Miksi takaisin Suomeen?
Aloitampas uuden keskustelun, viitaten kuitenkin tuohon paluumuutto aiheiseen ketjuun. Osa mietti, miski Suomi on muka niin hyvä paikka lapsille elää (minkä takia moni muutaa takaisin Suomeen, niinkuin minäkin). Joten listataampa tähän syitä miksi muutimme takaisin Suomeen tai mikä saa pysymään pois Suomesta.
Olen itse asunut kolmessa eri Euroopan maassa, lapseni syntyivät Birminghamissa ja Lontoossa 02 ja 04. Tässä syitä miksi Lontoosta pois
- KALLIS!!!! kaikinpuolin, 1 makuuhuoneen asunnon vuokra ns " huonolla alueella" £800.
- tarhamaksut samalla alueella £700-800 (alle 3 v)
- likaisuus, saasteisuus, lapsilla mustaa räkää nenästä sai minut kauhistumaan
- pitkät työmatkat ja työpäivät. Lähdin töihin klo 7.30, lapset tarhaan, kotona 19:00 lapset nukkumaan klo 20:00 joten aikaa heidän kanssa oleiluun ei jäänyt kun viikonloppuisin
- Perhe Suomessa, emme oikein koskaan päässyt mihinkään kun ei liiemmin ollut niitä lapsen vahteja saatavilla
(Asuimme Englannissa kolmessa eri kaupungissa, muualla ehkä ei ole niin kallista kuin Lontoossa, mutta muualla oli sitten vielä vähemmän ystäviä!)
Siinä osa syistä. Totta kai on eri asia jos sinulla on paikallinen mies jonka perhe lähellä avittamassa. ja vieläpä rikas mies (:)) jolloin itse ei tarvi raahautua töihin tai on varaa nannyyn tai au-pairiin. Mutta jos olette molemmat muualta asiat ei ole ehkä yhtä hyvin.
Suomessa mahtavaa on
- Halvat ja hyvät asunnot
- lyhyet etäisyydet ja lyhyemmät työpäivät
- Halvat tarhamaksut, lapseni ovat molemmat englanninkielisessä, yksityisessä päiväkodissa ja maksamme silti yhteensä vähemmän kuin yhdestä lapsesta Englannissa
Itselläni on ikävä englantilaista kulttuuria ja sosiaalisuutta ja monta muuta asiaa (hyvin pieniä ovat joka tapauksessa). Todennäköisesti haluaisin joskus vielä asua joko siellä tai muualla, mutta vasta sitten kun lapset ovat heiman vanhempia. Totta on se, että Suomi on muuttunut valtavasti siitä kun itse lähdin 1995 ja kaikki minusta hyvin positiiviseen suuntaan. Totta kai täällä on niitä ärsyttäviä asioitakin, mutta niitä löytyy ihan varmasti joka maasta)
Kommentit (10)
ikävä juuri ystäviä, sukulaisia, niitä läheisiä ihmisiä, ajaa muuttamaan takaisin Suomeen. Me olemme kokeneet olomme aika yksinäisiksi, vaikka paikallisiakin tuttavia on jonkin verran. Miehen kanssa ei olla kahdestaan käyty aikoihin missään, sillä emme ole onnistuneet löytämään hyvää hoitajaa, jolle voisi 1v ja 5v lapset jättää. 5-vuotiaamme tarvitsee myös jatkossa puheterapiaa muutamien äännevirheiden vuoksi ja tämä tulee olemaan helpointa omalla äidinkielellä.
