisen kuolema tms.) niin silloin ystävyys on toki aina hetkellisesti muuttanut muotoaan ja ollut enemmän tietynlaista tukemista.

On, tietenkin.

Itseä epäviehättävämpi kelpaa monen kaveriksi koska sellaisen rinnalla tuntee itsensä paremmaksi. Ei toki saa olla sellainen, jota pitää ihan hävetä. Terveessä ystävyyssuhteessa nuo asiat eivät tietenkään ole kovin oleellisia, mutta vaikka baariin kaveriksi pyydetään mieluiten vähän itseä rumempi ja tyhmempi kaveri.