Lue keskustelun säännöt.
Onko avioerosta toipuminen viivästynyt tai jättänyt jonkinlaiset traumat, vaikka olisitkin elämässä kiinni ns. normaalisti
02.11.2022 |
Olen eronnut kolmisen vuotta takaperin pitkästä suhteesta ja päässyt jo aikaisemmin hyvin elämänsyrjään kiinni. Ero oli todella ruma ja siihen liittyi puolisoni puolesta toisia osapuolia, lopulta myös uhkaili ja kiristi rahan takia. Yhteisiä lapsiakin on.
Vaikka tosiaan elämä on mallillaan, on kiva koti, elämää lasten kanssa, työ, rahaa ja terveyttä, niin silti saan välillä itseni kiinni miettimästä tuota, miten ex kehtasi tuon kaiken lopuksi tehdä. Olen myös saanut itseni kiinni, että joskus vertaan omaa kevyehköä suhdettani, josta ei varmaan lopunelämän kumppania tule ja sitten exää, joka asuu yhdessä naisen kanssa, joka oli yksi näistä kolmansista.
Takaisin en enää ottaisi, mutta välillä kun näitä mietintöjä tulee, mietin, olenko kuitenki katkera ja jotenki traumatisoitunut tuosta kaikesta. Ihmisenä olen ns. pärjääjä ja monen pahan kokenut, mutta silti menestynyt ja elämän kolhuista ainakin näennäisesti hyvin selvinnyt.
Onko teillä kokemusta aiheesta?
Kommentit (7)
3v on vielä lyhyt aika unohtamaan ero kokonaan eli ihan normaalia jos välillä katkeruus pomppaa pintaan, kunhan ei koko ajan siinä pyöri. Itselläni 5v erosta(rumasta), niin nyt alkaa olemaan kunnolla etäisyyttä tilanteeseen ja harvemmin enää miksi toi teki tota. Mun etuna toki se ettei tarvitse exää nähdä lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi niin käydä jos ei tunne kaikkia niitä tunteita mitä eroon liittyy, vaan keskittyy vain siihen, että arki pelaa.
Mä oon enempi sellainen, että tunnen ne tunteet heti ja sen ajan on arkikin tosi kaoottista. Mut huomaan, että selviän asioista kuitenkin nopeammin kuin minua "järkevämmät 'ystävät on tehneet. Heillä just ne tunteet tulevat viiveellä esim. 3 vuoden päästä, kun mä oon siinä vaiheessa jo täysin yli asioista.
Olen eronnut 7 vuotta sitten ja joutunut pahasti petetyksi ja sotketuksi suureen valheiden verkkoon. Vaikka elämä on nyt hyvää olen edelleen sinkku enkä ole edes yrittänyt tutustua miehiin. Jollain tavalla menneet asiat tekivät minusta haluttoman uuteen suhteeseen... ajatus on vaan yksinkertaisesti "ei enää ikinä"
Neljä vuotta rumasta erosta. Yli 20v olimme aviossa. Luulen ettei rumasta erosta toivu koskaan. En koskaan enää sekoita omia ja kumppanini rahoja. En koskaan enää luota täysin kehenkään mieheen. Kalliit oppirahat tuli.
Minä nousin kuitenkin jaloilleni. Toisaalta olen myös kiitollinen erosta. Pitkässä parisuhteessa tottuu asioihin, ne hiipii niin hiljaa lähelle, että niihin tottuu eikä niitä huomaa.
Pärjään hyvin yksinkin ja olen onnellinen, en tarvi miestä siihen. Tosin nyt olen ollut 1,5v parisuhteessa jossa olen onnellinen. Vapauttavaa olla yhdessä koska halutaan olla! Meitä ei kahlitse yhteen yhteiset lapset, asuntolainat tms. Vaan se on tärkeää että viihdytään yhdessä ja arvostetaan toisiamme. En tule koskaan lupaamaan kenellekään "ikuisesti". Sillä en ole suhteessa yksin, jos minua kohdellaan huonosti tai epäreilusti, mies saa lähteä ja hänellä on oikeus tehdä samoin. Avioliitossa kestin liikaa lasten yms. vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut 7 vuotta sitten ja joutunut pahasti petetyksi ja sotketuksi suureen valheiden verkkoon. Vaikka elämä on nyt hyvää olen edelleen sinkku enkä ole edes yrittänyt tutustua miehiin. Jollain tavalla menneet asiat tekivät minusta haluttoman uuteen suhteeseen... ajatus on vaan yksinkertaisesti "ei enää ikinä"
Sama juttu. Kiinnostus hiipui kahden pitkän ja pieleen menneen suhteen jälkeen, 12 vuotta mennyt jo yksin. Jotenkin tuntuu, että suhteet on nähty ja jaksaako enää edes vaivautua. Ei kiinnosta etsiskellä ketään tai käydä missään paikoissa, joissa voisi tutustuakaan. Ei kiinnosta nettideitit. Maku on mennyt, pettymys jäi käteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 5 jatkaa vielä etten voi koskaan ymmärtää kuten et sinäkään, että miten exä saattoi sotkea raha-asiat ja pettää silmieni alla.
Nämä asiat kertoo kuitenkin vain pettäjän harkintakyvystä ja keskenkasvuisuudesta. Lopullista selitystä ei tulla koskaan saamaan, sitä tuskin tietää exämmekään. Vuolas ryöpytys tulee kuitenkin melko usein aiheesta millainen minä olen, mutta olen ottanut ne nykyisin niin että ydinperheen rikkojan ja pettäjän tulee yrittää vain elää itsensä kanssa ja kun omatunto soimaa edelleen, niin syytä pitää etsiä minusta.
Virheetön en ole, olen vain ihminen, mutta vuosia erosta jo kulunut niin ei pitäisi enää olla ryöpytykselle tarvetta.
Hyvä isä hän kuitenkin lapsille on. Paskastipa olisin miehen valinnut jollei hänessä mitään hyvää olisi ollut...
Olkoon hän onnellinen nyt ja tulevaisuudessa, minä ainakin yritän nauttia elämästä ja oppia virheistäni! ;O)
Ero vie aikansa.