Varmasti tulemme ulkomaillekin ikävöimään ja kenties mekin lähdemme vielä uudestan kokeilemaan kunhan lapset ovat vähän isompia. Nyt vain odotan innolla tukiverkoston läheisyyteen muuttamista. On sitten minullakin joskus lupa sairastaa esim flunssaa, vatsatautia, sängynpohjalla kun saa mummon avuksi :-)
Teillä monilla lapset ovat vielä pieniä ja silloin on helpompi asua ihan missä vaan. Muuttaessamme tänne lapset olivat jo 9 ja 12v. Asuimme ihan kauniissa pienehkössä kaupungissa mutta silti siellä oli ongelmia. Tytön olessa 11v hänelle ja kaverille tarjottiin huumeita 20m kotiovelta ja kavereille koulumatkalla bussissa. Emme myöskään asuneet ns. huonolla alueella. Oman alueemme yläasteet eivät olleet kehuttavia enkä olisi tiennyt mitä tehdä jos olisimme jääneet sinne pysyvästi. Nuoremmalla todettiin viimeisenä vuonna lievä lukihäiriö mutta koulu ei ollut vasmis auttamaan mitenkään. Hän oli jo vitosella silloin kun täällä vastaavasti sitä tutkitaan jo päiväkodeissa.
Asuntojen hinnat olivat nousseet yli sata% viidessä vuodessa. Olisi täytyntyt miettiä kaksi kertaa asunnon vaihtoa siellä varsinkin kun täällä oli tontti odottamassa ja talon rakennus onnistui melkein myynti voitoilla.
Miehellä on täällä paljon enemmän vapaa-aikaa....
Syitä ja oikeita ratkaisuja on yhtä monta kuin perheitäkin. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Meille tämä oli oikea ratkaisu emmekä sitä kadu. Mieskin on jo sopeitunut ihan hyvin alku kangertelujen jälkeen.
1) äidinkieli - kaikki on helpompi hoitaa, ei tule huijatuksi koska on " ulkomaalainen"
2) talvi - en kestä paikallista harmaata vesisateista talvea
3) sukulaiset - välillä tulee kurja tunne, että lapset eivät saa useammin olla esim isovanhempiensa kanssa
4) enemmän tilaa - välillä täällä tuntuu niin ahtaalta
Me asumme Saksassa ja hinnat ovat halvemmat kuin Suomessa, asunotojen hinnat, päivähoitomaksut jne. Palkat paremmat kuin Suomessa ja terveydenhoito mielestäni parempaa. Minulla siis lähinnä ihan tunnesyyt.
Mutta tällä hetkellä ainut syy siihen olisi se kun lapset kaipaavat isovanhempia ja mieheni kaipaa todella kipeästi takaisin Suomeen. Itse en ikävöi kotimaatani ollenkaan, mutta en voi sanoa nauttivani erityisesti maasta missä tällä hetkellä asun, eli Englannista.
Meillä perhe-elämä luistaa täällä paremmin kuin Suomessa kun isovanhempien jatkuva tarkoituksellinen pahanmielen tuottaminen on muutaman tuhannen kilometrin päässä. Ei tänne pakoon lähdetty, vaan huomasimme muutoksen vuoden asumisen jälkeen, meille sopii olla omassa rauhassa.
Pidän myös siitä, että kehityn ihmisenä ja opin arvostamaan Suomea aina vaan enemmän. Sitten on näitä sokeuttavia tekijöitä kuten raha - on semmoinen talo mihin ei ole koskaan Suomessa varaa, tulot on 3 kertaa suuremmat ja verot pienet, lastenhoitaja etc. Yksi mistä olen erityisen iloinen on lumen puute:)
Pelkään paluuta jo valmiiksi, mutta perhe tulee aina ensimmäisenä. Arki se arki maassa kuin maassa.
Kylla Englannissakin on varaa elaa pienehkoilla tuloilla, kun kuluttaa vahan. Lontoosta en tosin ole niinkaan varma,mutta sen ulkopuolella kylla pystyy elamaan normaali mittasuhteissa. Mina en kay toissa ja meilla on silti varaa maksaa pienehko asuntolaina ja kaikki muut tarvittavat. Taalla saa sellaista " working families tax credit" -rahaa, jos tulot eivat ylita tiettya rajaa. Muistaakseni se raja on aika korkea, melkein £40,000 vuodessa. Nuo tyopaivat taalla ovat hyvin pitkia, Euroopan pisimpia, mutta osa-aikatoita lotyy paljon enemman kuin Suomessa. Myoskaan kotonaoloa ei pideta mitenkaan epatavallisena, joten monet ovatkin kotona siihen asti ainakin kun lapset aloittavat koulun.
