Seksi mies, olen sinkku ja kovin kiinnostunut hänestä.
Naiset ajattelevat seksiä neljä kertaa tunnissa eli yhtä usein kuin miehet, kertoo Expressen. Uutisen taustalla on kaksi toisistaan riippumatonta Tanskassa tehtyä tutkimusta.
Yleisen käsityksen mukaan miehet olisivat kiinnostuneempia seksistä kuin naiset, mutta tutkimukset väittävät muuta. Toisen tutkimuksen mukaan naiset ajattelevat seksiä jopa hieman enemmän kuin miehet.
Molempien tutkimusten mukaan noin 70 prosenttia kummankin sukupuolen edustajista ajattelee seksiä vähintään neljä kertaa tunnissa.
Tulokset pistävät miettimään, ovatko asiat samoin Suomessa. Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontula sanoo tuoreessa kirjassaan, että seksi kiinnostaa suomalaisnaisia aiempaa vähemmän.