Kehu Suomea
Rauhallinen ja turvallinen maa, jossa on kasvattaa lapsiaan. Aina on varaa parantaa, mutta maailman noin kahdensadan valtion joukossa, Suomi on yksi parhaita.
Kommentit (25)
Maa, joka ymmärtää äänestää Kokoomusta jouduttuaan taas kerran kuilun partaalle.
Paljon ihania järviä. Monet ihana lapsuusmuistot liittyvät järviin ja mökkeilyyn.
Demokraattinen maa, jossa yleensä ottaen järkeviä poliitikoita, olivat he mistä puolueesta hyvänsä. Jos onkin joku poikkipuolinen, ministeriksi asti hän ei todennäköisesti pääse.
Lisää kehuja. Kehutaan omaa isänmaatamme. On kaikilla mittareilla yksi maailman parhaimpia maita.
Talojen eristys toimii. Talvellakin voi olla teepaidassa sisällä siinä missä muualla pitää olla villapaitaa ja takkia.
Suomalaiset ovat hellyttävän vaatimatonta kansaa. Eivät ole kovaan ääneen pitämässä melua itsestään.
Täällä saa olla rauhassa introvertti ilman, että kukaan tekee siitä suurta numeroa.
Ihanat ruokakaupat! Muutenkin hyvät valikoimat.
On kuin menisi museoon tai taidenäyttelyyn .On pyöristä olueen asti kaikennäköistä.
Te ette oikeasti tajua, miten arvostettuja pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat maailmalla. Nämä esitetään usein ihannamaina, myös Yhdysvalloissa. The Nordic welfare states. Veroja maksetaan, mutta tiedämme, että myös saamme niillä verorahoilla jotain. Infrastruktuuri, terveydenhoito, koulutus, lastenhoito yms.
Vierailija kirjoitti:
Demokraattinen maa, jossa yleensä ottaen järkeviä poliitikoita, olivat he mistä puolueesta hyvänsä. Jos onkin joku poikkipuolinen, ministeriksi asti hän ei todennäköisesti pääse.
Olet tyhmä kuin saapas

"Terveyden"hoito ja pakkomonikultturi

Kumpikohan teistä sieltä saappaan varresta pilkistää? Veikkaisin kuitenkin jälkimäistä.
Suomi on täynnä rauhallisia ja järkeviä ihmisiä. Mutta jos joku suututtaa suomalaisen, niin siitä voi olla leikki kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te ette oikeasti tajua, miten arvostettuja pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat maailmalla. Nämä esitetään usein ihannamaina, myös Yhdysvalloissa. The Nordic welfare states. Veroja maksetaan, mutta tiedämme, että myös saamme niillä verorahoilla jotain. Infrastruktuuri, terveydenhoito, koulutus, lastenhoito yms.
"Terveyden"hoito ja pakkomonikultturi
Olet joko persu tai putinisti. Jos olet ensimmäinen, eikö sinun pitäisi olla isänmaallinen. Miten persu voi vihata Suomea.
No luonto on nättiä siellä missä sitä ei ole vielä ehditty pilaamaan. Muuta on vaikea nyt keksiä.
Positiivinen ja rakentava ilmapiiri.
Meidän pm saa kultaisen peniksen!
Hyvä ilmanlaatu