Tassa meidan syita asua taalla
-Miehen kotimaa (tosin miehen suku maan toisella laidalla, joten siita ei kylla ole apua)
- elintaso. Olemme " tavallinen" perhe ja asumme noin 120 kilometrin paassa Lontoosta. Mies on normaalituloinen ja mina olen kotona. Sama ei olisi mahdollista Suomessa. Asunnot ovat kalliita, mutta ostimme omamme ennen rajua hintojen nousua, joten laina ei ole jattisuuri. Tuosta " tax creditista" olen kylla hieman artynyt, silla ennen sen tuloa oli muita verohelpotuksia ja tuo " perheystavallinen" uudistus vei ainakin meilta noin £500 vuodessa :-). Miehen tyopaivat ovat pitkia (12 tuntia), mutta vastapainona on 3 1/2 paivaa viikossa vapaata.
- Omat tyomahdollisuuteni ovat paremmat. Olen ollut kotona lasten ollessa pienia, mutta minua ei pideta " outona" . Osa-aikatoita on tarjolla enemman kuin Suomessa
- Luonto. Asumme maalla ja lasten koulumatkalla katselemme lampaita, possuja ja hevosia
- Sosiaalinen ja suvaitsevainen ilmapiiri
Eihan Englantikaan mikaan kultamaa ole ja moni asia olisi Suomessa paremmin, mutta talla hetkella olemme taalla tyytyvaisia.
Me saimme vaivaiset £34 kuussa tax credittejä ja nekin joudumme nyt maksamaa takaisin koska ovat kuulemma maksaneet liikaa.....minun mielestä täällä Suomessa on joskus uskomattoman helppo asua, kun ei tule tälläisiä ihme yllätyksiä, kuten mega suuret sähkölaskut tai vaivaiset avut jotka pitää maksaa takaisin. Englannissa minulla on ikävä terveydenhuoltoa (lasten lähinnä) uskomatonta, mutta totta! Suomessa joutuu pulittamaan pitkän pennin HYVÄSTÄ sairaanhoidosta. Totta kai on eroa siinä asutko Lontoossa vai jossain muualla, sama kuin Suomessa asutko Helsingissä vvai Rovaniemellä. Olisimpa itsekkin ollut niin järkevä ja ostanut Englannista talon heti kun sinne menin, sillä siihen lystiin meillä ei enää viime aikoina olisi ollut rahaa. Birminghamissakin (hyvällä alueella)= katsoimme että 2 bedroom house oli £250.000 auts. sillä saat jo Suomessa aika lukaalin..
Palasimme Suomeen kahden britannianvuoden jälkeen syyskuussa. Mitään kulttuurishokkia kumpaankaan suuntaan ei tullut, mutta meillä paluu oli tiedossa jo lähtiessä ja asenne varmaan sen mukainen.
Suomessa veti sukulaiset ja ystävät, helpot työmatkat (15 min kävellen vs. tunti julkisilla), vapaa-ajan vietto (mökki) ja TILA, ostimme ison (remontoitavan) talon eikä enää tarvitse pyöriä neljän neliön makuuhuoneissa. Ja omaansa voi laittaa niinkuin tahtoo, meille vuokralla asuminen oli aika epätyydyttävä ratkaisu. Lapsiperheenä päivähoito oli tolkuttoman kallista, mutta tietysti se tasoittuu verotuksessa ja palkkatasossa.
Britanniassa samaan elämäntyyliin olisi joko oltava rikas tai sitten asuttava jossain todella syrjässä, ja kun työt meillä ovat joka tapauksessa isoissa kaupungeissa, yhtälö on mahdoton.
Britanniasta kaipaan puutarhaani (kasvivalikoima aika paljon mielenkiintoisempi kuin Savossa), avoimempia ihmisiä, kohteliaisuutta, valinnanvaraa niin kauppojen, kulttuurin kuin ravintoloiden suhteen, tiettyjä ruokia, maisemia ja luontoa jne. Sekä herkullista ja halpaa siideriä... Ja lapsen kielen kannalta pikkuisen pitempi oleskelu olisi ollut hyvä.
Kai se on onnellinen tilanne, ettei kumpikaan tunnu pahalta paikalta asua eikä ole kohtuuttoman ikävä mihinkään muualle.
Olen ollut 13 vuotta englannissa, paikallinen mies. Ollaan aina puhuttu etta sitten joskus vietetaan vuosi Suomessa... no, oli tassa melkein avioero edessa ja kaikkea muuta. Nyt mies on sanonut etta Suomeen lahdetaan kun mina sanon " go" , han on aina pitanyt Suomesta ja on itse kypsa paikalliseen meininkiin. Ensimmaiset 7 vuotta en olisi ikina halunnut Suomeen. Nyt lasten kasvaessa olen haaveillut enemman ja haluan ainakin kokeilla, mutta pelottaa.. Kaikki on muuttunut ja ns vastuu perheen viihtymisesta painaa... Yksin on aina ollut helppo vaihtaa maata, mutta perheen kanssa muuttaminen ei tunnu olevan niin helppoa. Mielenkiinnolla luen mielipiteitanne.
palata Suomeen : Kaikki sukulaisemme ovat Suomessa (sekä mieheni että minä olemme suomalaisia) ja me itse sekä lapsemme kaipasimme sukulaisia todella paljon. Asuimme niin kaukana, että juuri kukaan sukulaisemme ei käynyt siellä vierailuilla (liian kallista matkustaa sinne, esim. yhden aikuisen meno-paluulippu maksaa 1500 euroa!) ja on todella raskasta selittää lapsille miksi Suomen sukulaiset ja ystävät eivät enää kyläile kuten Suomessa asuessa.
Rehellisesti voin sanoa, että perheemme oli ja olisi edelleen parempi elää Kanadassa. Syitä ovat korkeampi elintaso (alhaisempi verotus, edullisemmat talot, autot, kulutustavarat... eli yleensäkin hintataso tosi edullinen Suomeen verrattuna), turvallinen paikka, hyvät koulut ja päivähoitomahdollisuudet (päivähoito kalliimpaa kuin Suomessa, mutta ei sentään ryöstöhinta :)), upeat lomailu- ja matkustusmahdollisuudet, avoin ja sosiaalinen sekä todella positiivinen elämäntapa ja kulttuuri (tämä on tärkein tekijä), maahanmuuttajaystävällinen maa, ilmainen terveydenhuolto kuten Suomessa (siis katetaan verovaroilla) ja ennen kaikkea koko perhe koki paikan kotina ja viihtyi siellä erinomaisesti.
Olemme nyt asuneet Suomessa 1,5 kk ja mies ja lapset haluavat jo palata takaisin, vain minä olen " jarruna" . Ja vedet nousevat silmiini tätäkin tekstiä kirjoittaessani.
Mikä siis olisi oikea ratkaisu? Se, että oma pieni perheemme elää nautinnollista elämää mukavassa kaupungissa ja maassa yksin ilman mitään turvaverkkoja ja tapaa sukulaisiaan kerran vuodessa vai se, että asumme " juntti" -Suomessa ympäristössä, jossa emme viihdy, mutta sukulaisten ja tuttavien ympäröimänä.
Ideaalitilanne olisi viedä koko suku mukanamme Kanadaan :)
Tällä hetkellä tilanne on se, että mies harkitsee hakevansa töihin erääseen suomalaiseen yritykseen Kanadaan ja siten meillä olisi joskus takaisin halutessamme saada siirto takaisin Suomeen. Mutta kyllähän se hullulta tuntuu muuttaa mantereiden väliä vähän väliä...